12. joulukuuta 2014

Sairaudet

Breakthroughs in Prenatal Screening

Olen kertonut lasten hankintaan liittyvästä eugeniikasta tai miksi sitä haluaa kutsua kuinka vanhemmat usein haluavat hyvännäköisiä, samannäköisiä ja älykkäitä lapsia, jonka takia uusi todennäköinen tapa saada tällainen lapsi on hankkia esim. komean, älykkään ja samaan ulkonäölliseen rotuun kuuluvan miehen spermaa pankista ja näin voi tehdä vaikka ruma nainen, jolla muutoin ei olisi mahdollisuutta pariutua komean miehen kanssa. Olen tuonut esille myös näitä kauneuden kannalta kielteisiä ulkonäöllisiä tekijöitä, että kaunis ihminen ei saisi näyttää esim. apinamaiselta. Olen tainnut kauan sitten kertoa myös syndroomista ja huumeiden käytöstä, joilla on usein vaikutusta ulkonäköön, että esim. nenässä voidaan havaita mataluutta johtuen huonontuneesta verenkierrosta.

Katso kuvia

Halusin tarkastella hakusanalla syndrome, että mitä kaikkea tietoa löytyy ulkonäöstä, niin vastaan tuli uutinen Thaimaasta, jossa sijaissynnyttäjänä kahdelle vauvalle toiminut thainainen synnytti yhden terveen ja yhden Downin oireyhtymän omaavan lapsen. Australialainen perhe oli ottanut ainoastaan terveen lapsen ja hyljännyt toisen lapsen. Jos oikein ymmärrän, niin tässä on siis thainaiseen laitettu toisten ihmisten tai tämän australialaisen perheen hedelmöitetty munasolu, jonka seurauksena lapset ovat geneettisesti esim. kokonaan eurooppalaisia.

Surrogacy Package with Caucasian Egg donor

Tästä huolimatta vaikka vauvalla voidaan havaita olevan vaaleammat hiukset, jotka eivät taida olla tyypillisiä thainaisten vauvoille, niin voidaan havaita vauvan kasvonpiirteissä samankaltaisuutta verrattuna thainaiseen kuinka silmät ovat vinot ja nenä on matala. Tietenkin vauvoilla on matala nenä, mutta Downin oireyhtymässä nämä tekijät näkyvät usein myös aikuisena. Tarkoitus ei ole väittää thainaisia rumiksi sen takia, että heillä ilmenee tällaisia ulkonäöllisiä tekijöitä vaan ne ovat heille normaaleita ja thainaiset ovat usein kauniita pieniä naisia, mutta kun kyse on eurooppalaisesta alkaa varmaan lääkäreillä tulla epäilyksiä sairaudesta, jos ulkonäkö poikkeaa suuresti normaalista.

Baby with Down syndrome left with Thai surrogate could get Australian citizenship

Freaks Official Trailer
Freaks – kummajaiset

Horror Of Meth: Shocking Before and after pictures Of Meth Addicts
Medical Museum which contains pathological and teratogenic deformities.


Lähde