12. toukokuuta 2015

Jälleen kerran kuvapoimintoja kiinalaiselta SoYoung sivustolta

Keräsin taas paljonkin mielenkiintoisia kuvia kiinalaiselta SoYoung sivustolta, joten tähän alle niitä olisi tarkoitus laittaa esille. Näissä kuvissa on aina tuon sivuston vesileima, mutta Googlen kuvahaulla voi aina yrittää löytää puhtaan kuvan.

En ole alla olevan kuvan tapaukseen tarkemmin perehtynyt, että taitaa olla osittain huumoria kuinka kierosilmäinen kirurgi olisi tehnyt epäsymmetriset, mutta omasta mielestään onnistuneet rinnat. Pitäisi tarkistaa rintojen kauneutta koskevista tutkimuksista, mutta eiköhän symmetria päde myös rintojen kauneuteen, jonka takia tällaiset rinnat eivät näytä kauniilta tai seksikkäiltä, koska sitä alkaa ihmettelemään epäsymmetriaa.


Lähde - Lähde

En tiedä, onko tällä naisella oikeasti noin pienet silmät, mutta kyllä näkemäni perusteella on tosi pieni silmäisiä itäaasialaisia. Kauneustutkimusten mukaan ihmiset tykkäävät naisella suurista silmistä, mutta eipä niiden silmien tarvitse aasialaisilla naisilla olla erityisen suuria, mutta tällä naisella ne ovat liiankin pieniä, josta ei varmaan moni tykkää.


Lähde

Tämän alla olevan naisen osalta on epäselvää, että mitä hän on mahdollisesti kauneusleikkauksilla tehnyt, mutta varmaan taas silmäluomia on suurennettu ja nenää muokattu, jonka takia kuvan naista sanotaan kommenteissa sekarotuiseksi.


Lähde

Itäaasialaisilla ilmenee yleisesti matalan näköisiä kasvoja, jossa tietenkin esiintyy vaihtelua, että osalla on tosi lättänät kasvot ja osalla taas kasvot työntyvät vähän enemmän eteenpäin eurooppalaisille tyypillisesti. Eipä nähdäkseni näissä matalissa kasvoissa ole aina mitään vikaa, mutta monilla aasialaisilla on erikoinen halu omata enemmän eteenpäin työntyvät kasvot, jotta kasvot olisivat kolmiulotteiset, eikä lättänän näköiset.

Lisäksi aasialaiset ovat innostuneet Ricketts:in E-linjasta, joka on nähdäkseni enemmän pätevä eurooppalaiseen ulkonäköön, että aasialaisilla ja afrikkalaisilla saa huulet koskettaa viivaa osaltaan matalan nenän ja suurten huulten takia, eikä siksi nenää pitäisi tehdä liialti pitkäksi, koska nähdäkseni monilla aasialaisilla on muutenkin mukavan pieni ja kasvoihin sopiva nenä.


Lähde

Alla olevan kuvan naiseen liittyen kerrotaan hänelle tehdyn suuremmat silmät, mutta näyttää kuin jotain muutakin oltaisiin tehty, kuten esim. tyypilliseen tapaan nenästä kapeampi ja korkea.

Kauneustutkimuksissa voidaan tällaisia kuvia näyttää ihmisille ja saada selville, että kummasta tykätään enemmän. Jos halutaan tarkastella tarkemmin silmien vaikutusta, niin silloin olisi parempi muokata yhtä kuvaa ja tehdä toisessa kuvassa silmistä suuremmat, niin ei ole vääristäviä tekijöitä koskien vaikka jälkeen kuvassa havaittavaa erilaista hymyä.


Lähde

Alla taitaa olla kiinalaisia julkkiksia, joilla on osaltaan vaikutusta ihmisten haluun muokata ulkonäköään ja näkemäni perusteella itäaasialaisilla julkkiksilla on yleisesti alla olevan näköiset kasvot, että nenä on kapean ja korkean näköinen, silmät sopivan suuret ja kasvot soikion muotoiset, joka sitten aiheuttaa monelle ulkonäköpaineita, koska tällaiset kasvot eivät ole tyypillisiä.





Googlen kuvahaulla olisi löytynyt puhtaampi kuva, mutta kunnioitetaan tällä kertaa tekijänoikeuksia. Nainen vaikutti kasvoiltaan eurooppalaiselta, mutta aina välillä tarkastan Googlen kuvahaun avulla, koska kuvapalveluista löytyy usein näistä kasvomalleista muitakin kuvia. 

Se on kyllä mielenkiintoista, että sitä pystyy sivustakin tunnistamaan eurooppalaisen, mutta merkittävä syy tähän liittyy tuohon aasialaisilla ilmenevään kasvojen mataluuteen, josta aasialaisen yleensä tunnistaa vaikka kasvoista näkisi pienen osan, mutta käytännössä voi sanoa monen aasialaisen haluavan alla olevan naisen ulkonäköä, jota moni julkkis myös länsimaissa haluaa.




Lähde - Lähde - Lähde - Lähde

Muutama päivä sitten olleiden äitienpäivien takia tuli SoYoung sivustolta vastaan kuvia äideistä ja tyttäristä, että tässä voi mielenkiintoisesti verrata äidin ulkonäköä tyttäreen. Onhan myös esim. iällä ja isän ulkonäöllä vaikutusta, mutta jos äiti ei ole pariutunut huomattavan erilaiset kasvot omaavan miehen kanssa, niin eipä isällä ole merkittävää vaikutusta.

Toisaalta sekarotuisissa parisuhteissa voi tytär näyttää adoptoidulta tai esim. lähes kokonaan mustalta afrikkalaiselta. Alla olevassa kuvassa tyttärellä ainakin näyttäisi olevan korkea ja suora nenä, jonka takia epäilen nenäleikkausta, mutta äitikin on voinut tehdä jotain.


Lähde

Nähtävästi kahden lapsen äidillä Vicky:llä on paljon hienoja kuvia, mutta kasvojen perusteella hän on ainakin käynyt nenäleikkauksessa. Alla oleva ja muut kuvat on otsikoitu sekarotuiseksi kuningattareksi.


Lähde

Tällä alla olevalla naisella on voimakkaat eurooppalaiset kasvot, joten hänet on helppo erottaa vaikka onhan meillä nykyään kaikenlaisia monietnisiä ja latinoita, joita voi luulla kasvojen perusteella täysin eurooppalaisiksi, mutta silloin heillä tietenkin on eurooppalaiset kasvot vaikka isoisoisä olisi ollut musta afrikkalainen.


Lähde - Lähde - Carnival of Venice

Alussa oli vähän juttua epäsymmetriasta, niin nähtävästi korealaisen OnStyle tv-kanavan The Body Show ohjelman jaksossa on ollut aiheena epäsymmetria ja tyypilliseen tapaan näissä kauneus ohjelmissa voi myös ihmetellä aasialaisten naisten kauneutta, joka ei välttämättä ole kaikkien osalta täysin aitoa.




Lähde

Miten tämä kuva on oiken tehty, että onko siinä käytetty kahta henkilöä vai kuvankäsittelyllä saatu saman naisen kasvot vanhemman näköiseksi. Voihan siinä olla vaikka tytär ja äiti, mutta tässä voi karusti nähdä ikääntymisen vaikutuksen ulkonäköön, että kasvot valuvat alaspäin, iho on epätasaisempi, ryppyisempi ja lättänämpi. Eikä karusti ikääntymistä voi täysin botox:lla ja muilla keinoilla suuresti hillitä, koska ikääntyessä tapahtuu myös kallon rakenteessa muutoksia ellei sitäkin korjaa.


Lähde


Lähde

Tässä alla voi nähdä tyypillisen ulkonäöllisen muutoksen, jossa silmäluomista on tehty avautuneemmat ja nenästä korkeampi. Tällaisia kuvia näkyy paljonkin SoYoung sivustolla, jossa naiset esittelevät uusia silmiä ja neniä.


Lähde

Googlen kuvahaulla voisi tarkistaa, mutta alla taitaa kuvassa olla huippumalli Miranda Kerr, josta näkyy usein kuvia aasialaisilla sivuilla, jonka takia olettaisi naisen ulkonäön miellyttävän aasialaisia.


Lähde

Aasialainen nainen tuo esille kuinka hänen nenänsä olisi samaan tapaan iso kuin Shrek:llä. Naisella voidaan kuitenkin havaita nenän sijaitsevan silmien välisellä alueella, joten tämä ei ainakaan ole ongelma ja tuolla Shrek:llä vastaavasti nenä menee reilusti silmien alueelle.

Ongelma tässä on silmien pieni koko tai leveys, että nenän olisi hyvä olla leveydeltään enemmillään yhtä leveä kuin yhden silmän leveys, mutta nyt nenä on selvästi leveämpi. Tämän ongelman voisi ratkaista tekemällä silmistä vähän suuremmat ja nenästä vähän kapeamman.


Lähde



Lähde



Lähde


Lähde - Lähde - Mylike














The main sources of body dissatisfaction among Asians are weight (especially in highly industrialized areas of Asia, where the thin ideal is currently taking more radical forms than in the US), height (leg-lengthening surgical operations enjoyed an increasing popularity until 2006, when the Chinese government banned the procedure), and also certain Asian–specific facial features such as epicanthic fold (corrected by cosmetic methods or blepharoplasty), low and flattened nasal bridge (for which they appeal to rhinoplasty) and insufficiently light skin (reflecting a lower social hierarchical position). 
Lähde
Asia’s supermarket shelves are filled with a dizzying variety of skin-whitening agents. Many in Asia are as obsessed with lightening their skin as westerners are about tanning it. 
The product lines go far beyond lotions and pills. There are skin-whitening injections. Armpit-whitening deodorants sold at 7-Eleven outlets. A heavily advertised “whitening feminine wash” for female genitals. 
This isn’t a fringe market. One research firm predicts that the “global skin lightener” industry — powered by transnational conglomerates such as Unilever and Procter & Gamble — will be worth $23 billion by 2020.
Lähde
Colorism prevents many blacks with Afro-centric characteristics from being comfortable in their own skin. The reason is because historically, America does not embrace Afro-centric characteristics, such as nappy or kinky hair, wide noses, thick lips, and dark skin. 
Its so true, I have seen dark skin ladies like nc50 and when they became light skin, these women got married and living life. Its shame how men from African and the islands don't want dark skin ladies....yuck that's i don't even look at black men...they are deceptive and hate their own women. 
[...]
I've been wondering...everything I've seen in the media is negative toward women lightening. But shouldn't the stories be focused instead on why black men overwhelmingly seem to prefer lighter women? 
I mean, I can't blame a woman for doing whatever she can to seem attractive to the kind of man she likes.


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde

Noita yllä olevia kuvia ja lainauksia olisi voinut enemmän kommentoida, mutta kuvien joukossa voi havaita kuinka silmien koko ja muoto vaikuttaa ulkonäköön, että ei näitä kauneusleikkauksia täysin turhaan tehdä.

Toisaalta kyllä aasialaisten pitäisi osata enemmän arvostaa aidompaa ja monenlaista aasialaista ulkonäköä, eikä aivopestä aasialaisia naisia luulemaan, että esim. nenän tulee aina olla yllä olevissa kuvissa havaittava tai leuka soikion muotoinen, jotta nainen on kaunis.

Lainauksissa kerrotaan osaltaan näistä aasialaisille tyypillisesti tehtävistä kauneusleikkauksista ja thaimaalaisten keskuudessa ilmenevästä ihonvärin vaalentamisesta, jonka ennustetaan vuonna 2020 olevan globaalisti arvoltaan 23 miljardia dollaria, josta osan haalii Unilever ja Procter & Gamble vaikka onhan paljonkin pienempiä ja paikallisia yrityksiä, jotka voivat olla esim. mustien omistamia.

Mustiin liittyen kerrotaan kuinka heidän ulkonäöstä ei ole Yhdysvalloissa historiallisesti tykätty koskien kähäriä hiuksia, leveää nenää, suuria huulia ja tummaa ihonväriä. Onhan tämä tietenkin totta, mutta eipä sille paljoa voi, koska valkoisten ja mustien välillä on suuria ulkonäöllisiä eroja, jonka seurauksena toisen ihmisryhmän on vaikeaa arvostaa tässä tapauksessa mustille tyypillistä ulkonäköä, jos siitä samasta ulkonäöstä ei tykättäisi eurooppalaisella naisella.

Tänä päivänä tietenkin voidaan nähdä valkoistenkin tykkäävän mustista, mutta näistä mustista monet ovat sekarotuisia, että heillä on tyypillisesti valkoinen äiti tai omaavat eurokeskisemmän ulkonäön, kuten esim. vaalean ruskean ihonvärin, suoremmat hiukset, leveydeltään pienen korkean nenän, jonka takia ulkonäöllinen ero valkoiseen naiseen ei ole valtavan suuri.

Viimeisessä lainauksessa voi taas nähdä mustien naisten valittelevan tummemman ihonvärin aiheuttamaa syrjintää tai kiinnostuksen puutetta, johon nähtävästi syyllistyvät mustat miehet, jotka suosivat enemmän vaaleamman ihonvärin omaavia mustia naisia, jonka takia näillä naisilla on paremmat mahdollisuudet muodostaa avioliitto. Eipä tässä pidä aina muutamien naisten näkemyksiä uskoa, mutta tutkimusten perusteella niissä on paljon totuutta.