12. joulukuuta 2014

Televisio

Kun katsotte näitä Latinalaisen Amerikan ohjelmia voi niissä usein havaita huomattavaa eurokeskisyyttä tai eurooppalaista ulkonäköä varsinkin naisten osalta vaikka kyseisen maan ihmiset eivät suurelta osin olisi tuollaisen näköisiä. Varsinkin monissa saippuasarjoissa näyttelijät ovat usein huomattavan eurooppalaisen näköisiä, jonka takia muistaakseni Brasiliassa säädettiin vuosia sitten laki, jolla asetettiin ei eurooppalaisen ulkonäön omaaville tai ei valkoisille kiintiö. Kun meillä Euroopassa ja nähtävästi myös Suomessakin kasvavassa määrin esim. tv-sarjoihin otetaan mulatteja ja muita näyttelijöiksi ei nähtävästi Latinalaisessa Amerikassa samaan tapaan "mokuteta" vaikka väestörakenteen perusteella sarjoissa pitäisi näkyä enemmän mulatteja ja mestitsejä, mutta tämä on mielenkiintoinen vastakohta kuinka länsimaissa vastaavasti halutaan jossain määrin tai paljonkin moninaisuutta tv-ohjelmiin.

Nämä telenovelat ovat tietääkseni hyvin suosittuja latinoiden keskuudessa, että varmaan jokseenkin erilaisen ulkonäön omaavat latinot eivät taida laittaa merkille näyttelijöiden hyvin eurokeskistä ulkonäköä tai siitä ei ole suurta haittaa katsojamäärien kannalta. Tulipa tähän liittyen vielä mieleen, että tehdäänhän monikulttuurisessa Isossa-Britanniassa edelleenkin monia tv-sarjoja, joissa näyttelijät ovat pitkälti kantaväestöä, mutta näistä tv-sarjoista tietääkseni moni sijoittuu 50- tai 60-luvulle. Näissä sarjoissa on hyvin perusteltua eurooppalainen ulkonäkö, koska Iso-Britannia oli vielä 50-vuotta sitten paljon vähemmän moninainen, mutta kun tehdään tähän päivään sijoittuvia ohjelmia täytyy niihin jo laittaa vähemmistön edustajia tai muuten saa mokuttajilta kritiikkiä.


TV Azteca
Mexico TV Stations

Univision anchorman Jorge Ramos is the whitest man this side of C-3PO
We are family: Whiteness in the Brazilian media

Alla on äkkiseltään poimittu kuva koskien brasilialaista tv-sarjaa nimeltään Meu Pedacinho de Chão, että olisi mielenkiintoista kuulla sosiologien näkemys siitä ovatko alla olevat henkilöt afrolatinoita. Eivät ole ainakaan ulkonäöllisesti, mutta antirasisti tutkija voisi määritellä, että miltä näyttää afrolatino. Brasilian osalta tulee huomata maan väestöstä puolet olevan mustia tai pitkälti mulatteja omaen myös intiaanien geeniperimää, kun taas toinen puolikas väestöstä on pitkälti valkoisia, joista osa on myös jossain määrin sekarotuisia. Valkoisista huomattava osa asuu maan eteläosissa, jotka ovat myös elintasoltaan hyvin kehittyneitä, kun taas enemmän mustia tai mulatteja asuu pohjoisosissa, jonne myös aikanaan valtavat määrät orjia Afrikasta tuotiin.


Lähde

Bailarinas se reúnem e fazem festa para assistir à estreia do Brasil
Angélica e Susana Vieira se divertem e jogam bola

Bianca e Edmundo casam

Fiorella Mattheis, Giovanna Ewbank e Thaila Ayla posam de biquíni na praia
Best And Worst 2013 Telenovelas: From ‘La Tempestad’ To 'La Patrona', Find Out Which Soaps Did Or Didn't Make The Cut!

Äänestä parhaimman näköisestä jalkapallopelaajasta. Nähtävästi brasilialaiset eivät tykkää Mario Balotelli:n maskuliinisesta ulkonäöstä.

Harlem 125
Does Race Exist? Do Hills Exist?
Dennis Dale says:

You know, the conspicuously concerned could just click on over to their local Univision affiliate and see what racial types are featured in what is a %100 Hispanic environment: fictional entertainment is dominated by Caucasian types, especially the women. Almost the only time you see Mestizo types is either the comic (always male) foil in comedy skits or in the audience for El Sabado Gigante or some other tacky variety/game show. Virtually no black presence despite their higher numbers in Latin America.

I’ve noticed something in advertising too; they’re using a lot of actors that are just-barely Hispanic looking–more like Mediterranean Caucasians than Mestizos, as if to straddle the demographics. How clever of them.
Lähde: NYT: "Latinos Onscreen, Conspicuously Few"

Tietääkseni Game Of Thrones tv-sarja on erittäin suosittu, jota en ole itse katsonut, mutta jotkut ovat kritisoineet näyttelijöiden liian eurooppalaista ulkonäköä, koska varsinkin Yhdysvalloissa pitäisi sarjoissa tai elokuvissa olla enemmän latinoita, mustia ja aasialaisia, mutta nykyisestä mokuttamisesta huolimatta tv-sarjan tuottajat ovat nähtävästi valinneet monien mokuttajien järkytykseksi vanhan tavan tehdä tv-sarjoja, että näyttelijät ovat enimmäkseen valkoisia tai eurooppalaisia. Monet tutkijat ovat myös kritisoineet kuinka varsinkin Yhdysvalloissa ollaan pidetty sinisilmäisiä, vaaleahiuksisia ja eurooppalaisen näköisiä naisia kaikkein kauneimpina. Joissain tutkimuksissa on tuotu esille, että tästä kauneusihanteesta oltaisiin pääsemässä eroon, että myös muitakin naisia pidetään kauniina tai jopa paremman näköisinä, mutta siitä huolimatta alla olevassa Game Of Thrones tv-sarjassa, kuten myös Disneyn uusimmassa animoidussa elokuvassa Frozen:ssa voidaan havaita henkilöiden ja hahmojen olevan osaltaan vaaleahiuksisia.



Lähde - Lähde