21. elokuuta 2015

Brasilialaisia mainoksia, hiusten ulkonäöstä ja naisurheilijoiden kauneudesta

Google kirjoista löytynyttä artikkelia ihonvärin vaalentamisesta ja siihen käytettävistä tuotteista lukiessa tuli päädyttyä brasilialaiselle mainoksia sisältävälle sivustolle, josta löytyy paljon vanhoja mainoksia.

Olen yrittänyt aina välillä tutkia, että kuinka suurta ihonvärin vaalentaminen on latinoiden keskuudessa, mutta se vaikuttaa aika vähäiseltä, koska myös ruskettuneesta ihonväristä tykätään vaikka samaan aikaan Aasiassa ruskettuneesta ihonväristä ei tykättäisi.

Tämä ei tietenkään poista sitä etteikö latinoiden keskuudessa esiintyisi paljonkin vaaleamman ihonvärin ihannointia, joka näkyy eliitissä, haluna pariutua vaaleamman ihonvärin omaavan naisen kanssa ja saada vaaleampia lapsia.

Alla olisi kuitenkin kirjassa mainittu brasilialainen ihonväriä vaalentava tai tasoittava tuote nimeltään Clariderm. Kuvassa voi nähdä varmasti monia suvaitsevaisia järkyttävän ulkonäön, josta usein on tutkimuksissa puhetta kuinka Amerikassa naisella vaaleita hiuksia, kapeaa nenää ja sinisiä silmiä pidetään kauneusihanteena.

Vaikka tällaista ihannetta olisi, niin eipä näkemäni perusteella latino naiset suuresti hiuksiaan vaalenna vaan pitävät ne tummina. Kuitenkin hiusten osalta näyttää kauneusihanteena olevan suorat tai tällä tavalla aaltoilevat hiukset, kun taas tätä kiharampiin hiuksiin suhtaudutaan kielteisemmin, koska se nähtävästi kertoo afrikkalaisesta taustasta.


Lähde - Gender Through the Prism of Difference

Kuten tässä varmaan moni on havainnut laittavat tutkijat merkille perinteisesti sanottuna rodullisen ulkonäön ja on myös mielenkiintoista havaita kuinka tutkija ei aina toista näitä ei ole rotuja juttuja vaan sanoo tarkoittavansa rodulla ulkonäöllisiä ihmisryhmiä, jonka takia sitten kritisoi esim. mustien vähyyttä vaikka malleina. Alla olisi kuitenkin piirros, että miten mahtaa tutkija nähdä tämän kuvan.


Lähde

Tuli vastaan pari erikoista alusvaatemainosta, jossa voi havaita naisilla rinnat paljaana. Naisen rinnat ovat kyllä mielenkiintoinen asia, että tutkimusten perusteella miehet tykkäävät niitä paljonkin katsella, johon sitten syynä taitaa olla jokin tekijä aivoissa.

Tällainen kuva varmaan nähdään seksikkäänä, mutta onhan maailmassa edelleenkin heimoja, joissa naiset ovat päivät pitkät rinnat paljaana, eikä varmaan heimon miehet ole rinnoista ihmeissään, mutta varmaan parinvalinnassa suosivat enemmän nuorekkaat rinnat omaavia naisia.


Lähde - Lähde

Mainokset voivat olla hauskoja ja tuoda mieleen kaikenlaista, niin tässä kuvassa varmaan näkyy karusti kuinka naisen tulisi olla länsimaissa ulkonäöltään suurin piirtein tällainen ja mies voi olla lihavampi.

En ole tarkemmin perehtynyt tutkimuksiin, jotka käsittelevät miesten ulkonäköpaineita ja naisten näkemyksiä miehen komeudesta, mutta eiköhän naiselle myös ole yleisesti tärkeää miehen hyvä sanotaanko tarzanimainen ulkonäkö.

Käytännössä, jos ajatellaan komeita miehiä, niin heillä on samankaltaiset kasvonpiirteet kuin kauniilla naisella, mutta testosteroni voimistaa kasvoja tehden esim. leuasta ja nenästä suuremman, joka kuitenkin miellyttää naista.

Voisi myös todeta, että sen vähän perusteella, mitä olen tutkimuksia parinvalinnasta lukenut, niin naiset ovat huomattavan vaativia, että miehen tulisi olla komea, pitkä ja elämässä menestynyt, kun taas miehet haluavat kauniin nuoren näköisen hedelmällisen naisen, joka taas on valitettavasti yksi syy naisten ulkonäköön liittyville huolille.

Tutkimusten havainnoissa on yleensä kyse keskimääristä tai miten voidaan havaita suurimman osan ihmisistä käyttäytyvän. Tästä syystä joku nainen voi olla hyvin halukas pariutumaan huonon väkivaltaisen miehen kanssa ja miksei myös ruman.

Naisen halulle pariutua elämässä menestyneen tai varakkaan miehen kanssa ajatellaan johtuvan siitä, että ennen vanhaan naiselle oli hyvin tärkeää löytää mies, joka pystyy perheen elättämään, mutta tänä päivänä tietenkin moni nainen on varakas itsenäinen.

Valtiokin antaa sosiaaliturvaa, joka sitten varmaan näkyy osaltaan naisen huonontuneessa parinvalinnassa ja yksinhuoltajuutena, jos tekee lapsia jonkun mustan panomiehen kanssa, josta ei ole kuitenkaan tilastojen perusteella useammin isäksi tai sitten nainen vaan halusi mulatin.


Lähde - Se tudo na vida fosse rapidinho como instalar Uol.
As expected, both sexes preferred partners low in the Dark Triad traits for long-term mating, while those high in these traits were preferred for one-night stands. However, women high in psychopathy considered the Dark Triad traits in potential male partners more physically attractive and desirable for an one-night stand, as well as a potential husband. Men who were high on psychopathy were likewise attracted to psychopathy in potential mothers. Our findings are discussed from an evolutionary personality paradigm.
Lähde - Dark triad
While attractiveness matters for men, for women it is essential, nearly compulsory. We observe this double standard especially with regard to weight and aging. So while there is substantial evidence that large individuals encounter stigma (e.g., Puhl and Brownell 2001), this is especially the case for large women. Because ideologies of weight closely parallel ideologies of womanhood, women experience extraordinary pressure to conform to body ideals and are stigmatized even more so than men when they do not conform (McKinley 1999). 
The effects are not inconsequential. For example, obese women face downward social and economic mobility (Rothblum 1992), suffer greater economic penalties that obese men do not (Conley and Glauber 2005; Register and Williams 1990), and are more negatively stigmatized as less sexually attractive mates than obese men (Regan 1996). 
Moreover, as men age and deviate from the youthful beauty ideal, they are given more social latitude than women. So even when aging accompanies diminished attractiveness for both women and men, this decline is greater for women (Deutsch et al. 1986). Not surprisingly, beauty work is much more prevalent among women. Preoccupation with body is so prevalent that young girls’ ‘fat talk’ is a form of beauty work in itself, even as it fulfills a female bonding function (Nichter 2000).
Lähde - Human mating strategies

Alla olisi 12:sta mainoksesta poimittua naista, joista uusimmassa mainoksessa voi havaita huippumalli Gisele Bündchen:in oikeassa yläkulmassa. Olen tässä tarkoituksella etsinyt viimeisen kymmenen vuoden ajalta mainoksia, joissa näkyy vaaleita naisia. Tässä voi muutenkin katsella naisten kasvonpiirteitä, että se ainakin näiden mallien osalta vaikuttaa hyvin eurooppalaiselta.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12

Nähtävästi Brasilian Playboy on mainostanut jossain sanomalehdessä lehteään. Tässä voi tyypilliseen tapaan havaita naisilla olevan vaaleat hiukset, joka tiettävästi johtuu osaltaan siitä, että lehden omistaja on aika paljon tykännyt blondeista, mutta toisaalta onhan varsinkin Yhdysvalloissa blondit olleet jonkinlaisen ihanteen kohteena.

Latinalaisessa Amerikassa tietenkin vaaleita naisia on vähän, joten voisi olettaa senkin lisäävän lehden myyntiä vaikkei monen mulatin tai tummahiuksisen mestitsi latina naisen ulkonäössä olisi mitään vikaa, mutta heitä kuitenkin näkee paljon.


Lähde - Lähde

Löysin tutkimuksen hiusväreistä, jossa miehet ovat tykänneet enemmän vaaleista hiuksista, jonka yhdeksi syyksi ajatellaan miesten näkevän vaaleat hiukset nuorekkaana, koska hiukset tahtovat ikääntyessä tummentua. Eiköhän tämä jossain määrin vaaleista naisista tykkääminen ole enemmän länsimaalainen ilmiö, että Aasiassa naisilla tykätään enemmän tummista hiuksista, koska se on kuitenkin normaalia aasialaista ulkonäköä.

Blond hair appears more frequently in popular U.S media sources such as the Ladies’ Home Journal, Vogue and Playboy than is typical for the base rate of blond hair in that population and most frequently in Playboy than the other magazines analysed, suggesting that blondness is associated with beauty and sexual attractiveness (Rich and Cash 1993). 
Compared to women with dark hair, blond haired women are approached more often by men in nightclubs and receive higher tips as waitresses (Guéguen 2012a, 2012b; Lynn 2009; Swami and Barrett 2011). While it is unknown whether the alleles associated with hair color diversification are sex-linked (Frost 2006), women’s hair is lighter in early adulthood and becomes progressively darker as women age (Hinsz, et al. 2001).
[...] 
Similarly to Hinsz et al. (2013), we found sex differences in attractiveness ratings of women’s hair color. Women preferred blond and brown hair equally, and rated them more attractive, on average, than red heads. In contrast, men rated blond hair as significantly more attractive than brown hair, and rated red hair least attractive.  
There are several ways to interpret these findings. One theory suggests men’s preferences for lighter hair reflects selection for cues of youth, health, and even fertility in hair quality (Hinsz et al. 2001; Fink et al. 2013).
Lähde - Playboy Special Collector's Edition - Best of Brazil 2013

Löytyi myös hiusten pituutta käsittelevä tutkimus, jossa tuodaan paljonkin esille kuinka hiuksensa lyhyeksi ajaneilla naisilla on huolena, että luullaan mieheksi. Kyllä sen voi selvästi havaita, että pidemmät hiukset ovat myös sukupuoleen liittyvä tuntomerkki, josta miehet ainakin tällä hetkellä tykkäävät hyvin paljon vaikka eihän pitkät hiukset tee miehestä naisen näköistä ellei sitten miehellä ole hyvin sirot feminiiniset kasvot.

Tutkimuksessa tuodaan myös esille kuinka naisella voitaisiin myös nähdä lyhyt tukka feminiinisenä. Voisi kuitenkin sanoa, että pitkillä hiuksilla nainen saa lisättyä feminiinistä ulkonäköä, joka on kuitenkin sukupuolen tunnistamisessa tärkeää.

Tässä oli myös joku aika sitten tutkimus kasvonpiirteistä ja hiusten pituudesta, niin tutkimuksessa havaittiin pidempien hiusten tekevän maskuliinisemman näköisestä naisesta kauniimman, kun taas sirommat kasvot omaavalle naiselle vaikutus ei ollut yhtä suuri. Tämä on hyvin ymmärrettävää, koska feminiiniset kasvot omaava nainen näyttää kasvojen osalta erittäin kauniilta, joten ei niiden hiusten tarvitse olla samalla tavalla pitkiä.

Alla olevissa lainauksissa kerrotaan kuinka vuoden 2014:sta Maxim:in Top 100 listan Top 10:ssä olleilla naisilla on pitkät hiukset ja toisessa lainauksessa tuodaan esille sama, jonka olen itsekin kertonut kuinka Google:lla etsiessä peruukkeja tulee paljon kuvia mustista naisista.

Toisesta linkistä voi katsella kuinka ulkonäön perusteella aasialaiset kauppiaat yrittävät estää mustaa naista pakenemasta. Tämä näyttää olevan jonkinlainen ongelma Yhdysvalloissa, että kaupoista varastetaan näitä hiuksia, koska mustilla naisilla on niille paljonkin kysyntää, mutta samaan aikaan voi mustia miehiä katsoessa huomata heistä monella olevan kaljuksi ajettu pää, mutta tämä ei ole naisen näkökulmasta samalla tavalla kielteistä.
On the Maxim Hot 100 2014 List (the 100 hottest women in the world) the top 10 females all had long hair, every single one. Maxim, a men's magazine taglines the list "A definitive list of the world's most beautiful women" and explains it like this: "You voted, we counted, and the rest is supersexy history. 
From mind-bogglingly seductive supermodels to Hollywood's most awe-inspiring actresses (with a bevy of beauties in between), the women of 2014 make up a roster so undeniably breathtaking you may get light-headed just reading it"(2014). These women who are being judged on their sex appeal all had long hair. 
[...]
When society thinks of weave, they think of black people. If you put in the word weave on Google Search Images, the subtopic searches include: ratchet, bad and braids. The resulting images are all of black women, with long hair. 
When the word weave is replaced with extensions, suddenly all types of people are included. If you do a Google Search in Images of hair extension the subtopic searches include: before and after, clip-in and black women. The following images are of white women with long hair.
Lähde - Weave Stealing Gone Wrong Female Thief got Strip Naked

Muutamaa mustaa naispuolista urheilijaa käsittelevässä kirjoituksessa tuodaan esille kuinka naisten ulkonäkö ei vastaa valkoisten kauneusihannetta tai sellaista ulkonäköä, josta naisella useimmin tykätään. Tästä urheilija naisten ulkonäöstä on ollut muissakin tutkimuksissa juttua kuinka monia naisia huolestuttaa lesboksi tai vähemmän feminiiseksi luuleminen, jos vaikka on vartaloltaan lihaksikas tai jotain muuta, jonka takia sitten meikkaamisella, vaatteilla, hiuksilla ja koruilla yritetään lisätä feminiinistä ulkonäköä.

Itse en ole suuresti kiinnostunut urheilukisoista, mutta menestymisen kannalta taidetaan monissa lajeissa vaatia naiselta sellaista vartaloa, joka ei näytä selvästi feminiiniseltä. Juoksijalla vartalon tulisi olla aika laiha ja lantiokaan ei kai saisi olla liian leveä. Voimaa vaativissa urheilulajeissa naisten tulee olla aika lihaksikkaita, joka sitten vähentää monen miehen silmissä naisen feminiinisyyttä vaikka onhan miehiä, jotka tykkäävät lihaksikkaista naisista.

Alla olevassa lainauksessa tuodaan esille Serena Williams:in maskuliinista ulkonäköä, josta muistaakseni oli myös jossain tutkimuksessa juttua kuinka venäläinen valmentaja oli kommentoinut kielteisesti Williams:in siskosten ulkonäköä sanomalla heitä veljiksi. Pitäisi tarkistaa, mutta olettaisi maailman kauneimmat naiset listalla näkyvän paljonkin venäläisiä ja muita sirompia tennispelaajia vaikka toisaalta menestys tahtoo myös lisätä todennäköisyyttä päästä näille listoille.

Tutkijat tykkäävät tietenkin kritisoida ja ihmetellä, että miksi vaikka monien mustien urheilija naisten ulkonäöstä ei tykätä, mutta eipä sille paljoa voi jos miehet kuitenkin yleisesti tykkäävät naisella feminiinisestä ulkonäöstä, eikä esim. liian lihaksikkaasta negridisestä ulkonäöstä, joka tarkoittaa esim. prognatismia, tummaa ihonväriä, kähäriä lyhyitä hiuksia ja leveää nenää vaikka tästä samasta ulkonäöstä ei olisi yhtä paljon haittaa mustalle miehelle esim. eurooppalaisen naisen näkökulmasta katsottuna.
Williams’ body is not only being compared to men, but also additionally compared to normalized bodies of white women. The emblem of white sports bodies and accepted standards of white beauty specifically, small frames, thin noses, and long hair, directly cause harm to Williams’ identity and perception in the media. 
Lähde - Top 10 Hottest Female Tennis Players of all the Times

Mielenkiintoisesti alla voi havaita miesten ihaileman Kournikovan kommentoivan kielteisesti Williams:in siskosten lihaksikkuutta, joka on luultavasti osaltaan tuonut heille menestystä, kun taas Kournikova on tienannut paljonkin rahaa mallina. Naiset ovat saaneet muiltakin kielteistä kommenttia, josta olettaisi, ettei samat henkilöt aina kommentoi kielteisesti mustien miesten ulkonäköä.

Tämä on tietenkin valitettavaa, jos ajatellaan, että samaan aikaan monien mustien miesten huomattavan lihaksikasta, atleettista, rotevaa, mustaa ihonväriä ja kaljua ulkonäköä jossain määrin ihannoidaan varsinkin urheilussa, niin monelle mustalle naiselle siitä on enemmän haittaa.

Tämä on sitten yksi syy siihen, miksi mustat miehet ovat monien valkoisten naisten suosiossa, kun taas valkoiset miehet eivät samassa määrin ole kiinnostuneita mustista naisista, että meillä on tällainen valitettava tilanne, jonka takia tutkijat tuovat tutkimuksissa paljonkin esille mustiin naisiin ja heidän ulkonäköön liittyviä huolia, kun taas mustilla miehillä ei ole samalla tavalla ongelmia.

Lainausten joukossa tuodaan todellakin esille kuinka Williams:in siskosten lihaksikkuus olisi ainakin yksi syy menestymiseen, koska ovat paljon voimakkaampia kuin monet kauniina pidetyt sirommat naiset.

Tämä taitaa olla urheilussa jonkinlainen ongelma, että jos esim. joku yksittäinen nainen gigantismista johtuen tai johonkin ihmisryhmään kuuluvat ovat geneettisistä syistä voimakkaampia vie se helposti muilta naisilta mahdollisuuden voittaa, joten tenniksessä voisi olla lihaksikkuuden mukaan omat kilpailut tai laittaa Williams:in siskokset ottelemaan miehiä vastaan.
Without ever having won a professional singles tournament, the now retired Kournikova is the most highly sponsored female athlete in the world (Applebaum, 2004). She has appeared on the covers of Tennis Weekly, Sports Illustrated, Esquire, Vogue, Cosmopolitan, and Forbes magazines, put out her own exercise video, had a computer virus named after her, and is the most downloaded female athlete on the internet (Hatfield, 2002; Newcomb, 2000; Petrecca, 2000; Wertheim, 2001). 
She made People magazine’s 1998 list of most beautiful people. In 2002, an ESPN poll named her the sexiest athlete of the year and FHM magazine declared her the “Sexiest Woman in the World.” 
The embodiment of preferred femininity in U.S. culture, Kournikova has publicly derided the physiques of the Williams sisters saying, “I hate my muscles. I’m not Venus Williams. I’m not Serena Williams. I’m feminine. I don’t want to look like they do. I’m not masculine like they are” (Giles, 2001, n.p.).
Perhaps a more disturbing commentary on the Williamses’ muscularity came in 2001 from radio sportscaster Sid Rosenberg who remarked “I can’t even watch them play anymore. I find it disgusting. I find both of those, what do you want to call them—they’re just too muscular. They’re boys” (“Fired White Sportscaster,” 2002, p. 32). 
Calling the women “animals,” he then related a story when someone told him that the women would one day appear in Playboy magazine, to which he responded that they had “a better shot at National Geographic.” Initially fired, Rosenberg was soon rehired after saying that his comments “weren’t racist” but that when he sees “women that are muscular, classically boys, then that’s how I refer to them” (“Fired White Sportscaster,” 2001, p. 32; Kilgannon & Kirkpatrick, 2001).
[...] 
There have been comments that Williams is “unnatural” and has an “unfair” advantage over her competitors (Roberts, 2002b, p. 1). Members of the professional tennis community have commented that other players are unable to compete with Williams because of her strength and athleticism. Gabriella Sabatini said that she “hit[s] the ball too hard” (Brennan, 2002) and Justine Henin-Hardenne, on losing to Serena Williams in the fourth round of the 2001 U.S. Open, remarked, “She was too strong, aggressive and powerful. What could I do?” (DiManno, 2002, p. C03). 
Former professional tennis player Chris Evert said that Venus and Serena Williams’s “athletic ability and raw aggression make it hard for the women who aren’t Amazons to compete with them” (Peyser & Samuels, 1998, p. 44). As such, Serena Williams is simultaneously considered natural, unnatural, and even supranatural within the realm of women’s professional tennis. 
These strategies of racialization position Williams outside the norm of professional women’s tennis exemplified by players such as Anna Kournikova, Martina Hingis, Daniela Hantuchova, Elena Dementieva, and most recently, Maria Sharapova.8 Messner (2002) noted the racialized context for these players’ status and marketability, writing that the “blond, tanned, long-limbed, and lightly muscled Kournikova clearly conforms to dominant cultural standards of white feminine beauty. Her form of beauty stands in stark contrast to the highly muscular and very black bodies of . . . Serena and Venus Williams” (p. 102).
Lähde - Top 10 Hottest Female Tennis Players in the World 2015

Tutkin tässä Beverly Hills:in kauneusleikkaus sivustoja, joista moni näyttää hyvin toteutetuilta vaikka eivät ole yhtä näyttäviä kuin korealaisten sivustot. Ghavami:n sivustolla katsellessani ennen ja jälkeen kuvia poimin taustakuvasta alla vasemmalla näkyvän naisen Googlen kuvahakuun ja taas kävi ilmi kyseessä olevan ukrainalaisen valokuvaajan Vitaly Valuan malli.

Alla olevilla naisilla voi havaita olevan pitkälti samanlaiset kasvot, mutta siinä on kolme mallia. Käytännössä kauneusleikkauksilla pyritään saamaan suurin piirtein alla olevaa ulkonäköä, joten näitä naisia voi verrata varsinkin jälkeen kuviin.


Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - I've always had a huge nose...

Laitoin alle kuvan tennispelaaja Sharapova:sta, että yllä ja alla olevassa kuvassa voi nähdä naisten kasvoja monesta suunnasta. Noita ennen ja jälkeen kuvia katsoessa voi sitten laittaa merkille, mistä kauneudessa on osaltaan kysymys. Tietenkin kauneus on lopulta katsojan silmissä, mutta yleisesti ihmiset näyttävät tykkäävän tasapainoisista ja symmetrisistä kasvoista.

Tasapainolla tarkoitan sitä, että kasvon eri osat tulisi olla suurin piirtein samankokoisia, joka tarkoittaa silmien välillä sijaitsevaa nenää, jonka leveys on sama kuin silmien leveys. Kasvot tulisi myös pystyä jakamaan pitkälti samanpituisiin osiin lähtien leuan alaosasta nenän alaosaan, josta kulmakarvoihin ja sieltä hiusrajaan. Näissä osissa saa olla naisella eroja, että alinosa saa olla vähän lyhyempi, mutta ei mielellään toisinpäin, koska se vaikuttaa maskuliiniselta.

Sivusta katsottuna kasvojen tulisi olla suorahkot leuanpään ja kulmakarvojen välillä. Ihmisillä tietenkin esiintyy tässä ongelmia, että suu työntyy liian paljon eteenpäin. Ihmisillä myös ilmenee ongelmia nenän pituudessa, leveydessä ja korkeudessa, jonka takia nenä saa liialti huomiota kasvoissa.

Nenän, huulten, leuanpään tulisi olla Ricketts:in E-linjan mukainen, joka tarkoittaa huulten pysymistä leuanpään ja nenänpään välille vedetyn viivan takana, mutta nykyään tunnutaan tykkäävän näkyvistä huulista, joten huulet saavat koskettaa vähän viivaa kunhan ei synny huomattavaa prognatismin vaikutelmaa, josta monien tutkimusten perusteella ihmiset eivät yleisemmin tykkää.

Ricketts:in E-linjan ajatus on siinä, että jos nenä, leuanpää tai kumpikin ovat kaukana huulista saavat leuanpää ja nenä liialti huomiota. Jos taas huulet ja hampaat työntyvät liialti viivan yli saa tietenkin suu liialti huomiota, josta ihmiset eivät näytä tykkäävän. Katsomalla yllä olevia kuvia voi paremmin ymmärtää, mitä juuri kerroin.

Tämän lisäksi kauneudessa on selvästi tärkeää kaunis iho, joista värin osalta miehet näyttävät useimmin tykkäävän vaaleasta ihonväristä, jota voi havaita alla olevalla naisella. Ylempänä oli myös juttua hiuksista, että tälläkin naisella voi ne havaita olevan lisäämässä feminiinistä ulkonäköä, mutta onhan myös kaunis vartalo tärkeää.

Miehet näyttävät myös tykkäävän paljonkin pienistä ja matalista kasvoista, joten kasvot naisella ei saisi liialti työntyä eteenpäin, mutta eurooppalaiselle naiselle kuuluu tällaiset sopivasti kolmiulotteiset kasvot, jotka myös moni aasialainen tuntuu haluavan.

Lähde