5. elokuuta 2015

Latinoiden ja aasialaisten kauneusihanteesta - osa 4

En osaa espanjaa, mutta alla oleva lause on mielenkiintoinen, koska ymmärtääkseni Google kääntäjän mukaan lauseen alussa kielletään olevan olemassa ideaalinen nenä, kun taas koko lause käännettynä ideaalinen nenä olisi olemassa.

No existe
it does not exist
No existe un patrón estético de una nariz ideal
There is an aesthetic ideal nose pattern

Kyllä kauneusleikkaus sivustoilla voi havaita näkyvän yleensä tällaista kapeaa ja korkeaa nenää, jota myös aasialaiset tykkäävät esitellä sivustoilla. Aasialaisilla sivustoilla voi myös usein näkyä kuvia eurooppalaisista naisista niin kuin tarkoitus olisi tehdä aasialaisille samanlaista ulkonäköä vaikka eihän tietenkään tällaista nenää saa tehdä yleisesti matalat kasvot omaaville aasialaisille.

Vaikka nähtäisiin yleisemmin tällainen nenä kauniina, niin näyttäisi aika tylsältä, jos kaikilla olisi samanlainen nenä, mutta silloin ei ainakaan enää kiusattaisi nenän koon takia, koska kiusaajalla olisi sama nenä. Kuitenkin näkemäni perusteella monilla aasialaisilla on mukavan pieni ja sanotaanko söpö nenä, että ei aasialaisia naisia pidä aivopestä näkemään tällaista eurokeskistä tai länsimaisen kauneusihanteen mukaista nenää kauniina.


Lähde

Länsimaisessa taiteessa tehdään yleensä nenä suurin piirtein yllä olevan kaltaiseksi ja edestä katsottuna kapeaksi silmien välillä sijaitsevaksi, jonka yksi syy on siinä, että eurooppalaisilla nenä on yleisesti tällainen vaikka tietenkin nenän muodossa esiintyy vaihtelua.

Jos vielä tuota yllä olevaa nenää kommentoisi, niin tietenkin ihmisillä on erilaisia näkemyksiä, että pitäisikö nenän olla vähän pituudeltaan pienempi ja pitäisikö siinä olla enemmän koveruutta vai olla suora kuin kreikkalaisissa patsaissakin havaittava nenä. Aasialaisista naisista tykkäävät miehet eivät varmaan yllä olevista kasvoista tykkää vaan kasvot tulisi olla matalammat.

Jos ajatellaan vielä erilaisia nenätyyppejä, niin varsinkin Lähi-idässä tahtoo esiintyä huomattavan korkeaa ja pitkää nenää, jota voisi myös sanoa noitamaiseksi, josta ei ihmiset näytä tykkäävän. Vastaavasti Länsi-Afrikan seudulla elää ihmisiä, joilla voisi sanoa olevan tämän nenän vastakohta nenän ollen huomattavan leveä ja matala, jonka ajatellaan aiheutuvan osaltaan sopeutumisesta kuumaan ja kosteaan ilmastoon, mutta tästäkään nenästä ihmiset eivät yleisesti tykkää.

Miksi ihmiset eivät näistä nenistä yleisemmin tykkää. Naisella nenän tulisi olla tasapainossa kasvon osien kanssa, eikä varsinkaan viedä silmiltä huomiota sijaiten mielellään silmien välissä ja ollen leveydeltään enimmillään samansuuruinen kuin silmät.

Nenän tulisi myös olla pienempi verrattuna miehille tyypilliseen, jonka takia esim. monet iranilaiset naiset haluavat tehdä nenästään suoremman tai koveran ja saada myös nenänpään osoittamaan vähän ylöspäin, kuten yllä olevasta kuvasta voi havaita. Olisiko yksi syy tähän siinä, että ikääntyessä nenä tahtoo valua alaspäin, joten tuollainen pieni ylöspäin sojottaminen nähdään naisella kauniina kunhan sieraimet eivät liialti näy.

Ei leveässä ja lättänässä nenässä ole välttämättä monien mustien mielestä mitään vikaa, mutta varsinkin korkean ja kapean nenän omaavien ihmisten on vaikeaa nähdä tällaista nenää kauniina, koska se näyttää myös maskuliiniselta, jos naisella on edestä katsottuna suurempi nenä kuin miehellä. Monilla mustilla voi havaita olevan myös yksi ongelma nenässä koskien näkyviä suuria leveitä sieraimia.

Tässä tuli paljonkin selityksiä, mutta yksinkertaisesti kysymällä ihmisiltä näkemyksiä kauniista nenästä naisella, niin silloin voi havaita ihmisten tykkäävän yleisesti kapeasta ja sopivan korkeasta nenästä, joka ei vie silmiltä huomiota. Tämä on sitten valitettava asia monen naisen kannalta, jos varsinkaan huomattavan leveää ja matalaa nenää eivät ihmiset pysty yleisemmin näkemään kauniina vaikka suvaitsevainen tätä moittisi.


Lähde
It was only after 1979—and the revolution that ousted the shah and brought in the Islamic Republic—that people considered Tehran the nose-job capital of the world. Why would this strange trend occur in an Islamic country? There's no question that Iranian culture influences the behavior of the people more than Islam does, and for centuries that culture has placed a deep focus on physical beauty in all its forms. 
Given that, one explanation seems to have caught on: Because the mandatory hijab leaves nothing but the small circle of the face as a canvas for beauty and self-expression, Iranian women have become obsessed with their faces. They want their features to be delicate, symmetrical, and European. Given many young women's willingness to go under the knife and into debt for beauty, nose jobs have become an Iranian rite of passage.
[...] 
Dr. Benjamin Rafii, a Persian ear, nose, and throat surgeon practicing in Los Angeles, explained that the phenomenon isn't a reaction to Islam. "Iranians over the last 50 years have had a strong cultural relationship with Europe," he said. "Applying the European ideals of beauty,  
Persian women are considered to have many desirable facial features—almond-shaped eyes, full high-arched eyebrows, strong cheekbones, but the nose stands out as big and misshapen, often with a prominent dorsal hump. It's an easy target for cosmetic 'optimization.'"
Lähde
African American Rhinoplasty demands a high level of skill and cosmetic understanding. Dr. Brownrigg has spent years sharpening his ability to combine a patient’s cosmetic desires with his own technique to create the perfect outcome. While patients may vary in terms of their personal desires, Dr. Brownrigg. has found several common threads in each African American rhinoplasty he delivers. In general, African American patients want the following changes: 
Narrower alar base, where the nostrils meet the face
Defined nasal tip
Reduced nostril flare
More pronounced bridge
Lähde
“Rhinoplasty in Iran” rates have been rising dramatically. There is no stigma. In fact, many women openly wear “bandages of honor” on their noses to show they’ve had the operation. In Iran, women’s bodies and hair are largely kept covered by a hijab, or head scarf. Instead of clothing and cosmetics, Iranian women spend their money on tweaking what people can see. Iranian women are also influenced by images of Western culture and Hollywood, where smaller noses are considered beautiful. The ethnic Persian nose is out of vogue. 
And so as with Thai people. This trendy new nose surgery aims to transform what is typically referred to as the “Asian button nose”, which is a nose that is wide of nostril and of flat shape. Unlike traditional ‘Western’ nose jobs which are usually about reduction of size, the ‘Asian Rhinoplasty’  is about augmentation or refinement, “feminizing” what many Asians perceive to be unsightly snouts by reducing the size of the nostrils, raising and narrowing the tip and the bridge.
Lähde

Alla voi sitten havaita japanilaista taidetta, jossa voi havaita naisille piirretyn korkean nenän tai jos näin voi piirroksesta päätellä. Itäaasialaisilla ilmenee myös korkeaa nenätyyppiä vaikka suurelta osin nenä tahtoo olla vähän leveämpi ja matalampi verrattuna eurooppalaisiin. Silmät ovat tyypilliseen tapaan aika pienet, mutta siltä tahtoo silmät yleisesti itäaasialaisilla näyttää.

Tämä on kiistanalainen asia kuinka paljon tämänhetkisessä kauneusihanteessa Itä-Aasiassa on kyse länsimaiden vaikutuksesta ja voiko tästä taiteesta tehdä suuria päätelmiä, jos japanilaiseen taiteeseen on vaan kuulunut pienet silmät vaikka muuten on tykätty avautuneemmat, mutta aasialaisen näköiset silmät omaavista naisista.

Kasvojen muotoon liittyen japanilaisessa taiteessa voi havaita kasvojen olevan soikiomaiset vaikka muistaakseni yksi tutkija näki nämä kasvot enemmän pyöreinä, mutta eipä tämä ulkonäkö suuresti poikkea aasialaisten tällä hetkellä tykkäämästä ulkonäöstä vaikka silmät näyttävät pieniltä.


Lähde

Uusia kirjoituksia ja uutisia Iranissa tehtävistä kauneusleikkauksista etsiessä löytyi ylempänä olevia lainauksia, mutta samalla tuli päädyttyä thaimaalaisille kauneudenhoito sivustoille. Siirsin ylempää vertailuksi kaksi kaunista naista korealaisen TL plastic surgery:n sivuilta, joita voi verrata näihin alemmassa kuvassa vasemmalla oleviin nätteihin thaimaalaisiin naisiin.

Naiset ovat aika samannäköisiä, että hiusvärit näyttävät olevan lähes samat. Thaimaalaisilla naisilla näyttää olevan silmissä värilinssit. Kuinka aitoa mahtaa olla näiden mallien tai esittelijöiden ulkonäkö, että sitä ainakin epäilee nenäleikkausta. Thaimaalaiset myös tykkäävät huomattavan vaaleasta ihonväristä, joten sitä on voitu vähän vaalentaa. Oikeastaan nenää ei tarvitse aina leikata vaan sinne voidaan laittaa ruiskulla täyteainetta ja saahan myös meikkauksella muutettua nenän ulkonäköä.

Mitä olen jo monia thaimaalaisia kauneusleikkaus sivustoja katsellut, niin siellä näyttää olevan samaa kuin monissa muissa Aasian maissa kuinka tuodaan esille esim. V-muotoista leukaa, tuollaista kapeaa ja korkeaa nenä kauniina. Tässä täytyy myös huomata, että korealaisilla näyttää olevan monissa maissa vaikutusta, eikä kyse ole ainoastaan länsimaiden vaikutuksesta haluun muuttaa ulkonäköä.

Tuosta oikeasta linkistä voi katsella kauniin korealaisen naisen tehneen ulkonäöstään omituisen näköisen, koska on tainnut ottaa osaltaan kirjaimellisesti V-muotoisen leuan ellei sitten kuvaa ole muokattu. Kyllä naisella saa leuka olla vähän kulmikkaampi tai kasvot pyöreämmät, että aasialaiset tässä näyttävät hölmöilevän, kun haluavat naisella olevan tosi pienet tyttömäiset kasvot.



Lähde - Lähde - Korean Plastic Surgery Helps A TV Presenter Deform Herself

Tässä tutkimuksessa on kysytty thaimaalaisilta naisilta näkemyksiä kauneudesta ja varsinkin vaaleasta ihonväristä tykätään, joka sitten aiheuttaa huolia maan eteläisissä osissa eläville naisille, joilla tahtoo olla tummempi ihonväri. Thaimaalaisilla naisilla on kauneusihanteena samankaltainen ulkonäkö kuin korealaisilla kuinka kasvojen tulisi olla ovaalit, silmät suuret ja nenä korkea.
Young women in all four regions of Thailand considered ‘bright face skin’ and ‘whitepink (body) skin’ as the next most important physical appearance characteristics. Women in the North region were most concerned about having bright face skin, perhaps because they already tend to have lighter body skin which is viewed as desirable.  
Women in South region were most concerned with body skin color, which may be because they tend to have darker skin color. Previous work has shown that white-pink skin suggests health and youthfulness (Matts, Fink, Grammer, & Burquest, 2007). White skin was associated with beauty, high social status, self confidence, modernity, and better job opportunities for Thai women (Aizura, 2009; Buranasak, 2006; Mills, 1997).
[...] 
Across all regions of Thailand, facial features (e.g. oval face, big eyes, and high nose bridge) were also considered very important to physical appearance. Women in the North East region were most concerned with facial features, which may be because they tend to have wider faces and flatter nose bridges.  
Our finding is consistent with a previous study that showed that young women in North East region considered having an oval face, a high and narrow nose bridge, and wide eyes to be the definition of beauty (Hesse-Swain, 2006). Several studies in the U.S. have similarly found that Caucasian young adult men and women view large round eyes as indicators of youth and attractiveness (Berry & McArthur, 1985; Cunningham, 1986; Cunningham, Roberts, Barbee, Druen, & Wu, 1995)
Lähde

Koska tässä tuli päädyttyä tutkimaan thaimaalaisia kauneudenhoito sivustoja, niin jatkan vielä tutkimista. Alla voi havaita Google kääntäjän mukaan Emmy Maxim nimisen thaimaalaisen naisen, jonka kerrotaan omaavan suurimmat rintaimplantit. Näyttää myös siltä, että nainen on muutenkin muokannut ulkonäköään varsinkin nenän osalta.

Tässä pitäisi tutkia, että mitä mieltä thaimaalaiset itse ovat tämän naisen ulkonäöstä, koska se näyttää vähän omituiselta. Nainen on siis halunnut omata huomattavan suuret rinnat vartalon kokoon nähden. Pitäisi tutkimuksista tarkistaa, mutta yleensä rintoja koskevat tutkimukset ovat olleet maksullisia.

Kuitenkin sen vähän perusteella, mitä olen lukenut, niin ihmiset tietenkin yleisesti tykkäävät suuret tai normaalin kokoiset rinnat omaavista naisista, mutta ei niiden rintojen tarvitse olla esim. jalkapallon kokoisia, että mistä mahtaa johtua joidenkin naisten halu omata tällaiset rinnat, jotka eivät taida olla terveyden kannalta hyviä.

Onhan tietenkin miehiä, jotka tykkäävät valtavat rinnat omaavista naisista, jotka himollaan osaltaan vaarantavat naisen terveyttä ja netistä myös löytyy sivustoja, jotka ovat keskittyneet esittelemään suuret aidot tai teko rinnat omaavia naisia, joten varmaan osalla naisilla on halu päästä tällaisille sivuille ja jotenkin korostaa omituisesti feminiinisyyttä hankkimalla valtavat rinnat.

Oliko se Huffington Post sivusto, josta kauan sitten luin hyvän kirjoituksen kuinka varsinkin nuorten naisten tulisi vaan antaa rintojen kehittyä normaalista, eikä laittaa implantteja. Jos oikein tiedän, niin näihin implantteihin liittyy kielteisenä puolena rintojen venyminen, että jos nainen ottaa implantit pois lässähtävät rinnat alaspäin.

Jos kuitenkin nuorella tai varsinkin iäkkäällä naisella rinnat ovat jo valumassa alaspäin, niin silloin tietenkin on jo järkevämpää muokata kauneusleikkauksella tai laittamalla rasvaa rintoihin.

Aasialaisilla naisilla taitaa yleisemmin rinnat olla pienemmät tai nuorekkaan näköiset, joten olisi parempi, jos aasialaiset osaisivat enemmän arvostaa aidompaa ulkonäköä, mutta tämä on tietenkin vaikea asia, jos vaikka moni thaimaalainen mies himoitsee tämän alla olevan naisen suuria rintoja.

Oliko se nyt Isossa-Britanniassa ja Australiassa, joissa on tehty kaksi dokumenttia sanotaanko eurooppalaisten vaikutuksesta vähemmistöihin, niin kummassakin dokumentissa laitettiin aasialaiselle naiselle implantit, koska aasialainen nainen tunsi rintansa olevan pienet verrattuna valkoisiin tai eurooppalaisin naisiin.

Muistaakseni ainakin Australiaan adoptoitu nuori thaimaalainen nainen oli oikein kaunis, että rintojen suurentaminen ei ollut tarpeellista, mutta naisilla on tietenkin monia syitä halulle hankkia suuremmat rinnat, eikä halulle aina ole syyllisiä länsimaalaiset tai miehet vaan suuret rinnat näyttävät myös naisia kiinnostavan.


Lähde - Extra Large Breast Implants from 600cc to 2,000cc


soflagirl88: You look fabulous!!!!
Cherry.Pie: You look amazing! lovely results.

Lähde - Characteristics of Women With and Without Breast Augmentation
Physical characteristics, such as breast size and waist–to–hip ratio (WHR), function as important features used by human males to assess female attractiveness. Males supposedly pay attention to these features because they serve as cues to fecundity and health. Here, we document that women with higher breast–to–underbreast ratio (large breasts) and women with relatively low WHR (narrow waists) have higher fecundity as assessed by precise measurements of daily levels of 17–β–oestradiol (E2) and progesterone. 
Furthermore, women who are characterized by both narrow waists and large breasts have 26% higher mean E2 and 37% higher mean mid–cycle E2 levels than women from three groups with other combinations of body–shape variables, i.e. low WHR with small breasts and high WHR with either large or small breasts. Such gains in hormone levels among the preferred mates may lead to a substantial rise in the probability of conception, thus providing a significant fitness benefit.
Lähde - Wonjin's breast surgery

Kuten toin jo ylempänä esille on myös korealaisilla vaikutusta kauneusihanteisiin ja koska korealaiset ovat valtavasti panostaneet kauneusleikkauksiin, niin korealaiset haluavat myös ulkomailta asiakkaita, joista tiettävästi suurin osa on kiinalaisia. Alla on kuitenkin poiminta korealaisen Jewelry PS Thailand Facebook sivuilta.

Kyllä nämä korealaiset osaavat väsätä hienoja sivustoja, joihin verrattuna suurin osa länsimaiden ja latinoiden kauneusleikkaus sivustoista on hirveää katsottavaa, jonka takia tykkään koko ajan tarkastella itäaasialaisten ja varsinkin korealaisten sivustoja.

Tästä voi olla montaa mieltä, että onko korealaisten voimakas halu markkinoida hienosti kauneusleikkauksia hyvä asia, mutta vaikka länsimaissa ei samalla tavalla markkinoida, niin tehdäänhän niitä leikkauksia paljon Aasian ulkopuolella, kuten esim. Yhdysvalloissa ja Latinalaisessa Amerikassa.


Lähde


Lähde - Katso video kuvan naisista - Pin-up-taiteen naiset ja naistaiteilijat

Kauneudessa voi olla kyse milleistä ja jos ajatellaan naisten painoa, niin kiloista, koska miehet näyttävät yleisesti tykkäävän normaalipainoisista naisista. Olen laittanut merkille kuinka pienilläkin muutoksilla saadaan aasialainen nainen paremman tai näyttävän näköiseksi, jos vaan silmät olivat hyvin pienet.

Samaa tietenkin tekevät varsinkin ikääntyvät länsimaalaiset, koska silmäluomet valuvat alaspäin aiheuttaen esim. väsyneen tai vanhan ulkonäön. Sitä puhutaan kuinka aasialaiset tekevät silmistään samanlaiset kuin länsimaalaisilla, mutta eihän näistä silmistä kuitenkaan poisteta aasialaista ulkonäköä, jos se edes on mahdollista.

Lähde


Lähde


Lähde

Vaatteiden perusteella alla taitaa olla Jewelry:n työntekijöitä, mutta näyttävät malleilta. Tästä on ollut juttua kuinka monet työntekijät korealaisilla kauneusleikkaus klinikoilla ja sairaaloissa olisivat myös käyneet kauneusleikkauksissa, joita myös esitellään ennen ja jälkeen kuvissa.

Tämä kuva kertoo myös siitä kuinka näissä kauneusleikkaus sairaaloissa on paljon työntekijöitä, kun taas länsimaissa tiettävästi kauneuskirurgit tykkäävät perustaa pieniä klinikoita. Tämä taitaa sitten olla yksi syy siihen, miksi Korean ulkopuolella kauneusleikkaus sivustot ovat usein rumempia, kun kauneuskirurgi ei yksinään älyä tai viitsi teettää hienoa sivustoa, mutta Koreassa kauneusleikkaus yritykset ovat suuria ja niillä on myös varaa tehdä kaikenlaista.

Voi olla hyvin mahdollista, että osa näistä naisista on saanut kauneusleikkaukset ilmaiseksi ja samalla työpaikan, koska Jewelry tietenkin haluaa asiakkaille esitellä kauneutta. Ei näistä naisista välttämättä kaikki ole käyneet kauneusleikkauksissa ja moni on voinut vähimmillään tehdä silmistään vähän suuremmat.

Naisilla näyttäisi olevan huomattavan vaalea ihonväri, joka on tietenkin kauneusihanteena Aasiassa. Tämä tuo mieleen sekarotuiset afroaasialaiset, että heihin ei taideta yleisesti suhtautua myönteisesti, koska ihonväri on yleensä ruskeampi ja monilla varmasti näkyy voimakkaasti afrikkalainen ulkonäkö esim. prognatismia, kiharat hiukset ja leveä nenä, jotka eivät ole kauneusihanteena Aasiassa vaan alla oleva tai eurasialainen ulkonäkö.



Naiset esittelivät yllä olevassa kuvassa sääriä, niin alla olisi vielä yksi sellainen nainen lisää. Tutkimusten mukaan ihmiset tykkäävät naisella ylävartaloon verrattuna vähän pidemmistä jaloista, jota tietenkin nainen voi korostaa korkokengillä. Tämä tykkääminen näkyy varsinkin tytöille myytävissä nukeissa, että tässä mielessä ihmisillä näyttää olevan luonnostaan jalkafetissi tai jotain sellaista.

Varsinkin monilla aasialaisilla naisilla tahtoo olla geneettisistä syistä ongelmia säärten kanssa, että ne ovat lyhyet ja paksun näköiset, jota pidetään myös maskuliinisen näköisenä, koska säärten halutaan olla alla olevan näköiset, eikä lihakset saisi näkyä. 

Tietenkin on miehiä, jotka tykkäävät kurvikkaammasta tai lihaksikkaasta vartalosta naisella, joten tässä mielessä naisilla ei ole suurta huolta. Toisaalta nykyään näytetään tykkäävän aika paljon tällaisesta vartalosta naisella, joka on sanotaanko sulavalinjainen, että esim. kun katsoo sääriä, niin niissä ei ole havaittavissa pullottavaa lihasta vaan myös korkokengien avulla sääret jatkuvat kauniisti alaspäin jalkaterään.

The Eastern bias against muscular legs may be similar to its negative bias with respect to darker skin tones. Frail muscles and whiter skin have historically been associated with gentility, while greater muscularity and darker skin tones have been associated with outdoor manual labor. Incorporation of global beauty standards has also affected local perceptions. 
In both the East and the West, a large calf may be considered an aesthetic problem by women who find it awkward wearing clothes like short skirts or more revealing swimsuits. Bulky calves can also make short legs look even shorter, and short height is a common point of employment discrimination in East Asia.

Calf reduction originated in Korea to meet the demands and needs of the large population of short women with muscular calves. It has been brought to the western culture for women with other reasons, such as those who have been athletic in the past and now seek to reduce the muscle size of their calf. The wanting for the procedure could also be as simple as to comfortably wear boots. 
Some may feel less confidence when they go out if they are insecure about their calves. They may restrict themselves from wearing dresses, shorts and skirts, which overall impacts how they feel about themselves as if they weren’t feminine enough. Women crave to be perceived as elegant and wish to possess feminine-like attributes. The insecurities could restrict individuals from fulfilling full satisfaction from their love life, social life and other aspects of their life.

In general, Oriental women have shorter legs and thicker calves than Caucasian women. Moreover, the thicker their calves, the shorter their legs appear to be. As a result, they might be reluctant to adopt certain fashion styles (shorter skirts) or they may feel conspicuous in beachwear.
[...] 
In Western culture there are countless examples of reference to female legs as a factor in sexual attraction. It is not surprising, therefore, that both males and females perceive female figures as more attractive as leg length increases, in proportion to torso or stature, and perhaps the opposite should be true for male figures.

Pohjelihakseen tehtävistä muutoksista tietoa ylle etsiessä tuli päädyttyä Pitangui Plastic Surgery:n sivuille, josta löytyi ennen ja jälkeen kuvia. Olen tainnut nämä kuvat ennenkin nähdä, mutta en ole varmaan esitellyt niitä. Siellä on enemmänkin kuvia, mutta poimin tarkoituksella ulkonäön perusteella sanotaanko mustan afrikkalaisen, eurooppalaisen ja itäaasialaisen naisen.

Mustalla naisella on ollut tyypillinen ongelma, että nenä on aika suuren tai leveän näköinen. Onhan monilla aasialaisilla samankaltaista nenää, mutta se ei ole yleensä yhtä suuresti esillä vaan kasvoihin sopiva. Eurooppalaisella naisella on vastaavasti ollut toisenlainen ongelma koskien nenän liiallista korkeutta, josta ylempänä jo kaikenlaista kertoilin.

Aasialainen nainen on halunnut kaikenlaista tehdä ulkonäölleen, jotta näyttäisi sanotaanko nuoremmalta, mutta eipä tällä naisella näytä olleen mitään merkittäviä ongelmia ulkonäössä, eikä näitä ennen ja jälkeen kuvia voi aina täysin uskoa, jos ennen kuvasta on tarkoituksella tehty vähemmän kaunis.

Varsinkin mustalla ja eurooppalaisella naisella näyttäisi olleen ennen kuvassa ongelmia ihon kauneuden kanssa, koska ihmiset kuitenkin tykkäävät tasaisesta ihonväristä, joka on sitten taidettu luoda meikkaamisella ja kuvankäsittelyllä jälkeen kuvaan ellei sitten ihonhoidolla ole saatu iho kauniimmaksi.