21. syyskuuta 2015

Playboy-lehden naisten ulkonäön tarkastelu - osa 3

Hugh Hefner:llä on vastaan tulleiden kuvien ja tietojen perusteella ollut paljonkin parisuhteita myös näiden playmate naisten kanssa, joten sekin on todennäköisesti vaikuttanut kuinka paljon nainen on vaikka näkynyt lehdessä. Monet naiset tietenkin ovat valmiita tekemään kaikenlaista, mutta naisen täytyy yleensä olla kaunis ja nuori, jotta näitä mahdollisuuksia syntyy.

Nähtävästi hyvin moni Hugh Hefner:in vaimoista ja tyttöystävistä on ollut vaaleahiuksisia eurooppalaisen näköisiä naisia, joten todennäköisesti Hefner:in naismaku näkyy osaltaan Playboy-lehdessä. Tällä hetkellä 89-vuotiaan Hefner:in uusin vaimo Crystal Harris on 29-vuotias, jonka voi havaita alla olevassa kuvassa Lontoon uudella Playboy klubilla.

Tutkimusten perusteella ihmiset yleensä pariutuvat pitkälti samanikäisten kanssa vaikka mies voikin olla vähän vanhempi, mutta tietenkin esim. varakas, vaikutusvaltainen ja elämässä menestynyt mies miellyttää monia naisia. Crystal:lla taitaa olla hyvät mahdollisuudet saada jonkinlainen perintö samaan tapaan kuin aikanaan 26-vuotias Anna Nicole Smith pariutui 89-vuotiaan öljymiljardöörin kanssa.

They married in a romantic ceremony on New Year's Eve. 
And now following the nuptials, Crystal Harris has revealed the real reason why she tied the knot with ageing Playboy mogul Hugh Hefner. 
During an appearance on the Huffington Post Live, the model, 26, was asked why she decided to marry the 86-year-old, to which she replied for 'more security'.
Lähde - Hugh Hefner - Anna Nicole Smith - Human mating strategies

Katselin taas Google Scholar:sta, että löytyisikö lisää mielenkiintoisia kirjoituksia tai tutkimuksia, joissa mainitaan Playboy, mutta niitä näyttää olevan aika vähän. Kaipa niitä löytyisi paremmilla hakusanoilla ja selailemalla hakutuloksia kymmenien sivujen verran.

Olen tainnut tämän alla olevan tutkimuksen joskus esitellä, jossa kiinalaiset naiset pitävät paremman näköisinä eurooppalaisia ja taas kiinalaiset miehet pitivät eurooppalaisia miehiä paremman näköisinä, mutta eivät nähneet eroa aasialaisen ja eurooppalaisen naisen välillä.

Tästä huolimatta tutkimuksesta löytyi mielenkiintoinen kohta kuinka Playboy-lehdestä ei tykättäisi, koska siinä ei ole aasialaisia naisia. Näkemäni perusteella Aasiassa julkaistaan Playboy-lehtiä, joissa näkyy aasialaisia naisia, mutta niissä tietenkin voidaan esitellä muitakin naisia.

Nähtävästi japanilaisille julkaistavan Playboy:n tekeminen on lopettu, joka voi hyvinkin kertoa siitä, että japanilainen mies ei ole yleisesti kiinnostunut muista naisista kuin varsinkin japanilaisista naisista, joita voi katsella japanilaisten omasta Weekly Playboy lehdestä.

Samankaltaisesta nimestään huolimatta lehti ei ole sidoksissa Playboy-lehteen, mutta muutamien Weekly Playboy lehtien perusteella siinä näyttää olevan yleensä alussa kuvia söpöistä nuorista japanilaisista naisista ja lehden puolivälissä alkaa sitten näkymään enemmän paljasta pintaa, että voi huomata myös monilla japanilaisilla naisilla olevan huomattavan suuret rinnat ja muutenkin feminiinistä ulkonäköä.

Aasialaisen miehen on helppoa tykätä aasialaisen naisen ulkonäöstä kuin jonkun suuremman eurooppalaisen naisen ulkonäöstä. Vaikka tässä kiinalaiset naiset tykkäsivät enemmän eurooppalaisen naisen ulkonäöstä, niin onhan myös aasialaiset naiset kauniita, mutta tietenkin osalla kauneutta lisää kauneusleikkaukset koskien varsinkin silmäluomia ja lopulta meikkaamisellakin aasialainen nainen saa ihmeitä aikaan, joten tässä on lopulta hölmöä väittää eurooppalaisia naisia erityisen kauniiksi.
Results revealed that Chinese women ranked Caucasian male and female models as more attractive. Chinese men, however, did not differentially rank East Asian and Caucasian women, though they did rank Caucasian men as being more attractive. We suggest that, while an evolutionary novelty, a process of globalization can still be linked to potentially adaptive preferences for physical attractiveness, and call for more research in this vein. 
[...]
Significantly, the heightened value given to sexual desire has not resulted in the fetishization of the Caucasian over the Asian women. In fact,the opposite occurred:Chinese men were adamant in their appreciation and sexual interest in the Chinese women, a point illustrated when a Chinese youth who had always wanted to look at Playboy magazine returned it to his American friend with the comment “It is not that interesting as it has no Asian women in it.”
Lähde


Lähde

Alla taas kerrotaan sama, joka tiettävästi pätee myös moneen muuhun Aasian maahan kuinka paikalliset naiset saivat amerikkalaisilta sotilailta ja naisilta vaikutteita. Aasialaisten naisten ulkonäkö ei nähtävästi oikein miellyttänyt, koska amerikkalaiset miehet tykkäsivät enemmän esim. Playboy-lehdessä näkyvien naisten ulkonäöstä

Aasialaiset naiset taas ovat olleet ulkonäöltään enemmän tyttömäisiä ja myös omituisen näköisiä osaltaan pienistä silmistä johtuen. Tästä syystä osaltaan moni aasialainen nainen halusi varsinkin silmäluomileikkaukseen, jotta saisi vaikka amerikkalaisen miehen.
The American involvement in Vietnam provided a medium by which American visual and popular culture became embedded within the Asian mindset. American GIs, it is understood, brought not only an internalized ideal of beauty, but also Playboy magazines and posters which depicted a very American, or Western, notion of beauty (Haiken, 1997, p. 203). Vietnamese women sought out plastic surgery in greater numbers at this time.
[...] 
For example, Asian American women have come to associate their physical features of "small, slanty eyes and a flat nose with negative behavioural characteristics, such as passivity, dullness, and a lack of sociability" (Kaw, 1991, p. 75). The decision to undergo cosmetic surgery to alter these "ethnic" traits is encouraged in the way in which society perceives them.
Lähde - Mimi Clinic & Spa - American Pin Up History

Jane: A Pin-up at War - WWII Nose Art Nudes 1939-45 Part 1

Kaikkea sitä löytää, että edellisessä osassa kerroin ensimmäisistä kaksosista, mutta onhan Playboy-lehdessä ollut kolmosia. Ensimmäiset kolmoset ovat olleet brasilialaiset Marilise, Lilian ja Renata Porto, jotka alunperin esiteltiin Brasilian Playboy-lehdessä lokakuussa 1992, mutta seuraavana vuonna marraskuussa pääsivät Yhdysvaltojen Playboy:n kanteen. Tämä on hyvin yleistä, että näitä naisia esitellään muiden maiden Playboy-lehdissä, kuten on myös esitelty suomalaista Kata Kärkkäistä.


Lähde - Lähde - Playboy Brazil [1992] - Nicole, Erica and Jaclyn Dahm

PBCovers sivustolla voi katsella eri maissa julkaistujen Playboy-lehtien kansia, joista käy ilmi Hugh Hefner:in olleen harvoin kannessa paitsi muutaman kerran viime vuosina. Oikealla voi kuvassa nähdä poimintoja muutama vuosi sitten julkaistusta Hugh Hefner’s Playboy kirjasta. Viimeisestä linkistä voi lueskella Holly Madison:in kirjan paljastuksia Hugh Hefner:stä.


Lähde - Lähde - Down the Rabbit Hole

Alla olisi lisää puputyttöinä Playboy klubeilla töissä olleita, joista vasen nainen on feministinä ja toimittajana tunnettu Gloria Steinem, joka meni töihin tehdäkseen paljastuksia työolosuhteista, jotka eivät näytä olleen myönteisiä, mutta kyse on myös yksittäisen henkilön kokemuksista. Oikea nainen on Deborah Harry, joka tunnetaan paremmin Blondie-yhtyeen laulajana. Kummatkin naiset ovat olleet töissä New York:in Playboy klubilla.


Lähde - I Was A Playboy Bunny - Lähde
It may seem obvious that Playboy and the women's movement would come to blows by the early 1970s. Indeed they did throughout the previous decade. In 1962 journalist and future feminist leader Gloria Steinem went undercover to work briefly at the Playboy Club in Chicago as a "bunny" waitress. Writing for Show magazine, she claimed poor working conditions and sexual harassment of women. 
Six years later in Atlantic City, New Jersey, radical feminists denounced the "Unbeatable Madonna-Whore Combination" promoted by Playboy and the Miss America pageant that was held there annually. Many feminists decried Playboy's use of centerfold "playmates" and bunnies as objectifying and degrading. 
Despite these oft-cited critiques, Playboy took a progressive stance on women's rights throughout the 1960s and 1970s and was particularly vocal in support of abortion. Evidence of this position can be found in the magazine's articles and editorials as well as in the charitable donations of the Playboy Foundation, the philanthropic arm of the magazine, which contributed thousands of dollars to abortion rights organizations before Roe v. Wade overturned antiabortion laws in the United States. 
In addition, the Playboy Foundation provided the American Civil Liberties Union (ACLU) with funds for its work on women's rights and helped fund day-care centers for working mothers, all indications that Playboy's gender politics, while complex and contradictory, were much more woman friendly than previous historical accounts have acknowledged.
Lähde - Selling a fantasy in 1960s America




Lähde - Lähde

IPlayboy sivustolla voi lukea viidellä dollarilla kuukaudessa Playboy:n lehtiä, mutta sieltä löytyy myös ilmaiseksi toukokuun 1994 Playboy, josta poimin yhden artikkelin koskien pin-up mallia ja valokuvaajaa Bunny Yeager:ia. Yeager tunnetaan varsinkin alla oikealla näkyvien mustahiuksisen Bettie Page:sta ottamistaan kuvista, joista tuo jouluaiheinen kuva näytettiin Playboy-lehdessä tammikuussa 1955.

En ole tuon Gloria Steinem:in näkemyksiin tarkemmin perehtynyt, mutta tietenkin on esim. feministejä, jotka suhtautuvat hyvin kielteisesti naisista otettuihin alastonkuviin ja niiden esittelyyn tässä tapauksessa Playboy-lehdessä. Kuitenkin voidaan havaita, ettei kaikki naiset, eikä varmaan monet feministitkään suhtaudu kielteisesti, jonka takia on naisia, jotka haluavat alastonmalliksi ja sitten myös kuvaajiksi, kuten Bunny Yeager.


Lähde - Bunny Yeager - Bettie Page - Olivia de Beradinis

Alla on lisää kuvia Bunny Yeager:sta, jonka voi havaita käyttäneen peiliä apuna ollessa itse mallina. Näin teki myös naispuolinen pin-up-taiteilija Zoë Mozert, joka myös käytti muita naisia malleina.


Lähde - Lähde - Lähde - Zoë Mozert

Noita yllä olevia kuvia etsiessä tulee tietenkin vastaan muutakin mielenkiintoista vaikkei Playboy-lehteen varsinaisesti liittyisi. Alla olisi muutamia pin-up-taiteilija Gil Elvgren:in ottamia kuvia, mutta internetistä löytyy myös paljon kuvia, joissa voi verrata mallia ja teosta toisiinsa, eikä ne näytä suuresti eroavan vaikka taiteilija tietenkin voi tehdä kaikenlaista tekemällä esim. suuremmat rinnat tai jotain muuta.

The illustrated pin-up was the most popular girl in mid-twentieth century America. Long, slender legs, an impossibly small waist, bursting curves and a wide-eyed innocence felled hearts across the country. This ubiquitous vision of feminine perfection was 'The Elvgren Girl', named for her creator, Gilette A. Elvgren (1914-1980). 
An immensely talented artist who enjoyed a prolific, 40-year career, Gil Elvgren was a master of the female form, combining technical proficiency as a painter with an innate ability to capture a sensuous yet naive beauty in his subjects. Known as 'The Norman Rockwell of Cheesecake,' Elvgren's name ranks alongside Alberto Vargas and George Petty as one of the greatest maestros of the pin-up to have ever lived.
Lähde - Pinup Art - A Slice of Cheesecake - Betty Brosmer

Alla olisi muutamia Gil Elvgren:in teoksia ja niiden teossa käytettyjä malleja, joista osa on ollut tunnettuja. Näitä kuvia on enemmän, mutta oli suuri työ etsiä hyvälaatuisia kuvia, joiden löytämisessä käytin apuna Googlen kuvahakua. Elvgren:llä on paljon teoksia, joista ei ole tehty alla olevia vertailukuvia, että missä teoksessa esim. noita yllä olleita naisia on käytetty.

Many of Elvgren's models, including Myrna Loy, Donna Reed, Arlene Dahl, Barbara Hale and Kim Novack, went on to successful careers of their own. Best known of the models is Myrna Hansen, Miss USA of 1953.
Lähde - Lähde - Lähde - Marilyn Monroe & Earl Moran

Vanhoja miesten tai aikuisten lehtiä etsiessä päädyin Philsp sivustolle, josta löytyy valtavasti kansikuvia vanhoista lehdistä, mutta myös uusimmista lehdistä, joista alla olisi Playboy:n kansia 1953-1960 ja 2003-2010 vuosien väliltä.

Näitä kansia katsoessa voi huomata naisen ja paljaamman vartalon saavan uudemmissa lehdissä enemmän näkyvyyttä, kun taas vanhoissa lehdissä nainen ei samassa määrin näy. Kuvassa voi nähdä puuttuvan maaliskuun 1955 lehti, mutta sitä ei jostain syystä ehditty julkaisemaan vaan se julkaistiin huhtikuussa.

Vaikka siitä lähtien lehti on ilmestynyt joka kuukausi voi kuitenkin havaita uudempien lehtien osalta alkaneen ilmenemään, että tammikuun ja helmikuun, mutta myös kesäkuun ja elokuun lehdet ovat samoja.

In 1953, a new player arrived on the lad-mag scene. That was the year a young Hugh Hefner published the first “Playboy,” which he envisioned as an improvement on “Esquire’s” concept, taking into account Alfred Kinsey’s 1948 best-selling sexology book, “Sexual Behavior in the Human Male.” The first issue of “Playboy,” which bore no date, featured a centerfold painting of none other than Marilyn Monroe. Immediately, the magazine sold 54,000 copies of its 70,000 run.
[...] 
In 1958, Hefner sought out Alberto Vargas to have his pin-up art featured monthly in “Playboy.” Vargas quickly adjusted to the more obvious sexuality and edgier moral standards of the magazine, and by the end of his career, he had produced a total of 152 images for “Playboy.” Only two of images ever appeared on “Playboy’s” cover, though, in 1961 and 1965. In the 1970s, however, old-school pin-up paintings were dropped in favor of color photography.
Lähde - Lähde

Hugh Hefner halusi lehtensä nimeksi alkuaan Stag Party, mutta Stag lehti uhkasi haastaa oikeuteen, joten päädyttiin Playboy nimeen. Alla voi havaita Stag:lle tapahtuneen kummia kuinka vanhoissa lehdissä näkyy paljonkin kuvissa miehiä varsinkin sotilaina, mutta uusimmat lehdet ovat muuttuneet pornoksi. Pitäisi näitä lehtiä tarkemmin verrata, että millainen on sisältö, mutta aikamoinen muutos.

One roadblock remained to impede the release of the premiere issue of Stag Party, rights to the use of the title. As the first issue of Stag Party neared completion, lawyers from Stag Magazine, a hunting magazine, approached Heftier threatening a lawsuit based upon copyright infringement. Frustrated, Hefner agreed to drop the use of Stag citing personal reservations for the change in name. In the weeks preceding the magazine's release Hefner had begun to question the use of such an earthy name and its inability to convey the image he sought to create. 
Longtime friend arid Stag Party employee Eldon Sellers suggested the name Playboy after an attractive but obsolete automobile his mother had once owned. Hefner immediately liked the idea of using the name of a sleek, stylish, and sophisticated car from the 1920s for the new men's entertainment magazine. Hefner believed Playboy conveyed the image he sought; the car name suggested "high living, wild parties, wine, women, and song," exactly the image Hefner wished to communicate with his publication.
Hefner immediately contacted former Esquire employee and Stag Party art director Art Paul and asked him to begin designing a logo to accompany the Playboy title. Not wanting to replicate the conservative motifs of Esquire or The New Yorker, Paul sought a more sophisticated and less human model for Playboy. 
The answer of course came in the format of the now famous rabbit. According to Paul, Hefner suggested the use of the rabbit because of its sexy reputation in the animal world. Dressing the furry animal in a tuxedo gave the debonair image Hefner sought in his logo. Paul spent a total of one half hour designing the rabbit head logo, completely unaware he was creating a cultural symbol and icon.
Lähde - Lähde

Alla olisi vielä Penthouse:n ja Hustler:in kansikuvia, jotka kummatkin lehtinä tunnetaan enemmän pornoa sisältävinä, kun taas Playboy:n varmaan moni melkein kehtaa pitää olohuoneen pöydällä, jos kerta myös monet suuret tunnetut yrityksetkin mainostavat Playboy:ssa. Kansikuvien perusteella naiset vaikuttavat olevan yleisesti hyvin eurooppalaisen tai valkoisen naisen näköisiä, mutta en ole kaikkia kansia tarkemmin katsonut.



Lähde - Lähde - Adam - Climax - Lisää miestenlehtiä

Edellisessä kirjoituksessa mainitsin Playboy:n esitelleen sata vuosisadan playmatea, joista löysin Playboywiki sivustolta kuvia. Nämä naiset esiteltiin tammikuun 2000 Playboy-lehdessä, jossa voi havaita olevan paljon naisia 50-luvulta. Ykkösenä on ensimmäisessä lehdessä ollut kuva Marilyn Monroe:sta, joka kuvattiin kalenteria varten vuonna 1949, jonka Hugh Hefner myöhemmin osti lehteensä.

Hefner read in Advertising Age that nude pictures of Marilyn Monroe, the hottest new actress in Hollywood, were owned by a calendar company in suburban Chicago, the city in which he lived. Without waiting for an appointment, Hefner raced over to Baumgarth and offered to buy the rights to publish Marilyn's pictures in a men's magazine he was about to launch. Baumgarth sold the images to Hefner. 
lncluded was a nude study which had never been used, the sexiest one, in Hefner's considered opinion. The photograph depicted Marilyn stretched out on a red-velvet sheet with her mouth open and her eyes partly closed, peeking out from behind an upraised arm. Asked what she had on during the photo shoot, Marilyn had quipped, "The radio.” 
Hefner's magazine was to be called Stag Party. In a letter to newsstand wholesalers, Hefner wrote, "But here's the really BIG news! The first issue of STAG PARTY will include the famous calendar pictures of Marilyn Monroe in full colour! ln fact every issue of STAG PARTY will have a beautiful full page, male pleasing nude study in full natural colour!” (Miller 1984, 37). 
By the time the magazine came out in December 1953, it had been retitled Playboy. Marilyn, who also appeared on the cover, became Playboy's first "Playmate of the Month” or "Sweetheart of the Month,” as the feature was originally known. In order to see herself in the magazine Marilyn had to buy a copy on the newsstand.
Lähde - Lähde

It was taken in a cramped Los Angeles studio on May 27, 1949. Neither professional photographer Tom Kelley nor the nude 22-year-old blonde posing sensuously before his lens could have realized what was about to happen. 
That next click of Kelley's camera shutter, over fifty years ago, began a love affair, one the world still perpetuates and eagerly embraces. Marilyn Monroe, the sex symbol of the modern age, was born. The two-hour session produced the immortal photos "A New Wrinkle" and "Golden Dreams", photos which sold millions of calendars worldwide and launched Marilyn into the hearts of millions more. 
One of the Red Velvet poses made her the first Playboy Sweetheart-the prototype for the centerfolds who would follow in years to come. We know them today as Playmates.
Lähde - Lähde