15. tammikuuta 2015

Verkkokauppa Rakuten ja kosmetiikkayritysten mainonta


Lähde

Tarkoitus olisi tällä kertaa taas tutkia osaltaan verkkokauppaa, mutta ei tällä kertaa kiinalaista vaan japanilaisten omistamaa Rakuten:ia, joka on yksi maailman suurimmista. Tämän lisäksi olisi tarkoitus tarkastella kosmetiikkayritysten mainontaa, että minkä näköisiä ovat kuvissa ja videoissa naiset.

Laitoin tuohon ylös omituisen videon MAC Cosmetics:lta, jossa voi nähdä eurooppalaisia naisia, mutta tätä mainosta ei ole kai tehty ainoastaan aasialaisille, mutta videossa voi tietysti ihmetellä naisten feminiinistä ulkonäköä. Saas nähdä kuinka pitkä tästä tutkimuksesta tulee, kun näin aluksi aina tuntuu siltä, että ei oikein keski mitään järkevää kerrottavaa, mutta ihmettelemällä näitä sivustoja tulee yleensä mieleen kaikenlaista.

Rakuten - Cosmetics brands

Rakuten:in osalta tarkastelen brasilialaisille tarkoitettua sivustoa, mutta myös japanilaisten omaa sivustoa. Tästä syystä joutuu taas käyttämään Googlen kääntäjää, että saa edes jotain selvää. Kiinalaisiin verkkokauppoihin verrattuna näyttää siltä, että tuotteet ovat enemmän esille, jonka takia ihmisiä näkyy kuvissa vähemmän ja jos näkyy ovat mallit usein samoja. Tarkastelen tässä varsinkin bikinien ja alusvaatteiden esittelyssä käytettävien mallien ulkonäköä, koska heistä löytyy enemmän kuvia, mutta myös senkin takia, että näkee paremmin naisen vartalon.

Alla voidaan havaita brasilialaisen yrityksen Romana Maria:n pyjamassa naisen, jolla aika tyypillinen ulkonäkö, jota näkee brasilialaisia sivustoja katsoessa, että nainen on ulkonäöltään hyvin eurooppalainen. Mitä olen jo paljonkin katsellut Rakuten:in brasilialaista sivustoa, niin siellä ei tule paljoakaan vastaan mustia tai sanotaanko selvästi mulattimaisia naisia vaikka näin pitäisi olla, jos kerta Brasilian väestöstä huomattava osa on mulatteja ja pitkälti mustia.


Lähde - Kotisivu

Lola Body on nähtävästi myös brasilialainen yritys, joka myös esittelee tuotteita hyvin eurokeskisen ulkonäön omaavilla naisilla, joka on hyvin yleistä Brasiliassa. Facebook:sta löytyi paljon hienoja kuvia ja joukosta oikein pin-up kuvia.




Lähde - Rakuten

Rakuten:ssa olevan alusvaatekaupan Volupya:n sivuilta päädyin brasilialaisen alusvaatemerkin De Chelles Lingerie:n sivuille ja taas voi nähdä mainonnassa käytettävän eurooppalaisen näköisiä naisia.


Lähde - Rakuten

Volupya:n sivuilta löytyi myös Monthal Lingerie Noite alusvaatteita ja sama tilanne, että mallit ovat ulkonäöllisesti eurooppalaisen kaltaisia. En yleensä esittele kuvia lapsista vaikka tutkimusten perusteella naisen kauneus jossain määrin perustuu hyvin nuoren tytön ulkonäköön, koska miehillä varsinkin testosteroni korostaa kasvonpiirteitä. Tässä voi kuitenkin samalla ihmetellä tytön ja kahden naisen ulkonäköä.


Lähde

Jos vielä katsotaan yhtä Volupya:n sivuilta löytynyt tuotemerkkiä Sapekaa, jonka kurvikkaat mallit ovat myös hyvin eurokeskisen näköisiä, että missä ovat mulattimaiset naiset? Brasiliassa nähtävästi tykätään myös tällaisesta sanotaanko voimakkaasta fitnessmallin vartalosta tai ulkonäöstä, mutta ei tällainen ulkonäkö todennäköisemmin monia varsinkin aasialaisista naisista tykkääviä miehiä miellytä, koska naisen tulisi olla siro.


Lähde

Rakuten:in sivuilta päädyin myös Recco alusvaatemerkin sivuille, jossa on taas kerran esillä enemmän eurooppalaisille tyypillisempi ulkonäkö. Vaikka mallit ovat enemmän eurooppalaisen näköisiä ovat kuitenkin nähtävästi työntekijät vähän enemmän sanotaanko afrikkalaisen ulkonäön omaavia ja kolmannessa kuvassa voidaan sitten nähdä Recco:n kauppa, jossa näkyy myös enemmän eurooppalaisen näköisiä naisia.




Lähde

Miragem Moda Intima:n sivuilla sama tilanne, että naisten ulkonäkö on hyvin eurooppalainen.


Lähde - Rakuten

Eiköhän tässä ollut riittävästi kaikenlaista, joten siirrytään katsomaan Rakuten japanilaista sivustoa, joka näyttää paljon mielenkiintoisemmalta. Ensiksi tuli vastaan alla olevassa videossa näkyvä tuote, jolla saa tehtyä silmistä suuremmat. Tällaiset teipit ja liimat ovat Aasiassa myös suosittuja, josei halua mennä kauneusleikkauksiin, Tällä tuotteella saadaan nähtävästi aikaa enemmän eurooppalaisille tyypillinen silmäluomi, mutta silmät myös näyttävät suuremmilta ja nuorekkaammilta.


Lähde

I Love Heaven esittelee alusvaatteita käyttämällä eurooppalaisia naisia.



Lähde

Vaikka sivustolla näkyy vähän eurooppalaisia naisia, niin siitä huolimatta huomattava osa näyttäisi olevan aasialaisia naisia, joten tässä voi sitten verrata aasialaisen naisen sirompaa vartaloa ja sanotaanko myös söpöltä näyttävää ulkonäköä näihin ylläoleviin naisiin, mutta voi sanoa monien aasialaisten mallien olevan erittäin kauniita, että en yhtään ihmettele monien eurooppalaisten miesten halua pariutua aasialaisen naisen kanssa vaikka ulkonäkö tahtoo olla monilla jokseenkin tyttömäinen.

Alla voidaan kuitenkin havaita olevan eurokeskisemmän ulkonäön omaava nainen, jonka epäilen olevan eurasialainen, joka ei olisi yllättävää, koska Aasian maissa eurasialaiset mallit ovat myös suosittuja. Tämän naisen ulkonäköä voi myös verrata vaikka yllä olevaan naiseen.


Lähde

Tämä alla oleva nainen taas näyttää enemmän aasialaiselta ja naisella näyttäisi olevan mukavasti leveyttä lantiossa, josta miehet tykkäävät. Vaikka aasialaisilla naisilla tahtoo olla yleisemmin pienet silmät, niin eivät silmät usein ole rumia vaan silmät näyttävät myös hymyilevän, jos en näe omiani.

Tietenkin eurooppalaisten silmissä aasialaisten silmän muoto voi näyttää omituiselta, mutta kaipa siinä on myös kyse tottumisesta ja vaikkei tykkäisi, niin se on lopulta aasialaisten oma asia päättää millaisesta ulkonäöstä tykkäävät. Aasialaisten ei tarvitse näyttää eurooppalaisilta tai joltain muulta ollakseen kauniita.


Lähde

Alla on lisää kuvia, joita katsoessa tulee mieleen kansainväliset missikilpailut, joissa tietääkseni tykätään valita suurempi kokoisia tai pidempiä naisia misseiksi, mutta se on ongelmallista aasialaisilla, koska ovat kuitenkin keskimäärin pienempiä ja sirompia.

Mitä olen vähän katsonut aasialaisten omia missikilpailuja, niin siellä on aika paljon siroja naisia vaikka toisaalta monissa maissa on myös innostuttu valitsemaan aasialaisen naisen harmiksi eurasialaisia naisia misseiksi, mutta tämä on kuitenkin osoitus siitä kuinka kansainväliset tai monirotuiset missikilpailut ovat hölmöjä.


Lähde



Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde

Palataan vielä takaisin Rakuten:ssa myytäviin kosmetiikka tuotteisiin, joista alla voidaan nähdä kuinka eurooppalaista naista käytetään kuvassa yhdessä kasvonaamio tuotteiden kanssa, joilla saa varmaan tehtyä kasvon ihosta paremman näköisen.


Lähde

Ruje Cosmetics, joka näyttäisi olevan japanilainen yritys esittelee ymmärtääkseni pohjameikkiään käyttämällä omituisesti kuvissa eurooppalaisia naisia.


Lähde

Kiinalaisissa verkkokaupoissa ovat nähdäkseni tuotteet paremmin esillä, joten seuraavaksi käytän apuna kiinalaiselta Tmall verkkokaupasta löytyviä kosmetiikka tuotteita ja katselen mainontaa. Kiina on yli miljardin asukkaan maa, joten on sen takia mielenkiintoista katsoa markkinointia, että näkyvätkö eurooppalaiset naiset.

Lancôme:n omilla sivuilla olevissa kuvissa ja muutamissa youtube:sta löytyneissä videoissa näytti olevan enimmäkseen ulkonäöltään eurooppalaisia. Alla olevassa videossa voi nähdä kuinka eurooppalaiset meikkaavat aasialaista naista.


Lancôme


Lisää videoita

Tulipa sellainen asia mieleen, että kaikkein helpoin tapa olisi tutkia katalogeja, koska kun olen näitä sivustoja käynyt läpi, niin ei niissä erityisen paljon kuvia näy ihmisistä vaan enimmäkseen kuvia tuotteista vaikka myös Max Factor:in sivuilla oli paljon kuvia eurooppalaisista, mutta kyllä tässä on tullut vastaan kuvia aasialaisistakin, joten tilanne ei näytä samalta kuin alusvaatteissa, että huomattava osa on eurooppalaisia naisia.


Max Factor

Kuvastoihin liittyen tulee ainakin mieleen perulaisen kosmetiikka yrityksen Belcorp:in kuvastot, jotka ovat olleet ulkonäöltään hyvin eurokeskisiä, joten tässä voisi ainakin niitä katsella. L'bel:in sivuilla voi jo havaita ulkonäön olevan eurooppalainen, joka ei oikein vastaa perulaisille tai latinoille tyypillistä, mutta toisaalta tällaisia tuotteita taitavat enimmäkseen käyttää eliittiin kuuluvat valkoiset.

Belcorp julkaisee kuvastoja myös muille Latinalaisen Amerikan maille, mutta kun tätä alla olevasta linkistä löytyvää kuvastoa selailin, niin siellä on merkille pantavaa ei ruskean silmän värin omaavien naisten määrä, koska sitä olettaisi latinoilla olevan yleisemmin ruskeat silmät, jonka takia kuvissa pitäisi käyttää enemmän ruskeasilmäisiä tai ainakin tehdä niistä sellaiset kuvankäsittelyllä vaikka eliittiin kuuluvien keskuudessa tilanne voi olla vähän erilainen.


Katso kuvastoa - Lisää kuvastoja  - Beauty's Top 100

Katselin muita brasilialaisia verkkokauppoja, niin tuli vastaan alla oleva kuva Ana Hickmann:sta mainostamassa hiustenhoitotuotteita. Wikipedia:sta löytyvän tiedon mukaan kyseessä on brasilialainen malli, jota ei varmaan ulkonäön perusteella moni sellaiseksi luulisi, mutta Brasiliassa ja muualla selvästi suositaan enemmän eurooppalaisen ulkonäön omaavia naisia, joten sitä pääsee helpommin malliksi ja julkisuuteen. Brasilian osalta on myös sillä tavalla, että siellä varsinkin eteläosissa asuu paljonkin kokonaan eurooppalaisen taustan omaavia ihmisiä, mutta suurelta osin brasilialaiset ovat sekarotuisia.


Lähde - Ana Hickmann - Wikipedia

Tämä tutkimus on taas venynyt aika pitkäksi, mutta ajattelin tässä taas esitellä SoYoung sivustolta löytyneitä kasvojen osiointi kuvia, joiden avulla voi suurin piirtein ymmärtää, että mistä kauneudessa on todennäköisemmin kyse. Näitä osiointeja ei kannata ottaa vakavasti, jos kasvot eivät ole täysin alla olevia, mutta ihmiset näyttävät yleisemmin tykkäävän alla olevasta ulkonäöstä. Tämän tykkäämisen voi varmaan jokainen ymmärtää naiskauneuden osalta sillä tavalla, että kasvot eivät saisi olla esim. piirroshahmo Hulk:lle tyypillisiä, mutta valitettavasti myös naisilla esiintyy vähän tällaista kamalaa ulkonäköä, joka voi johtua osaltaan kasvuhormoni sairaudesta.




Tällä alla olevalla näyttäisi olevan sellaiset kasvot, mitä noissa ylläolevissa kuvissa esiteltiin kuinka kasvonosat ovat suurin piirtein samanmittaisia ja kasvot ovat symmetriset. Tästä kasvojen edestä katsottuna kolmeen samanmittaiseen osaan jakamisesta ollaan montaa mieltä, että jos halutaan lisätä vähän feminiinisyyttä tehdään kasvojen alimmaisesta osasta vähän lyhyempi. Nenän voidaan havaita sijaitsevan silmien välisellä alueella ja se näyttäisi olevan leveydeltään samanmittainen kuin silmät, joka on hyvä asia. Nenässä näyttäisi olevan sopivasti korkeutta, että se ei näytä lättänältä.



Alla olevalla naisella voidaan havaita olevan hyvät kasvot myös sivusta katsottuna, koska hänellä ei ole suun alueen prognatismia. Kasvot näyttävät aasialaisilta osaltaan lättänyydestä johtuen, mutta niissä näyttäisi olevan sopivasti kolmiulotteisuutta, josta aasialaiset tuntuvat tällä hetkellä tykkäävän. Ricketts:in E-linja leuanpään ja nenänpään välillä näyttää hyvältä, koska huulet eivät saisi ylittää viivaa, mutta voidaan sanoa naisella olevan kaunis feminiininen nenä, joka ei vie kielteisesti huomiota silmiltä ja muutenkin kasvon eri osat ovat tasapainoissa tai harmoniassa.


Lähde

Alla kuvassa taitaa olla Victoria ja David Beckham. Tällaisia kuvia tai kuvituksia näkee aika usein aasialaisten sivuilla, joka laittaa kuitenkin ihmettelemään, että ei siitä nenästä tarvitse aasialaiselle tällaista tehdä vaan aasialaisen kasvoihin sopii paremmin matalampi nenä. Ei siinä mitään, jos joku aasialainen haluaa omata voimakkaamman nenän, mutta aasialaisia naisia ei varsinkaan saisi aivopestä näkemään jotenkin alla olevaa nenää kauniina vaan myös monet aasialaisille tyypilliset matalammat nenät ovat kauniita varsinkin miehen näkökulmasta, jos kerta naisella on muutenkin hyvä olla pieni nenä.

Kuvassa voidaan myös nähdä Ricketts:in E-linja, johon liittyen on tuotu myös esille, että nykyisin ihmiset tykkäävät vähän suuremmista huulista naisilla. jonka takia naisella varsinkin saavat huulet koskettaa viivaa.


Lähde

SoYoung sivustolla tulee aina välillä vastaan kuvia Audrey Hepburn:sta ja olen myös laittanut merkille kuinka tuolla MyFreeCams sivustolla voi olla tästä naisesta kuva seinällä. Täytyypä tähän asiaan perehtyä, että mikä tässä naisessa viehättää samaan tapaan kuin Marilyn Monroe monia myös mustia naisia. Tällä naisella voidaan kuitenkin havaita kolmiulotteista ja näyttävää ulkonäköä, jota monet aasialaiset naiset tuntuvat haluavan.


Lähde

Introducing Kate Upton: The New Face of Bobbi Brown Cosmetics
Facial profile preferences

Tässä olisi vielä paljonkin tutkittavaa, mutta varsinkin Brasilian osalta on kasvavassa määrin selvää, että siellä suositaan tai pidetään kauneimpina valkoisia tai pitkälti eurooppalaisen ulkonäön omaavia. Tästä suosimisesta kertoo myös BBC:n uutinen, joka ei siis liity mustiin miehiin vaan siihen, ettei brasilialaisissa lehdissä näy paljoakaan mustista kuvia, että luullaan olevan Venäjällä.

Revistas excluem adolescentes negras: 'Estou no Brasil, mas me sinto na Rússia'

Onhan tämä valitettavaa, koska kyllä mulattien ja mustien naisten joukosta löytyy kauniita, joten heistäkin voisi olla enemmän kuvia, koska Brasilia on kuitenkin selvemmin sekarotuinen maa, mitä toistaiseksi monen mokuttajan harmiksi Eurooppa ei vielä ole, mutta Latinalainen Amerikka voi olla karu esim. tulevaisuuden länsimaista, joissa suositaan enemmän eurooppalaisen näköisiä, koska eliittiin kuuluvat miehet tykkäävät sanotaanko barbiemaisista naisista.

Vaikka Brasiliassa selvästi syrjitään mustia tai mulatti naisia ja pidetään valkoisia naisia kaikkein kauneimpina, jos en ole saanut väärää käsitystä, niin tämä aiheuttaa valkoisille miehille ongelman, koska se mahdollisesti osaltaan innostaa mustia ja muita miehiä havittelemaan valkoisia naisia, joka huolestuttaa monia mustia naisia, kuten edellisestä kirjoituksesta kävi karusti ilmi.

Eipä tälle asialla taida paljoa voida, jos osaltaan eurooppalaisten miesten takia myös osa mustistakin miehistä näkee valkoisen naisen kauniina, koska oman tutkimukseni perusteella ihmiset tykkäävät enemmän samannäköisistä, joten ei sille voi mitään, jos eurooppalainen mies suosii enemmän valkoista tai eurooppalaista naista sillä hinnalla, että eurooppalainen nainen pariutuu mustan miehen kanssa, kuten kävi esim. Heidi Klum:in tapauksessa, jolla on nyt kolme mustalta näyttävää lasta.

Alla on sitten lopuksi omituinen video samaan tapaan kuin oli aluksi. Mielenkiintoista havaita, että alla olevasta mainoksesta on versio, jossa on musta mies valkoisen naisen kanssa. Mustalla miehellä ei tyypilliseen tapaan ole hiuksia, hän on ruskeaihoinen ja omaa sellaista ulkonäköä, jonka takia valitettavasti mustia naisia paljonkin syrjitään, mutta länsimaissa musta mies taitaa edustaa monelle hienoa maskuliinisuutta, josta myös moni eurooppalainen nainen paljonkin tykkää.


Lähde
Skin color is highly correlated with other phenotypic features – eye color, hair texture, broadness of nose, and fullness of lips. European features are all accorded higher status both within and beyond the African American community. These European traits function along with color in complex ways to “shape opportunities, norms regarding attractiveness, self-concept, and overall body image” (Thompson & Keith, 2000, 340). The authors of this study also declare that their findings indicate that women with more Caucasoid features are perceived as more attractive to the opposite sex and are more successful in their love lives than women with more Negroid features (Thompson & Keith, 2000).
Lähde - Lähde 2
Hispanic Americans are informally divided according to skin tone into Blanco (light complexion) and Moreno (darker complexion). Although Blancos and Morenos are differentiated primarily on skin tone, Morenos also have more indigenous (i.e., Native American) looking facial features than Blancos who have more Caucasian looking facial features (Uhlmann, Dasgupta, Ekgueta, Greenwald, & Swanson, 2002). Beauty ideals and lower criminality levels are associated with Blancos and higher social class and Hispanic American social, political, and economical power is maintained mainly by this grouping (e.g., Wade,1997). Uhlmann et al. (2002) administered a Blanco:Moreno IAT (using pictures of faces as stimuli) to Hispanic American and Chilean college students and found strong implicit prejudice against Morenos in both groupings.
Lähde - Chic Magazine

Lindsay Lohan Channels Marilyn Monroe for Playboy Magazine.
Lindsay Lohanin Playboy rikkoo myyntiennätykset