6. helmikuuta 2015

Haaremit, valkoiset orjat ja seksityö - osa 2


Lähde - The Circassian beauty phenomena

Tulipa vielä mieleen, että Archive sivustolta voisi löytää paljonkin tietoa orjista. Löytyyhän sitä ja vaikka luettavaa olisi valtavan paljon, niin olen kuitenkin ajallisista syistä selaillut enimmäkseen nopeaan vauhtia tai käyttänyt hakusanoja, kuten esim. Circassian. Harmillisesti tekstit sisältävät virheitä, koska ne on tekstintunnistuksella kopioitu kirjoista ja laatua ei ole taidettu aina tarkistaa, jos se on aina edes mahdollista painetun tekstin huonosta laadusta tai kulumisesta johtuen.

Alla voidaan ensimmäiseksi nähdä erikoisesti kuinka valkoisista orjista on maksettu neljä kertaa enemmän veroa verrattuna mustiin, joka taitaa kertoa valkoisten orjien suuremmasta arvosta, mutta myös huonommasta saatavuudesta. Edelliseen osaan laitetussa lainauksessa ihmeteltiin, että missä ovat mulatit, niin tässä taas tuodaan esille mahdollinen vauvan surmaaminen ja myös sekin, etteivät turkkilaiset miehet ole olleet mustista naisista kiinnostuneita.
All slaves brought to Constantinople pay a government tax at the Custom House upon landing, after which no other duty is demanded either on sale or transfer. This tax amounts to 800 piastres per head for whites, and 200 for blacks, above the age of three years. The average population of the slave-market amoimts to about 300. Of these about a third are new importations. The total number of those imported within the year 1842  was 2800. The number of Circassians sent to the capital did not exceed 500, so that the total importations  amounted in round numbers to 3300. 
The Circassian trade has considerably diminished, not from reluctance on the part of parents and relatives to sell their children, but from the difficulties attending exportation in consequence of the Russian blockade. 
[...] 
Instances of marriages between Turks and negresses are not frequent. The former entertain a natural dislike to such alliances, and there is nothing more remarkable than the limited number of half caste or mulatto children at Constantinople, when compared with the multitude of black women. 
T'his tends to prove one of two things — either that infanticide and the use of deleterious drugs prevail to great extent ; or that the morality of masters in regard to their black slaves is upon a much higher scale, than is the case in our West India colonics, or in the slave provinces of the United States. 
Lähde

Alta löytyy taas paljonkin mielenkiintoista tietoa eunukeista ja vaikka valkoiset miehet ovat perinteisesti pyrkineet suuresti rajoittamaan valkoisten naisten mahdollisuutta olla mustien miesten kanssa on kuitenkin mustilla miehillä ollut haaremissa tehtävänä valvoa ja huolehtia naisista.

Eivät turkkilaiset näin helpolla anna mustien miesten olla valkoisten ja muiden naisten kanssa vaan sukupuolielimet on leikattu pois, jonka jälkeen vartalo on haudattu hiekkaan ja on vielä kaadettu vähän kuumaa öljyä leikattuun kohtaan, jotta ei ole tullut tulehdusta, Jos usein lapsi on selvinnyt elävänä on hänestä tullut eunukki, joita on mielellään käytetty haaremeissa.

Valkoisille eunukeille ei tehty näin pahasti vaan sukupuolielimet ovat olleet pitkälti tallella, mutta sen takia valkoisten miesten mahdollisuuksia olla haaremi naisten kanssa on rajoitettu ja he ovatkin hoitaneet muita valtiollisia tehtäviä. Nähtävästi naisten mielenkiintoa mustaan miestä kohtaan on myös vähennetty sillä, että ovat olleet huomattavan rumia, koska lähtökohtaisesti haaremin naiset ovat sultaanin naisia, jotka eivät saa olla muiden miesten tai edes naisten kanssa seksuaalisessa kanssakäymisessä.
It is well known that most of the ladies in the harems of the Turkish Sultans were Circassians, the Circassian girls being very much esteemed on account of their beauty and being consequendy very expensive.
[...]
It will thus be realized that after adopting the Byzantine custom of employing eunuchs to guard their harems the Turks were very careful to use only those who were fully emasculated. White eunuchs — Georgians and Circassians — were given jobs that would never bring them into close touch with the women, as in most cases their castration was incomplete.
But as regards the negroes, the highest prices were paid for those who, besides being entirely rase, possessed the ugliest and most revolting faces, it being imagined (correctly or not) that this was a further guard against any profligacy on the part of  the women. The Seraglio doctors not only inspected the eunuchs on admission, but examined them every few years just to see that everything was in order and that nothing had grown again!
Lähde

Aiemmin mainittuihin veroihin liittyen todetaan alla nuoren valkoisen naisen maksaneen kolme tai neljä kertaa enemmän kuin mustan.
As a general rule the price of a young white woman may be taken at from three to four times the price of a black. But, in the Circassian, the common price is greatly enhanced by personal beauty or by superior Turkish accomplishments \ and, recently, as much as 20,000 piastres had often been paid for a young female. Boys now and then fetch still higher prices. 
According to Mr. White the maximum price, in 1844-45, was 45,000 piastres, or rather more than 400/. j but such a price could be paid only by the very greatest and richest in the land. I was told that some of the Circassians purchased for Abdul Medjid's harem, by his own mother (who had herself been a bought slave), cost more than 60,000 piastres apiece.
[...] 
Old Khosreff Pasha and the elder Halil Pasha were both Georgian slaves, and both had filled the very highest offices of the state. Khosreff had been sold when a boy at Tophana, and when he had become a great man, he had himself bought Halil in the same market. When Halil grew in greatness he bought slaves for himself. Old Khosreff, his former master, who was not without jealousy at Halil' s rapid elevation, used to be facetious on the subject. u Ha ! Halil," said the old fox, "lam a better man than thou art. 
I was sold for 10,000 piastres, when the piastre was double the money it was worth when 1 bought thee. And for thee, ! Halil, I did pay only 5000 piastres ! Mashallah ! I was always worth more than thou. Dost remember, Halil, when I bought thee from the belly-pinching dealer and took thee to my plentiful house ?
Lähde

Nähtävästi ei ole tykätty tarjolla olleiden mustien naisten kasvoista, mutta vartalo on ollut kaunis. Näin se taitaa olla pitkälti tänäkin päivänä, että vaikka monilla mustilla naisilla on seksikäs atleettisen näköinen vartalo, josta tutkijat jaksavat usein jauhaa koskien varsinkin takapuolta, niin osaltaan kasvot ovat monilla rumat, eikä tule unohtaa tummaa ihonväriä ja kähäriä hiuksia, jotka eivät monia miellytä, mutta toisaalta etiopialainen nainen on usein kaunis myös kasvoiltaan.
These were negresses from Sennaar, and as a type of beauty, certainly very unlike that which suits our taste. Prominent jaws, low foreheads, and thick lips, put these poor creatures into a class almost like that of the beasts, though apart from this Grange mask with which nature has endowed them, their bodies are wonderfully perfeft; their figures virginal and pure beneath their tunics, while voices sweet and vibrant issue from mouths that breathe forth freshness. 
I shall not fall in love with any of these pretty monsters, though doubtless the ladies of Cairo are glad enough to surround themselves with such chambermaids, and so to ensure a delightful contract in colour and form. These Nubian women are not ugly in the absolute sense, but their beauty is of a type quite contrary to any that we can appreciate. A white woman mut Stand out admirably amid these daughters of the night, whose slender forms seem designed to dress the hair, spread out garments, and carry flagons and vases, as we see them in the frescoes of antiquity.
[...] 
Seeing none but pure-blooded negresses, I asked the dragoman if there were no Abyssinians there. " Oh," said he, " they are not shown in public. You must go into the house, and the merchant will have to be assured that you have not come, as the majority of travellers do, out of pure curiosity. Besides, they are much more expensive, and perhaps you will find a woman who will suit you among the slaves from Dongola. And there are other okels besides this. In addition to the Jellab okel, where we are now, there are the Kouchouk okel and the Ghafar khan." 
A merchant approached us and told me that some Ethiopian women had just come, and that they had been left outside the city so as not to have to pay the taxes for entry. They were in the country outside the Bab-el-Madbah gate. I decided to see them first.
Lähde

Aiemmin toin esille, ettei nykyisten turkkilaisten geeniperimässä näy erityisesti mustien afrikkalaisten vaikutus, johon on varmaan monia syitä. Tästä huolimatta näyttää siltä, että muille muslimeille ja arabeille on tullut mustilta afrikkalaisilta geeniperimää, josta osa voi olla myös vanhempaa perua kuin suureen osaltaan arabien toimesta tapahtuneeseen mustien orjakauppaan liittyvää.

Tutkimuksissa on mielenkiintoisesti havaittu kuinka Lähi-idässä monet etniset ja uskonnolliset ryhmät ovat eriytyneet myös geneettisesti lähes omanlaisiksi ryhmiksi ja druusien osalta näyttää siltä, että heillä on huomattavan vähän mustille afrikkalaisille tyypillistä geeniperimää, joka tiettävästi selittyy sillä, että kyseinen ihmisryhmä lopetti orjuuttamisen kauan ennen muita. Druuseilla on täten keskimäärin 4,4% mustille afrikkalaisille tyypillistä geeniperimää, kun taas sitä on palestiinalaisilla 9,3%.



Alla voidaan havaita tuttu geneettinen kliini eri ihmisryhmien välillä, mutta myös perinteiset suurrodut, joista nykyään käytetään mielellään termiä populaatio eli eurooppalainen suurklusteri, mustien afrikkalaisten suurklusteri ja itäaasialaisten suurklusteri. Näiden välillä voidaan havaita olevan ihmisryhmiä, joka selittyy monien osalta sekarotuisuudella. 

Eurooppalaisten ja itäaasialaisten välillä on esim. uiguurit ja hazarat, mutta muutenkin Keski-Aasiassa on tapahtunut sekoittumista, että monia siellä asuvia ihmisiä voidaan kutsua eurasialaisiksi ulkonäön, että geeniperimän perusteella.

Eurooppalaisten ja mustien afrikkalaisten välillä voidaan myös havaita olevan ihmisryhmiä, jotka tyypillisesti ovat etiopialaisia, kuten esim. oromot ja amharat, mutta myös somalit, joilla on kuitenkin enemmän itäafrikkalaisille tyypillistä geeniperimää.


Lähde
Using comparisons with African and non-African reference samples in 40-SNP genomic windows, we identified “African” and “non-African” haplotypic components for each Ethiopian individual. The non-African component, which includes the SLC24A5 allele associated with light skin pigmentation in Europeans, may represent gene flow into Africa, which we estimate to have occurred ∼3 thousand years ago (kya). 
Lähde
STRUCTURE cannot distinguish recent admixture from a cline of other origin, and these analyses cannot prove admixture in the Uyghurs; however, historical records indicate that the present Uyghurs were formed by admixture between Tocharians from the west and Orkhon Uyghurs (Wugusi-Huihu, according to present Chinese pronunciation) from the east in the 8th century CE.14 The Uyghur Empire was originally located in Mongolia and conquered the Tocharian tribes in Xinjiang. Tocharians such as Kroran have been shown by archaeological findings to appear phenotypically similar to northern Europeans,15 whereas the Orkhon Uyghur people were clearly Mongolians.
Lähde

Muutamia poimintoja Queen for a Day: Transformistas, Beauty Queens, and the Performance of Femininity in Venezuela kirjasta, josta löysin ilmaisen näytteen koskien kirjan esittelyä naistutkijoille. Alla voi taas huomata kuinka venezuelalaisten missien kauneus perustuu osaltaan kauneusleikkauksiin, jotka missikeisari Sousa pitää hyvänä asiana ja uskaltaa myöntää näin tehtävän vaikkei muut myöntäisi.

Tämä tietysti laittaa pohtimaan, että kuinka paljon suomalaiset missit ovat käyneet kauneusleikkauksissa, mutta toisaalta onhan tämä vähän vääristävää, jos missien kauneutta parannellaan tällä tavalla, mutta kaipa siitä voisi olla hyötyä suomalaisille misseille tekemällä vaikka silmistä suuremmat ja näyttävämmät, mutta eipä näissä kansainvälisissä kisoissa ole lopulta paljoakaan järkeä.
As Sousa likes to say, "God created these beautiful women-but he also created plastic surgeons." Sousa is very open about the fact that women who train at his school get plastic surgery. "Every country does it," he said. "They just don't admit it. I do." (Kofman 2009)
In a 2000 interview with the curators of the 90-60-90 museum exhibition, Sousa contests the notion that the misses are produced. In this case, he minimizes the emphasis on plastiC surgery in the beauty contest, however he still acknowledges its role in preparing beauty queens. The interviewer asks, Can you tell us about the process of  constructing a miss? Sousa responds: 
First of all you don't construct a miss. They are here because they are already pretty, because if they weren't, they wouldn't be here. Of course if you do have to do something to them, a surgical intervention, a facial fix, a reconstruction, well, what needs to be done is done. But, of course, that is done only to some of them. It's not like we're working in a clinic, please. I aim to do the least possible to them, but when it's inevitable, we have to do it. They're small surgeries, outpatient. These are not drastic changes at all. (Borges 2000, 14j my translation)
[...] 
OCHOA: How do you know what's harmonic?
DR. FRANCES: Well, by bodily proportions. Like, you see a person, let's say, who has a particular kind of hip; well, that goes with a bust more or less of this form. That is, there's a figure, let's say, and various artistic concepts. In the plastic surgery specialization, you take a class called "Artistic Anatomy," and more or less through that, you try to kind of focus it on the patients. Of course, as I say, always taking advantage of their unique traits.
OCHOA: SO this is part of your coursework?
DR. FRANCES: One, yes, one part of it that you take. ''Artistic Anatomy," it's the course about the proportions defined by painters for example. The nose is this big. Approximately, it's not that everyone should look alike. That is, the eyes have a specific dimension to them, the mouth, so much. The face is divided into three parts that are more or less equal, I mean, the ears are angled more or less like the nose. They're things that really you have to see in your patients, trying to find that ... always the human body has a certain symmetry in the center. So all of that is what, well, what is beautiful.
OCHOA: Aha. Symmetry.
DR. FRANCES: It's all part of beauty. 
Lähde
Tässä voi huomata, ettei ei ole varsinaisesti aiheeseen liittyvää, mutta en viitsi aloittaa uutta kirjoitusta, joten alta löytyy uusi tutkimus koskien vauvojen ulkonäköä. Tutkimuksessa käy karusti ilmi, joka on myös käynyt ilmi monista muista tutkimuksista kuinka vauvan tai lapsen kauniista ulkonäöstä on hyötyä, jonka takia esim. monissa mustien perheissä kohdellaan usein paremmin eurokeskisemmän ulkonäön omaavia lapsia.

Tässä tutkimuksessa havaittiin rumemman vauvan aiheuttavan kielteisiä tunteita aivoissa, joka taitaa myös liittyä aikanaan paljonkin ilmenneisiin vauvojen surmaamisiin, koska jos syntyi varsinkin kehitysvammainen lapsi oltiin osaltaan köyhyydestä johtuen valmiita surmaamaan vauva heittämällä vaikka jokeen tai jotain muuta kamalaa tehden.

Vauvoihin liittyen tulee mieleen tutkimuksista kuinka naisilla on tapana kertoa isille vauvan olevan samannäköinen kuin isä, joka on nähdäkseni omituista vauvan ulkonäön perusteella ellei sitten kyseessä ole mulatti, jonka voi usein sanoa olevan mustan isän näköinen.

Yhdeksi syyksi naisen käyttäytymiselle sanotaan olevan miesten tai yleensäkin urosten epävarmuus jälkeläisen olemisesta biologisesti oma, koska nainen vauvan synnyttäjänä tietää aina olevansa lapsen äiti vaikka mulatti vauva varmaan aiheuttaa ainakin aluksi omituisia tunteita, että onko vauva vahingossa vaihtunut mustan naisen vauvaan.
We examined the relationship between infant attractiveness and adult affect by investigating whether differing levels of infant facial attractiveness elicit facial muscle movement correlated with positive and negative affect from adults (N = 87) using electromyography. 
Unattractive infant faces evoked significantly more corrugator supercilii and levator labii superioris movement (physiological correlates of negative affect) than attractive infant faces. These results suggest that unattractive infants may be at risk for negative affective responses from adults, though the relationship between those responses and caregiving behavior remains elusive.
Lähde - Infanticide


Lähde

Kuvia sudanilaisista katsoessa koskien varsinkin orientalismia, niin löytyi yllä oleva kuva, mutta päädyin myös katselemaan mielenkiintoisia vanhoja kuvia afroamerikkalaisista naisista. Näitä alla olevaa ja muita kuvia katsoessa voi havaita mustien olevan enemmän ja vähemmän sekoittuneita, joka kävi myös ilmi ylempänä olleessa tutkimuksessa, jonka mukaan afroamerikkalaisilla on keskimäärin n. 80% länsiafrikkalaista taustaa.

Mustat naiset ovat päässeet nähtävästi hyvin paljon kuviin, koska ovat olleet valkoisten lasten vahteja, jota on muistaakseni joissain tutkimuksissa kritisoitu kuinka mustista naisista on tehty valkoisten lasten kasvattajia, kun taas mustista lapsista ei samalla tavalla välitetä. Tänäkin päivänä katsomalla varsinkin New York:in katukuvaa voi siellä bongata mustia naisia valkoisten lasten kanssa, mutta toisaalta voi myös nähdä muunkin taustan omaavia.

Olen ollut siinä käsityksessä, että pellolla töitä tehneet ovat olleet hyvin mustia, kun taas palvelijat ovat olleet enemmän mulatteja, mutta kaipa tähän on tullut ajan kuluessa muutos ja myös mustemmat naiset ovat päässeet pellolta kotitöihin ja hoitamaan vaikka valkoisia lapsia. Valitsin alla olevan kuvan, koska siinä on myös valkoinen nukke, joista aina välillä kerrotaan tutkimuksissa kuinka mustat lapset ovat usein valinneet valkoisen nuken mustan sijasta.


Lähde


Lähde

Orjuuttamiseen ja rasismiin liittyen tuli mieleen Wiki islam sivusto, josta löytyy paljon mielenkiintoisia lainauksia koskien osaltaan mustia, joten alla on muutama poiminta. Nämä ovat tietenkin osaltaan yksittäisten henkilöiden näkemyksiä ja ovat voineet myös perustua yleistykseen sen vähän perusteella, mitä on nähnyt, että jos on nähnyt ainoastaan rumia mustia on siitä helposti tehnyt yleistyksen.
Ibn Qutaybah: "[Blacks] are ugly and misshapen, because they live in a hot country."
Al-Muqaddasi: "Of the neighbors of the Bujja, Maqdisi had heard that "there is no marriage among them; the child does not know his father, and they eat people -- but God knows best. As for the Zanj, they are people of black color, flat noses, kinky hair, and little understanding or intelligence."
Ibn al-Faqih: "A man of discernment said: The people of Iraq ... do not come out with something between blonde, buff and blanched coloring, such as the infants dropped from the wombs of the women of the Slavs and others of similar light complexion; nor are they overdone in the womb until they are burned, so that the child comes out something between black, murky, malodorous, stinking, and crinkly-haired, with uneven limbs, deficient minds, and depraved passions, such as the Zanj, the Somali, and other blacks who resemble them. The Iraqis are neither half-baked dough nor burned crust but between the two."
Hudud al-`Alam: "Their [Zanj] nature is that of wild animals. They are extremely black." "Among themselves [the Sudan] there are people who steal each other's children and sell them to the merchants when the latter arrive."
Lähde

Alla muutama kauneutta koskeva tutkimus, joista ensimmäisessä listataan monia ulkonäöllisiä ongelmia, joita mustat naiset kokevat johtuen eurokeskisestä tai länsimaalaisesta kauneusihanteesta, jolle ei taida valitettavasti paljoa voida, jos kerta miehet näkevät yleisemmin naisella kauniina leveydeltään pienen nenän, pitkät hiukset ja vaaleamman ihonvärin vaikka nämä eivät olisi samassa määrin ongelma mustille miehille, jonka eurooppalaiset naiset todistavat parinvalinnallaan.
Black American women are exposed to mainstream beauty standards, which are communicated through various mediums including but not limited to friends, family, peers, intimate relationships, and media outlets such as television, magazines, and movies. This exposure may have implications for Black women's body image and attractiveness ideals, given the history of slavery, racism and colorism in the U.S. American beauty standards are based on idealized depictions of White women's physical features (e.g., fair skin, long straight hair, thin lips, small nose) which can be difficult and almost impossible to attain for many Black women. 
Scholars have highlighted the need for attention to these aspects of beauty that extend beyond body type and shape in research pertaining to Black women's body image. Anecdotal evidence and qualitative research has documented that mainstream beauty standards have implications for Black women's attractiveness ideals and personal body image, but with limited systematic research. Mainstream beauty standards are represented through White models, as well as the majority of Black women portrayed in the media who most often possess Eurocentric features. Theoretical approaches recognizing intersections of racism and sexism in Black women's experiences are needed to better understand impacts of mainstream beauty standards and potential protective factors.
Lähde
The preference for smaller noses and larger eyes, even in participants with average or high SSES scores, seems to indicate a general preference for neotenous facial features that could be explained in the context of the Sexual Selection Theory. Neotenous features have been linked to youth, fertility, and good health and therefore are highly valued when choosing a mating partner (Barber, 1995; Honeköpp, Bartholomé, & Jansen, 2004).
Lähde

Children as young as three are able to recognise the same 'cute' infantile facial features in humans and animals which encourage caregiving behaviour in adults, new research has shown.
Lähde
Glowing skin, shiny hair, plump lips, clean teeth, fit body are all attributes of physical charm and beauty. This post of mine is dedicated to glowing skin, a cornerstone of what Road2beauty perceives as being beautiful and feminine.
Lähde


Lähde - Luxury Brands in Emerging Markets

Ylempänä laitoin jo hyvin vanhan kuvan sudanilaisista, niin jatkoin vielä tutkimista, että löytyisikö lisää vanhoja kuvia mustista afrikkalaisista ja päädyin oikein Africa Photography sivustolle, josta löytyi paljonkin mielenkiintoisia kuvia.

Näitä kuvia ja niissä olevien henkilöiden ulkonäköä ei pidä yleistää mustien afrikkalaisten osalta, mutta näitä kuvia katsoessa voi varmaan moni ymmärtää, miksi tutkimusmatkailija Richard Francis Burton ei pitänyt varsinkaan Nigerin seuduilla eläviä naisia kauniina.

Kuitenkin kuvien perusteella voi jossain määrin ymmärtää eurooppalaisten naisten halua pariutua mustien miesten kanssa ja miksei myös monen mustan miehen halua pariutua eurooppalaisen naisen kanssa, jos vaikka omassa heimossa naiset ovat kamalan näköisiä

Tietenkin mustat miehet itse lopulta päättävät millaisista naisista tykkäävät, mutta tänä päivänä karusti osaltaan länsimaiden vaikutuksesta, mutta myös naisten ulkonäön vertailusta johtuen voi moni musta mies suunnata katseensa vaikka esim. rumaan eurooppalaiseen naiseen, jos tämä nainen on kuitenkin paremman näköinen kuin oman heimon naiset.

Tässä mielessä ei olisi yllättävää, jos Afrikassa järjestetyissä häissä eurooppalainen nainen on kaikkein kaunein verrattuna mustan miehen sukulaisiin. Toisaalta, kuten jo aluksi totesin ei tässä pidä tehdä yleistyksiä, että kyllä Afrikassa on myös nätin näköisiä naisia, mutta karu tosi asia on myös siinä, että eurooppalainen nainen voi tehdä länsimaisen kauneusihanteen kannalta kamalaa parinvalintaa, koska parinvalinta perustuu osaltaan maskuliiniseen ulkonäköön.

Ensimmäisessä kuvassa voidaan havaita ihmisten kalloja, mutta myös muiden ihmisapinoiden kalloja, joita katsoessa voi huomata kuinka esim. suun alue työntyy eteenpäin.

Nykyään elävien ihmisten sanotaan omaavan alkukannasta suuresti poikkevan kallonmuodon, niin siitä huolimatta ihmisillä edelleenkin ilmenee enemmän ja vähemmän selvästi alkukantaisilta vaikuttavia tekijöitä ulkonäössä, mutta osa tästä ulkonäöstä on lopulta elinympäristöön liittyvää, kuten leveä ja matala nenä, jos ajatellaan korkean nenän poikkeavan suuresti alkukannasta.


Lähde

Osassa näissä alla olevissa kuvissa on heimopäälliköitä ja eurooppalaisessa mielessä naiset eivät näytä näteiltä, mutta toisaalta eipä eurooppalaisen mielipiteellä ole väliä vaan mustan miehen mielipiteellä.

Edellisessä osassa oli vähän juttua uudesta romanialaisten tekemästä tutkimuksesta koskien osaltaan kasvojen osiointia kolmeen osaan ja siihen liittyen voi silmämääräisesti havaita tyypillisen ongelman lähellä päiväntasaajaa elävien ihmisten keskuudessa kuinka kasvon keskimmäinen osa on lyhyt ja lättänä verrattuna muihin osiin.

Alimmainen osa näyttäisi olevan pidempi ja suun alueella on havaittavissa prognatismia, mutta vaikutelman siitä voi osaltaan aiheuttaa mustille tyypilliset suuremmat huulet. Otsan muoto on hyvin erikoinen osassa kuvista vaikka nähtävästi varsinkin mustille on tyypillistä pyöristynyt otsa voi alla havaita huomattavaa eteenpäin tyntymistä otsan alueella, että mitä mieltä mahtavat olla tästä antropologit ja sen syistä.

Moni varmaan sanoo, että näiden kuvissa olevien naisten ulkonäön vertailu vaikka eurooppalaiseen naiseen ei ole järkevää, koska kuvassa olevat naiset eivät ole esim. meikanneet itseään. Vaikka meikkaamisella nainen saa parannettua ulkonäköään on kuitenkin sillä tavalla, että meikkaaminen ei paljoakaan paranna näiden naisten ulkonäköä, koska kasvonpiirteet ovat eurooppalaisittain katsottuna rumat.

Tämän sanominen todennäköisesti järkyttää suvaitsevaisia ellei sitten moni suvaitsevainen itsekin näe saman kuin minäkin vaikkei kehtaisi näin suvaitsevaisuuden aikana myöntää, mutta järkyttyjät voivatkin valita alta itselleen kauneimman naisen, koska osa naisista on oikein kelvannut heimopäällikölle.


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde

Alla olevan linkin kautta löytyy lisää kuvia aasialaisista naisista, jotka eivät ole olleet nähtävästi tyytyväisiä leveämpään ja matalampaan nenään. Eipä tässä aasialaisten naisten pitäisi ulkonäköään liialti muokata, eikä muutenkaan pitäisi aasialaisia naisia aivopestä näkemään itseään rumana ylistämällä esim. eurasialaisten ulkonäköä, jos tällainen nenä on yleinen.

Vaikka todennäköisesti korkeanenäisten eurooppalaisten silmissä tällainen nenä näyttää vähän omituiselta, niin olihan aasialainen nainen jo ennen kuvassa oikein nätti ja söpökin, joka on aika tyypillistä monille aasialaisille naisille. Tämä on osaltaan syy eurooppalaisten miesten halulle pariutua aasialaisten naisten kanssa, koska alla olevan ulkonäkö miellyttää ja se ei yhtä paljon poikkea eurooppalaisesta naisesta verrattuna mustien naisten ulkonäköön kähärien hiusten ja tumman ihonvärin osalta.

Lähde


Lähde


Lähde


Lähde