27. kesäkuuta 2015

Pelien naishahmoista, pitkien hiusten vaikutus ulkonäköön ja taas eri ihmisryhmien kasvonpiirteiden tarkastelua

Muutama päivä sitten julkaistiin Batman: Arkham Knight peli, josta laitoin merkille Harley Quinn hahmon ulkonäön. Koska tässä on ollut juttua naismaisesta ulkonäöstä, niin ajattelin tästä pelistä mainita.

Olen näitä muitakin pelejä aina välillä esitellyt kuinka peleissä voi usein havaita naishahmoilla olevan kauniin näköinen ulkonäkö, että onko pelintekijät perehtyneet kauneustutkimuksiin vai syntyykö hahmo enemmän miesten ja miksei myös naisten oman naismaun mukaan.

Peleissä näkyvät naiset ovat usein eurooppalaisen naisen näköisiä, joka sitten on aiheuttanut kritiikkiä, kun peleissä ei näy mustia naisia tai jos näkyy, niin hekin näyttävät pitkälti valkoiselta naiselta. Samaa tekevät myös japanilaiset, jotka tykkäävät tehdä pelien naisista usein eurooppalaisen näköisiä vaikka voisi ajatella heidän tekevän tai käyttävän enemmän peleissä aasialaisen näköisiä naisia.

Laitoin lisäyksenä tähän väliin kaksi kuvan Tekken ja Dead Or Alive peleistä, joissa havaittavan eurooppalaisemman ulkonäön voi ymmärtää sillä, että nämä hahmot edustavat yleensä jotain etnisyyttä, mutta siitä huolimatta ulkonäkö on huomattavan samankaltainen vaikka aasialaista esittävälle hahmolle olisi tehty pieniä muutoksia kasvoihin.


Lähde



En tiedä kaikkia syitä aasialaisten halulle tehdä hahmoista enemmän eurooppalaisen näköisiä, mutta länsimaissa olettaisi pelien kehittäjien olevan suurelta osin valkoisia tai eurooppalaisia miehiä, jonka takia he tuovat peleissä esille omaa naismakua, joka on tietenkin kaunis eurooppalainen nainen. Jos mustat haluavat nähdä peleissä enemmän mustia naisia, niin mustien miesten kannattaisi tehdä sellaisia pelejä vaikka käyttämällä enimmäkseen muiden miesten kehittämiä pelimoottoreita.

Alla olevasta kuvasta ei näy kunnolla hahmojen kasvoja, mutta tarkoitus tässä on esitellä kuinka pelissä on tyypilliseen tapaan tehty miehistä huomattavan maskuliinisen näköisiä ja naisen taas voi havaita olevan laihempi tai barbiemainen, mutta hänen osalta tietenkin tuodaan esille rintoja ja leveää lantiota, josta tietenkin miehet tykkäävät naisessa.


Lähde

Poimin yllä olevan kuvan Googlen kuvahausta, josta löytyi alla oleva kuva, jossa voi nähdä vähän paremmin kasvoja. Harley on nähtävästi ollut mukana jokaisessa neljässä pelissä, mutta tässä voi havaita paljonkin sellaista, jota olen usein kertonut kuinka naisella olisi hyvä olla pieni silmien välillä sijaitseva nenä, mutta kasvon osat näyttävät myös olevan samanpituisia.


Lähde

Googlen kuvahausta käy myös ilmi, että monet naiset ovat innostuneet meikkaamaan ja pukeutumaan Harley Quinn:in näköiseksi, jota kutsutaan cosplay:ksi. Nähtävästi on naisia, jotka näyttävät Harley:ltä. Eipä naisten tarvitse täysin tältä hahmolta näyttää ollakseen kauniita, mutta onhan tällä alla olevalla naisella hyvin sirot kauniit kasvonpiirteet.


Lähde

Alla näyttäisi olevan aasialaisia naisia Harlekiinin, Kissanaisen ja Myrkkymuratin näköisinä.


Lähde

Tällä hetkellä voi Yle Teema:lta katsella 60-luvulla tehtyä Batman tv-sarjaa, jossa voi myös katsella naisnäyttelijöiden ulkonäköä, joka näyttää myös olevan kaunis.

Netflix:ssä on myös voinut katsoa alkuperäistä Star Trek tv-sarjaa teräväpiirtona ja tuossa sarjassa varsinkin on merkille pantavaa kauniiden naisten paljous, josta myös tämän päivän miesten on helppo tykätä, koska ulkonäkö perustuu kauneustutkimuksissa havaittuihin tekijöihin.

Alla voi kuitenkin katsella kauniin näyttelijän Julie Newmar:in laittamaa videota, jossa hän esittää seksikkäästi kissanaista. Kohtaus näyttää muutenkin hyvin hauskalta ja hyvin tehdyltä. Lisäsin vielä viereen toisen linkin, jossa voi katsella Star Trek:in pilottijaksoa, jossa aiheena on osaltaan kauneus ja videossa näkyvä kaunis nainen on nimeltään Susan Oliver.


Lähde - Star Trek - The Original Series [1x00] - The Cage

Tuli päädyttyä Googlen kautta Henry Laasasen blogiin, jossa kirjoitellaan miesten naismausta ja Henry kertoo kuinka Vauva-keskustelussa miehet ovat tykänneet Sara Siepin ulkonäöstä, joka näyttäisi olevan kaunis.


Lähde

Noita tappelupeleihin liittyviä kuvia etsiessä tuli päädyttyä taas ihmettelemään korealaisten julkkisten kauneutta, joista kuitenkin hyvin monen ulkonäkö on saatu aikaan esim. kauneusleikkauksilla ja hampaiden oikomishoidoilla. Alla oleva nainen ei tiettävästi kuitenkaan ole julkkis, mutta monille julkkiksille on myös tehty samoja muutoksia kasvoihin koskien nenää, leukaa, poskia ja silmiä.


Lähde - Most Desired Facial Features?

Alla oleva korealainen näyttelijä ja laulaja Nam Gyu-ri oli nainen, jonka kasvoja alunperin päädyin ihmettelemään. Hänen osalta löytyy äkkiseltään ainoastaan tietoa siitä, että hän on myöntänyt käyneensä kauneusleikkauksissa. Yllä olevaan naiseen verrattuna on luonnostaan kauniita ja suuremmat silmät omaavia aasialaisia naisia tai pitkälti sellaisen ulkonäön omaavia, josta aasialaiset näyttävät tykkäävän.

Tämän naisen osalta näyttää siltä kuin nenää olisi vähän muokattu, koska se näyttää olevan korkean ja suoran näköinen. Silmiäkin on taidettu vähän suurentaa, koska itäaasialaisilla tahtoo yleisemmin olla aika pienet silmät ja tietenkin matalat nenät. Näyttää kuitenkin siltä, että monesta aasialaisesta naisesta voidaan tehdä pienillä muutoksilla kauniita, jos vaan väsyneiden näköisten silmien takia ei näyttänyt kauniilta.


Lähde - Golden Ratio For Facial Beauty?

Alla voi oikealla havaita tutun kasvon, joka näkyy usein kiinalaisilla sivustoilla kyseessä ollen Angelababy nimellä tunnettu nainen. Nainen ei ole kokonaan kiinalainen vaan isällä taisi olla eurooppalaista taustaa.

Onhan nainen kaunis, mutta todellisuudessa ei tämänkään naisen ulkonäkö ole aitoa vaan naisella on ollut varsinkin ongelmia suun tai hampaiden ulkonäön kanssa, jota on korjattu. Eipä länsimaalaiset julkkiksetkaan taida olla suurelta osin täysin aitoja, että kaikenlaista hekin tekevät ulkonäölleen.


Lähde - Angelababy Plastic Surgery Before and After

Mustista aiheutuvia ongelmia ja heitä osaltaan koskevia tilastoja katsellessa päädyin Google kuvahaun kautta Funnyjunk sivustolle, josta tuli vastaan alla oleva kuva, jossa väitetään kuinka mustat afrikkalaiset eivät olisi mitään keksineet. Tämä ei taida pitää paikkaansa vaikka Afrikassa on tainnut olla elämä yleisesti aika alkukantaista verrattuna Eurooppaan ja Aasiaan.

Täytyypä tarkemmin perehtyä Afrikan historiaan vaikka sitä on tullut vähän luettua afrocentristien hölmöjä juttuja kuinka egyptiläiset ovat olleet mustia ja jopa Euroopan hallitsijat. Kaikenlaisia hulluja tietenkin löytyy netistä, että eipä tässä yksittäisten tai muutamien näkemyksiä kannata ottaa täydestä.

Jos kuitenkin mustat ovat eläneet huomattavan erilaista elämää verrattuna Afrikan ulkopuolisiin ihmisiin, niin ei pitäisi olla suuri ihme, jos sillä on ollut vaikutusta geeneihin koskien keskimääräistä älykkyyttä, luonnetta ja kaikkea muuta. Valitettavasti tämä on asia, joka on vaikeaa hyväksyä monelle suvaitsevaiselle, koska he ajattelevat mustien olevan keskimäärin täysin samanlaisia kuin eurooppalaiset, jonka takia kaikki mustien ongelmat aiheutuvat rasismista ja kaikesta muusta.

Yhdysvaltojen tilastoista vielä kertoen mustien voi havaita olevan määräänsä suhteutettuna valtavan paljon vankiloissa, mustia yksinhuoltajia on valtavasti ja mustilla naisilla esiintyy huomattavan paljon lihavuutta verrattuna muihin ihmisryhmiin, joka sitten aiheuttaa varsinkin suvaitsevaisten keskuudessa kaikenlaisia näkemyksiä, että mikä on syynä tähän, mutta voisi olettaa harvan suvaitsevaisen edes pohtivan geenien vaikutusta.


Lähde - Architecture of Africa

Race and Crime in America - A Race War in Slow Motion - Obesity race genetics

Viime aikoina on ollut keskustelua etelävaltioiden lipun kieltämisestä Yhdysvalloissa tapahtuneen joukkomurhan takia ja Pelaajalehden sivuilla kerrotaan kuinka Apple olisi poistanut pelit, joissa tämä lippu näkyy. Kommenteissa tuodaan esille hyviä näkemyksiä kuinka historiaa käsittelevissä peleissä tulisi ainakin sallia lippu ja mitä jos murhaajalla olisi ollut Yhdysvaltain lippu, niin olisiko nyt vaadittu myös sen kieltoa.

Ei varmaan, mutta tuohon lippuun taitaa liittyä muitakin kielteisiä tuntemuksia. Hienon näköinen lippu ja jos ajatellaan vielä hakaristia, niin eihän sitä alunperin liitetty natsismiin, mutta nykyään se aiheuttaa monille kielteisiä tuntemuksia vaikka hakaristi on myös aika hienon näköinen. Kaipa joskus sadan vuoden kuluttua ihmiset osaavat suhtautua myönteisemmin hakaristiin, jos se ei enää muistuta natsismista ellei sitten joka kuukausi esitellä tv:ssä Hitler dokumentteja ja suvaitsevaiset hölmöile.


Lähde - Hakaristi - Etelävaltioiden lipulla varustetut pelit saivat äkkilähdön

Funnyjunk sivustolla mainittiin 4chan sivusto, jossa näkemäni perusteella tykätään jauhaa kaikenlaista ja laitella kuvia, joten katselin pitkästä aikaa sivustoa, josta löytyi Sexy Beautiful Women osio.

Tyypilliseen tapaan naiset näyttävät olevan enimmäkseen eurooppalaisen naisen näköisiä, joka ei yllätä, koska olen laittanut saman merkille kauniit naiset kuvakeskusteluista, mutta tässä taitaa olla osaltaan kyse enemmän eurooppalaisten tai sellaisen ulkonäön omaavien miesten naismausta.

Sivustolta tuli vastaan alla oleva kuva, jossa voi nähdä alastomia naisia, että kuvaa klikkaamalla voivat varsinkin aikuiset ihmetellä tarkemmin naisten ulkonäköä. Kuinka aitoa mahtaa olla näiden naisten ulkonäkö, mutta toisaalta on oikeasti olemassa naisia, joilla on luonnostaan huomattavan kaunis ulkonäkö, että nainen voi päästä heti kuvauksiin Playboy-lehteen. Näiden naisten ulkonäköä voi vaikka verrata ylempänä olleisiin tappelupelien hahmoihin.


Lähde

Näitä kauniita kuvia naisista voisi keräillä myös muiltakin sivuilta, mutta tykkään koko ajan tarkastella kiinalaisten kauneus aiheista SoYoung sivustoa, josta tuli vastaan lisää kaikenlaisia kuvia.

Alla voi havaita taas Miss Korea 2013:sta kilpailuun osallistuneet naiset, joiden ulkonäön samankaltaisuus on aiheuttanut keskustelua, mutta käytännössä näillä naisilla on sitä homogeenista ulkonäköä, josta harmillisesti aasialaiset tuntuvat tykkäävän vaikka aasialaisten tulisi myös osata arvostaa pyöreämpiä kasvoja ja muuta itäaasialaisille tyypillistä ulkonäköä.


En ole yllä oleviin naisiin tarkemmin perehtynyt, mutta olettaisin monen naisista käyneen kauneusleikkauksissa osaltaan nenän perusteella, mutta tässä voi tietenkin verrata naisia noihin alastomiin naisiin tai alla oleviin, joilla on enemmän eurooppalaisilta vaikuttavat kasvot, joten tämä on lopulta jokaisen omaa naismakua kummasta tykkää enemmän vai osaako nähdä kummatkin omalla tavalla yhtä kauniina.




Lähde

Nykyään on kasvavassa määrin sekarotuisia, joiden ulkonäössä voi havaita olevan selvästi aasialaista ja eurooppalaista ulkonäköä vaikka näkemäni perusteella on myös huomattavan aasialaisen näköisiä, joita ei voi aidosta aasialaisesta erottaa. Jos tykkää eurooppalaisista ja aasialaisista naisista, niin sitten hyvä vaihtoehto voi olla eurasialainen, jos hänellä sattuu olemaan selvästi välimuodolta näyttävää ulkonäköä.

SoYoung sivustolta tuli vastaan alla oleva nainen, jonka kasvonpiirteitä katsoessa laitoin heti merkille eurooppalaisia piirteitä ja Googlen kuvahaulla kävi ilmi Davika Hoorne nimisellä naisella olevan belgialainen isä ja thaimaalainen äiti vaikka eipä tänä päivänä voi tietää, onko belgialainen aito eurooppalainen, mutta tämän naisen ulkonäön perusteella kyseessä ei voi olla ainakaan musta tai itäaasialainen mies.

Alla olevan naisen ulkonäköä käytetään esimerkkinä eurasialaisesta ulkonäöstä, jota nähtävästi osa nuorista kiinalaisista naisista haluaa omata, Tämän takia on aina välillä vaikeaa erottaa aitoa sekarotuista eurasialaista aidosta aasialaisesta, joka on kauneusleikkauksella ja meikkaamisella muuttanut ulkonäköään, koska tuolla SoYoung sivustolla tulee vastaan hämmästyttäviä ulkonäöllisiä muutoksia.


Lähde

Jos kerta yllä olevan naisen pystyi helpommin tunnistamaan eurasialaiseksi, niin alla voi havaita selvemmin itäaasialaiselta näyttävää ulkonäköä. Alla oleva nainen haluaa nähtävästi osallistua ilmaiseen kauneusleikkaukseen, jossa haluaisi muutoksia nenän ja silmien ulkonäköön.

Tästä voi olla montaa mieltä ovatko kauneusleikkaukset tarpeellisia, että pitäisikö kuitenkin aasialaisten osata myös arvostaa tällaista aidompaa ulkonäköä. Naisen laittamissa kuvissa voi havaita kasvojen olevan huomattavan matalia, joka näkyy varsinkin silmien alueella matalana nenänä. Tämän takia suu on sivusta katsottuna vähän eteenpäin työntynyt, eikä Ricketts E-linjan kriteerit täyty, koska leuanpään ja nenänpään välille vedetty viiva koskettaa huulia.

Eipä aasialaisten tarvitse eurooppalaiseen kauneusihanteeseen liittyviä tekijöitä täyttää, mutta aasialaiset näyttävät itsekin tykkäävän Ricketts E-linjan mukaisesta ulkonäöstä. Nähdäkseni se saadaan jossain määrin aikaan tekemällä vähän pidempi ja korkeampi nenä, joka myös tekee kasvoista enemmän kolmiulotteiset.

Naisella voi myös havaita olevan surullisen näköiset silmät tai miten nuo silmät jokainen näkee, joten silmäluomileikkauksella voidaan suuresti vaikuttaa naisen ulkonäköön, enkä yhtään ihmettelisi, jos tämä nainen näyttää kauneusleikkauksen jälkeen kauniimmalta ellei kauneuskirurgit hölmöile tehden naiselle liian suuren nenän, koska nenän tulee olla aasialaisiin mataliin kasvoihin sopivan kokoinen.


Lähde

Jos yllä oleva nainen pääsee ilmaiseen kauneusleikkaukseen ja kauneuskirurgit ovat erittäin taitavia, niin hän voi vaikka näyttää enemmän alla olevalta naiselta. Alla olevaa kuvaa katsoessa voi myös ymmärtää millaisia vaikutuksia kauniin näköisillä näyttävillä silmillä on ulkonäköön, että vaikka tutkijat tykkäävät syyttää eurooppalaisia aasialaisten halusta omata suuremmat silmät, niin halulle on myös olemassa hyviä syitä.


Lähde

Olen tainnut tämän alla olevan unkarilaisten tekemän tutkimuksen nähdä, mutta luultavasti vain yhteenvedon, mutta nyt tutkimus on julkaistu ilmaiseksi näytille. Tässä tutkimuksessa havaitaan pitkillä hiuksilla olevan merkitystä naisen kauneuteen varsinkin vähemmän kauniiden naisten osalta.

Tämän voi ymmärtää, että jos naisella kasvot ovat maskuliinisen näköiset, niin lyhyet hiukset aiheuttavat voimakkaammin miesmäisen ulkonäön, kun taas hiuksilla nainen voi yrittää tehdä kasvoistaan feminiinisemmän tai pienemmän näköiset ja muutenkin pitkät hiukset liitetään nykypäivänä naismaiseen ulkonäköön.

Tältä se näyttää yleisesti, että miehet tykkäävät pitkistä hiuksista naisilla, joka on sitten syy mustien naisten huoliin kähärien hiusten takia, jonka takia moni käyttää peruukkeja. Vastaavasti mustien miesten voi usein havaita ajavan kähärät hiuksensa lyhyeksi tai päänsä kaljuksi.

Tässä taisi olla joku aika sitten tutkimus, jossa tuotiin esille hiukset omaavien miesten näyttävän komeammilta, kun taas kaljuuntuneet hiukset omaavien kannattaisi mielummin ajaa hiuksensa kokonaan pois. Mustat miehet ovat tietenkin yksi todiste siitä, että naiset hyväksyvät miehen ulkonäössä kaljuksi ajetun pään, kun taas kaljuuntunut pää tekee vanhan näköiseksi, jonka takia miehillä on myös suuria huolia hiusten kanssa.

Sitä voi usein nähdä pornossa tai mustista julkkiksista kuvia kuinka mustilla miehillä on huomattavan musta ihonväri ja kaljupää, mutta naisilla taas on vaaleampi ihonväri ja pitkät hiukset. Mustien naisten kannalta näyttää valitettavasti siltä, että mustilla miehillä voidaan hyväksyä paljonkin sellaista ulkonäköä, jota ei mustilla naisilla hyväksytä.

Joten voi ajatella mustilla naisilla olevan huomattavan paljon ulkonäköpaineita verrattuna muihin naisiin, mutta lopulta nainen on itse syyllinen, jos hyväksyy miehessä sellaista ulkonäköä, jota mies ei hyväksy naisessa koskien tässä tapauksessa mustien miesten halua pariutua vaaleamman ihonvärin ja pitkät hiukset omaavien naisten kanssa vaikka mies itse näyttäisi selvältä negridiltä.
For women, the most important cue of mate value is the relative youthfulness associated with higher fertility. Since their probability of conception sharply decreases with age, men prefer female bodily and facial traits that signal youth (2). The youthfulness of the face is characterized, among else, by the neotenous proportions: wideset, big eyes, small nose and chin, high forehead. 
When masculinizing and feminizing the facial proportions of portraits, researchers found that men rated the feminized female faces more attractive; masculinization of the female faces - enlarged noses, broader cheekbones and jaws – decreased attractiveness (3).
[...] 
Our results show that long hairstyle has a significant effect on the evaluation of female attractiveness. Our findings, to be discussed from an evolutionary perspective, are the following:
1. More attractive female faces are characterized by widerset eyes, smaller chin and more pronounced cheekbone regions than less attractive ones. We associate these facial features by a characteristic configuration of the cues of youth (neoteny) and of maturity (estrogen markers). 
2. Hairstyle influences facial attractiveness to an important measure. Long hairstyle significantly affected male participants in their ratings of female physical appearance. In both groups and in various dimensions, long hair lead to higher evaluations of facial attractiveness than did tiedback hair that reveals the biologically given facial features. 
3. Long, loosely worn hair was associated with a higher overall increase in attractiveness in the case of those faces that were rated as less attractive in the previous study. 
4. The dimensions of facial attractiveness were affected differently by the long hairstyle in the two groups of attractiveness. In the case of the less attractive faces there was an increase in the perceived sexiness, femininity and health; in the case of the more attractive faces, the levels of perceived youth and of femininity increased, while that of perceived health decreased. 
Lähde - Aerosmith - Dude Looks Like A Lady - Skin lightening crisis help!!!

Ylempänä tarkastelin vähän tappelupelien hahmojen ulkonäköä ja etnistä taustaa, niin jäi mieleen nainen nimeltään Hitomi Dead or Alive pelistä, jonka kansallisuutena luki saksalainen vaikka nimi vaikutti japanilaiselta. Katsoin uudelleen tarkemmin ja kävi ilmi kyseessä olevan saksalaisen isän ja japanilaisen äidin tytär.

Voisihan tietenkin hahmo olla vaikka Saksassa asuva aasialainen, mutta tässä tapauksessa ulkonäön perusteella varmaan halutaan tuoda esille hahmon olevan eurasialainen. Eipä taida kuitenkaan löytyä yhtään tai montaa ensimmäisen sukupolven eurasialaista, jolla olisi siniset silmät vaan ne ovat yleensä ruskeat, mutta muuten kasvonpiirteet voivat olla monella eurasialaisella tällaiset vaikka tämä nainen näyttää kasvoiltaan tyttömäiseltä.

Eipä näytä olevan selvästi mustan naisen tai mulatin näköisiä naisia näissä peleissä vaikka voisihan sellaisen hahmon luoda. Tietääkseni ainakin Tekken hahmo Christie Monteiroa on pidetty jonkinlaista mustaa tai mulatti naista edustavana, mutta käytännössä nainen on hyvin eurooppalaisen näköinen, joka on myös aiheuttanut kritiikkiä.

Itse en ole ollut ikinä erityisen innostunut tappelupeleistä vaikka esim. Battletoads:ia ja FX Fighter:ia tuli aikanaan paljonkin pelattua, mutta on lopulta puuttunut erityinen kiinnostus vaikka onhan näiden hahmojen liikkeitä mielenkiintoista katsella.

Voisi ajatella näiden pelien edustavan monen feministin haavemaailmaa, jossa naiset ovat keskimäärin yhtä voimakkaita kuin miehet. Toisaalta eivät taida tykätä naishahmojen ulkonäöstä ja pukeutumisesta, koska naisia seksuaalistetaan, mutta tästä huolimatta luultavasti moni nainen ja feministi haluaisi itsekin näyttää jossain määrin näiltä hahmoilta.


Lähde - Top 5 Craziest Costumes - Top 10 Sexy Tekken girls


Lähde - Bonus Costumes Trailer - Lili Rochefort Photoshoot Cosplay
Although I've always told the Tekken Project development team that 'breast jiggle physics are forbidden', when we were working on the character models for Tekken 5, one of the model designers on the team secretly rigged for the female characters' bosoms to jiggle. 
Since then, [with every new installment of Tekken], the model designer has been gradually upping the parameter for jiggle physics in the game, in a manner that would not be be caught by director Yuichi Yonemori, or myself.
Lähde
"We were getting feedback from the overseas offices to tone down the sexuality -- to tone down the sexiness of the game, and of the characters. 
"We actually got a lot of feedback from people who were playing it, saying, 'We want bigger breasts. Make the characters more like that.' That was kind of surprising.
Lähde
In both studies, women who played the most violent video games reported feeling a greater sense of mate value than women who played fewer violent video games. Women also reported being motivated to play violent video games because doing so enhanced their sense of attractiveness to romantic partners. 
In both studies, men reported playing more violent video games than women as did both men and women who reported higher sexual interest. These findings highlight the counterintuitive and complex motivations underlying violent video game exposure. We discuss the need for more research on who plays violent video games and why they play them.
Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde


Lähde
Kate Upton is a template for beauty but she does not complete the whole scope of how beauty can be imagined or found. The ideal of the long blonde haired female excludes women whose skin color would usually not produce hair that color. This is where race comes into play. You cannot dialogue about beauty without referencing and acknowledging the maze of dictations race can produce in conversation. For every normalized template of beauty another one must be created, with different definitions and norms that fit the multitude of colors and ethnicities that define beauty separately. 
Each part of this multitude does not have the same definition of beauty and even possibly the correlation to beauty and power (some cultures might consider being beautiful to be a weakness and term it a cause for exclusion). In this idea, certain beauty types are raised on top of others which is where power also accumulates. For there to be "beautiful" there must be "ugly". Therefore any discussion of beauty must include race, and to ignore it is to dismiss the individuality of the human being.
Lähde

Olen aina välillä laiska, että en jaksa alkaa kaikista kuvista tarkemmin kertomaan, mutta se olisi myös toistoa. Kuitenkin yllä olevissa kuvissa voi havaita muutamille naisille tehdyn siromman leuan, jossa on alunperin ilmennyt alaspäin venymistä ja kulmikkuutta. Näistä kuvista ei aina voi tietää, mitä kaikkea muuta on naisille tehty, mutta nähtävästi nenään ja silmiin on myös tehty muutoksia.

Muissa kuvissa voi havaita ryppyjen ja ihon alaspäin valumisesta aiheutuvan kielteisiä vaikutuksia kauneuteen. Muutamalle julkkikselle on tehty parta, mutta eipä partakaan aina riitä tekemään naisesta miehen näköistä, mutta mitä tapahtuisi, jos vielä tekisi naisille lyhemmät hiukset, suuremman leuan ja suuremman nenän.

Viimeisessä kuvassa voi havaita naisten ulkonäköä muokatun sellaiseksi, josta ihmisten olettaisi yleisemmin tykkäävän väriltään tasaisen ihonvärin ja laihemman vartalon osalta, mutta pitäisikö kuitenkin lehdissä tuoda enemmän esille tällaista aidompaa ulkonäköä myös julkkiksista, niin ihmiset näkisivät, että eivät julkkiksetkaan ole mitään äärimmäisen kauniita.