19. helmikuuta 2016

Sukupuolen tunnistaminen, hiusväreistä, silmien värin muuttamisesta, korkokengistä ja nenästä

Alla olevien kahden kuvan osalta, joissa voi myös nähdä miehen on siihen liittyen mielenkiintoista kuinka aivo tunnistaa sukupuolen. Eipä sukupuolta aina voi tunnistaa, että osa miehistä voi olla kasvoiltaan hyvin feminiinisiä, jos vielä sen lisäksi meikkaa. Naisella voi tietenkin havaita olevan pitkät hiukset, jotka yhdistetään helposti naismaiseen ulkonäköön vaikka voihan osalla miehistäkin olla pitkät hiukset, mutta eipä se riitä yleisesti tekemään miehestä naisen näköistä.

Se on selvää, että naiset voidaan suurimmaksi osaksi erottaa helposti miehistä, mutta valitettavasti osalla naisista on kamalaa maskuliinisaatiota. Nähtävästi olisi parempi, jos naisen pää olisi pienempi tai sirompi kuin yleisemmin miehillä. Kasvoissa olisi hyvä olla sopivasti pyöristyneisyyttä, nenä selvästi pieni tai sopiva kasvoihin. Suuremmat silmät, ylempänä sijaitsevat kulmakarvat, pienempi leuka ja suuremmat huulet kuin keskimäärin miehillä.

Nainen voi olla kaunis vaikka omaisi vähän miehille tyypillistä ulkonäköä, mutta tarkoitus tässä on pohtia, miltä näyttää selvästi feminiininen ulkonäkö. Miten ihmiset näkevät tämän ulkonäön riippuu myös etnisistä tai rodullisista ryhmistä, että aasialaisella naisella selvästikään ei silmien tarvitse olla erityisen suuria, johon yhtenä syynä näyttäisi olevan matalat kasvot. Alimmassa kuvassa on Spicybook blogissa mainittu kiinalainen barbie Karen.


Lähde - Lähde - netizen call her the real life Barbie. - S(h)aving face
Moreover, the implications of counter-normative appearance may vary with nature of the norm being violated. There is limited research on “masculine looking” women, but extant findings indicate that such individuals are disadvantaged compared to women with more “feminine” features. 
Male and female perceivers show a consistent preference for feminine-looking women [8–10], with masculine features associated with dominance and perceived as threatening or competitive, particularly by women low in dominance themselves [11–13]. 
On the other hand, men who appear with feminine features appear to elicit more variable reactions, which have also received more research and attention in pop-culture. On the one hand, “feminine” men, contrary to masculine women, are often noted for their beauty. 
Researchers have even coined a term for the attractiveness of men with feminine features–the “Johnny Depp effect” [14]–with reference to the movie star’s large eyes, small jaw, and high-arched eyebrows (features he shares with other male celebrities such as singers and actors like Justin Bieber, Harry Styles, Orlando Bloom, and Leonardo DiCaprio). 
Laboratory studies that digitally enhance gendered features confirm that feminized faces are generally more attractive than masculinized ones [9,15], and meta-analyses have revealed cross-cultural preferences for these feminized faces over sex-typical faces, independent of the faces’ race [9,15–17].
Lähde - The Oval Female Facial Shape - The Role of Facial and Body Hair...

Näistä kahdesta vasemmalla näkyvästä naisesta tulee mieleen kuinka tiettävästi varsinkin Etelä-Koreassa ihannoidaan pieniä soikiomaisia kasvoja. Tämä on kyllä harmillista, koska näkemäni perusteella myös pyöreämmät kasvot ovat kauniit aasialaisilla naisilla, että väittämällä tietynlaisia kasvoja erityisen kauniiksi aiheutetaan sillä todennäköisesti turhia ulkonäköhuolia naisille.

Olisiko kuitenkin sillä tavalla, että Japanissa osataan paremmin arvostaa monenlaista ulkonäköä. Muutenkin Moko sivustolla olevilla malleilla näyttää olevan yleisesti kolmiulotteiset ja jopa eurokeskiset kasvot, suuremmat silmät ja tällainen nenä, jonka voi näistä kuvista havaita, mutta kyllä sieltä on tullut vähän vastaan selvemmin kiinalaiselta tai aasialaiselta näyttävän ulkonäön omaavia malleja.


Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - How to Contour & Highlight your face!!

Meikkaamiseen liittyen löytyi ukrainalaisten tekemä tutkimus, jossa havaitaan samaan tapaan kuin muissakin tutkimuksissa, että meikkaaminen vaikuttaa myönteisesti kauneuteen. Tämä tutkimus näyttäisi olevan ukrainankielinen, jota jossain määrin pystyy lukemaan Googlen kääntäjällä vaikka helposti syntyy epäilys käännöksen laadusta.

Se olisi hyvä jos näitä tutkimuksia tehtäisiin kansainvälisesti, koska nyt ei voi tehdä suuria yleistyksiä ukrainalaisten näkemysten perusteella. Tässä tutkimuksessa havaittiin myös kuinka vaaleilla hiuksilla olisi myönteinen vaikutus naisen kauneuteen oli sitten ilman meikkiä tai meikattuna verrattuna tummiin hiuksiin. Lisäksi todetaan kuinka nuoria naisia on pidetty kauniimpina, joka ei ole yllättävää.
The article presents an analysis of make-up as a factor of attractiveness. It is proved that make-up is a positive factor in the assessment of the attractiveness of a woman's face. It is shown that the light color of hair and make-up of a young age women have a positive impact on the assessment of the attractiveness of their face. In adult-hood, makeup plays a key role in the evaluation of facial attractiveness. It is proved that such options of make-up as the focus is on the eyes or lips, is equally positive effect on the evaluation of facial attractiveness.
Lähde - Faces with light makeup are better recognized than faces with heavy...

Kansainvälisessä tutkimuksessa voisi varsinkin tarkastella hiusvärin vaikutusta, koska olettaisi vaaleammasta hiusväristä tykkäämisen olevan enemmän länsimaalainen ilmiö. Tähän voidaan ajatella olevan monia syitä, että eurooppalaisten keskuudessa ilmenee luonnostaan vaaleahiuksisuutta, joten tästä syystä moni tykkää siitä.

Onhan tässä sitten kaikenlaista muuta syytä, kuten esim. Disneyn ja Nintendon monet vaaleahiuksiset naishahmot, joka varmaan osaltaan lisää vaaleiden hiusten ihastelua varsinkin naisella. Yhdysvaltojen osalta on yleensä tuotu tutkimuksissa esille kuinka siellä on jotenkin korotettu vaaleahiuksiset eurooppalaiset naiset kauneimmiksi, kun taas monissa vanhoissa amerikkalaisissa elokuvissa voi havaita miesten olevan tummahiuksisia, joten vaaleat hiukset on myös tapana yhdistää feminiiniseen ulkonäköön vaikkei tietenkään vaaleat hiukset tee miehestä naista.

Sitä on myös ajateltu, että vaaleat hiukset näyttävät jotenkin nuorekkaammilta ja olisiko sillä tavalla, että hiukset tahtovat monilla ikääntyessä tummua, joten vaaleat hiukset voi tästä syystä yhdistää nuorekkaaseen ulkonäköön. Vaaleilla hiuksilla on myös omanlainen vaikutus ulkonäköön, että nehän näyttävät aika valoisilta tai kultaisilta, joten tästä syystä varmaan osaltaan vaaleista tai kultaisista hiuksista tykätään.

Tästä huolimatta vaikka tutkijoilla on tapana väittää länsimaiden jotenkin vaikuttavan kauneusihanteisiin, niin eivät havaintoni perusteella esim. latino ja aasialaiset naiset hiuksiaan vaaleiksi värjää vaan pitävät hiuksensa mustina tai vaalean ruskeina. Tietysti vaalean ruskeaksi värjäämisessä voi ajatella olevan osaltaan kyse feminiinisen ulkonäön lisäämisestä, mutta onhan lopulta muutkin hiusvärit naisilla kauniita.

Kyllä latinoiden ja aasialaisten keskuudesta voi bongata hyvin vaaleaksi hiuksensa värjänneitä, joista alla voi nähdä korealaisia julkkiksia. Latinalaisessa Amerikassa tulee myös vastaan monia julkkiksia tai seksikkäänä pidettyjä naisia, joilla on vaaleat hiukset, mutta kuten totesin, niin eivät naiset näytä yleisesti hiuksiaan vaalentavan. Voi kuitenkin sanoa, että vaaleat hiukset näyttävät oikein kauniilta korealaisilla naisilla, mutta nähtävästi näissä korealaisissa tyttöryhmissä on usein muutamilla vaaleammat hiukset, kun taas yleisemmin on tummemmat hiukset.


Lähde - 10 K-pop Idols That Look Best With Blonde Hair


Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - Fotos y Modelos - Photoshop

Yllä kuvassa näkyvä Cristina tuli vastaan, kun katselin kuvia Kolumbiassa järjestettävistä muotinäytöksistä ja varsinkin Moda para el Mundo:sta. Näytöksissä voi nähdä monenlaisia malleja, mutta näkemäni perusteella vaatteita usein markkinoidaan enemmän eurooppalaisen näköisiä käyttäen, mutta yllä olevan naisen osalta näyttää kyse olevan naisen omista alusvaatteista, joita hän myös esittelee.

MyFreeCams sivustolla voi erikoisesti nähdä latino naisten olevan enimmäkseen kolumbialaisia ja monet ovat myös Medellinin kaupungista. En ole kaikkien naisten profiilitietoja katsellut, että joukkoon varmaan mahtuu monesta maasta kotoisin olevia, mutta ainakin jalkapallon maailmanmestaruuskisojen aikaan pystyi helposti tunnistamaan kolumbialaiset naiset.

Cristina:lla on vihreät silmät, josta tuli mieleen katsoa, että mikä mahtaa olla tilanne silmien värin muuttamisessa laserilla. Alla olevan kuvan osalta naisen silmän väriä on muutettu Turkissa. Espanjassa tällä hetkellä tarjotaan ilmaista silmän värin muuttamista niille, joilla silmän väri on muuttunut uudelleen ruskeaksi.

Sitä on yleensä väitetty, että näin ei pitäisi tapahtua, mutta vähän aikaa sitten käyttöön otetulla uudella laitteella pitäisi tulosten olla parempia ja nyt silmän väriä voivat myös muuttaa ruskeasilmäiset, mutta tumman ruskeita ei voi muuttaa ainakaan vielä.


Lähde - New Eyes Laser - Oceanic Eyes Laser - Lilia Lemoine

Silmän väriä voi nyt muuttaa monessa maassa, kuten Espanjassa, Turkissa ja Argentiinassa, mutta tunnetuin on yhdysvaltalainen Stroma Medical, joka lupasi jo monta vuotta sitten tuoda markkinoille silmän värin laserilla muuttamisen, mutta näin ei ole vieläkään tapahtunut.

Media ei yleensä ole tietoinen näistä muista maista vaan usein väittää, että Stroma Medical on mahdollistamassa ensimmäisenä silmän värin muuttamisen. Stroma Medical on kuitenkin huomannut nämä muut maat ja toteaa, että siellä ei ole tehty kunnollisia tutkimuksia ja silmän värin muuttamisessa käytettävä laite olisi tavallinen silmälääkärien käyttämä, jota ei ole suunniteltu melaniinin poistoon.

Tässä voi olla osaltaan kyse loanheitosta, koska ainakin Espanjan klinikka väittää tehneensä jo usean vuoden ajan tutkimuksia ja taisi olla jopa yhteistyötä saksalaisten kanssa, jolla taidetaan tarkoittaa laser laitteen valmistajaa. Täytyy tuolla Espanjan klinikalla olla jokin viranomaisten lupa, joten viranomaiset eivät varmaan näe tässä mitään suuria ongelmia.

Alla olevan linkin kautta pääsee silmä- ja kauneuskirurgi Rome:n Facebook sivuille, joka aikoo käyttää Stroma Medical:in kehittämää laser tekniikkaa silmien värin muuttamiseen. Facebook sivulla voi myös lueskella ihmisten syitä ja haluja omata erilainen silmien väri.
Laser Eye Color Centers: Beware! I know you all want something now but STROMA will be safe and effective and predictable. This is why it's taking so long. What this doctor in turkey is doing is similar to what some other docs are doing outside of the U.S. which involves taking a regular yag iridectomy laser with or without an argon laser (both used for medical reasons in the eyes) and manually burning Iris without any Iris tracking or intelligent algorithms determining treatment areas. 
There is a reason this is not being done in most countries even though the lasers they are using are readily available. Would you go somewhere for LASIK where the doctor manually lasers the cornea to shape it? Just because a doctor is doing it does not mean it is safe as they say. Also, what's with drinking 3 liters of water!
Yassin Mo: You just want people to wait for you shit my cousin thit it in turkey and guess what he sees perfect. You just cant bear the fact that they can do it before you. Stop lying to people
[...] 
Melanie Byron: Hi , I just don't understand why the FDA approves medicine that can literally kill you with side effects, but yet they have to nanny state a procedure that's already being done in Europe and Argentina. Those two countries are also first world like the US. The FDA just wants to get paid, I bet you they are charging stroma medical an insane amount of $ to get approved, like millions of dollars! 
I would really love to do the procedure here in the US, but if it takes longer than a year to get approved, Which it probably will, knowing how the FDA works, then I would probably have to go to Barcelona and get it done. Even though, I would much rather support the US doctors and our economy. 
Laser Eye Color Centers: It's not being done in those countries. Those practices are just blasting away at the eye with lasers they have to treat other ocular conditions. They are not studies or protocoled like Stroma will be
[...]

Rokeya Latif: I would like anything lighter than dark brown. I feel brown is too dull as a ligher colour would look great with my skin complexion. If a ring near the pupil remains , let it be , as long as it gradually fades lighter to the end 
Laser Eye Color Centers: The ring does not have to be, but some people want to have that look. Thanks for your reply!
Lähde
NewEyes Laser 2G Plus
Eyes change color with all the guarantees
The most modern, safe and effective laser in the world based on the highest German technology to change the color of your eyes safely and great efficiency, thanks to research Eyecos Corporation
Lähde


Lähde - Pinky Paradise - Motecon - Sho-bi - O-Lens - Colored Contact

Yllä olevalla naisella voi havaita olevan korkokengät, johon liittyen tuli vastaan tutkimus, jossa taas kerran havaitaan ihmisten yleisesti tykkäävän korkokenkiä käyttävistä naisista. Tutkimuksessa on helppoa saada tietää ihmisten mieltymyksistä, mutta tämän jälkeen herää kysymys, että miksi ihmiset yleisesti tykkäävät korkokengistä naisilla.

Alla olevassa taulukossa käy ilmi monia syitä, kuten esim. takapuoli ja jalat näyttävät korkokenkien takia kauniimmilta. Korkokengillä on tietenkin vaikutusta osaltaan pituuteen, että ihmiset näyttävät yleisesti tykkäävän pidemmistä jaloista. Tämän pidemmistä jaloista tykkäämisen voi havaita tytöille myytävistä nukeista. Aikuisten osalta yleensä suositaan pitkäsäärisiä malleja tai missejä ja onhan myös ballerinoilla tapana esitellä sääriä.

Research has shown that men judge women differently depending on their clothing appearance. Abbey (1987) observed that men judge the appearance of a woman wearing a low-cut top, shorts, tight jeans, and no bra as an indication of her sexual receptiveness. Similarly, Koukounas and Letch (2001) reported that an actress wearing revealing clothing was perceived by male observers as having greater sexual intent whereas no difference was reported with female observers. 
[...]
The participants were 51 men and 59 women. The average age of the participants was 20, ranging from 18 to 22 years of age. Both male and female participants were undergraduate students in business who were enrolled in the same course, in the same university team, and who came from the same geographical area of the south-west Atlantic coast in France. All were Caucasian.
[...] 
In conclusion, the findings reported in this study showed that a woman wearing high heels was selected as the sexier, prettier, younger, the more elegant and with the more attractive legs and buttocks. These results was reported even if the participants could not see her shoes and feet. The same pattern of findings was reported both with male and female participants suggesting that wearing high heels increased overall attractiveness of the target. Such findings also support the assumption that high heels could act as secondary sexual characteristics that increase the attractiveness of women to men.
Lähde


Lähde - The importance of using the entire face to assess facial profile...

Yllä olevan kuvan Rodina Surgery sijaitsee Syyrian Damaskoksessa, mutta Facebook:sta löytyi alla oleva kuva, jossa voi havaita naisella olleen nenä, josta ei varsinkaan naisella tykätä. Nenänpään voi havaita suuntautuvan alaspäin vaikka tutkimusten ja muutenkin havaintojen perusteella ihmiset tykkäävät enemmän vähän ylöspäin sojottavasta nenästä.

Nenän voi myös havaita olleen huomattavan korkea ja pitkä, jonka takia nenä saa liialti huomiota, aiheuttaen sivuprofiiliin epätasapainon nenän ollen liialti esillä ja eurooppalaisen miehen näkökulmasta nenä näyttää helposti liian isolta, koska naisella olisi hyvä olla pienempi nenä.

Pitäisi antropologian kirjoista tarkistaa, mutta tunnetusti tällaista nenää tahtoo esiintyä paljonkin Lähi-idässä pilaten täten monen naisen kauneuden ainakin eurooppalaisen silmin. Joku aika sitten laitoin linkin kauneusleikkauksia käsittelevään kirjaan, niin siinä muistaakseni kerrottiin aluksi nuoresta marokkolaisesta naisesta, jota oli hollantilaisessa koulussa kiusattu nenän takia, jonka takia sitten halusi nenäleikkaukseen.

Eipä siinä nenässä välttämättä ollut mitään vikaa omassa maassa tai etnisessä ryhmässä, mutta kun muuttaa asumaan toisen etnisen ryhmän keskuuteen tulee todennäköisesti liian lättänästä, leveästä tai korkeasta nenästä suuri huoli varsinkin naiselle. Tätä huolta aiheuttaa helposti myös monietniset tai sekarotuiset parisuhteet, että esim. mulatti tyttärelle voi olla pakko säästää rahaa nenäleikkaukseen, jotta tyttären mahdollinen kauneus tulee paremmin esille.

It's a Semitic trait shared by Arabs, Assyrians and others. Apparently larger nasal passages developed to cool hot desert air making breathing easier. Just another adaption to environment like most racial features. 
all Mid Eastern people have this trait and it also seems to be an Armenoid feature too the only reason it's called a "Jew nose" by most people is because throughout most of Europe's history, Jewish migrants and settlers were the most common type of Middle Eastern inhabitant in Europe. Arabs didnt start to come to europe in mass numbers until the 20th century so when Europeans saw people with this feature most were of Jewish ancestry.
Lähde - Lähde - Picture [Im]Perfect - Fair and Lovely

Alta löytyy taas ortodontien tekemä tutkimus, joissa tyypilliseen tapaan tarkastellaan sivuprofiilia ja suun alueen kauneutta. Jälleen kerran enemmän suoralta vaikuttava sivuprofiili on miellyttänyt ihmisiä, mutta tässä alla olevassa kuvassa pisti silmään, kuten yllä olevan naisen osalta nenä.

Suurimmissa kuvissa voi havaita kauneimmaksi valitun numero vitosen vaikka yhtä kauniina pidettiin myös kakkosta, mutta ulkonäöllinen ero vaikuttaa pieneltä. Sen vieressä on muokattu kuva, jossa tein nenästä enemmän Ricketts:in E-linjan mukaisen ja pienemmän.

Tämä on tietenkin jokaisen omaa tai etnisen ryhmän naismakua, että millaisesta suusta tai nenästä tykkää, koska joidenkin tutkimusten perusteella huulet voivat olla lähempänä viivaa tai jopa vähän ylittää sen afroamerikkalaisten osalta. Jos ajatellaan aasialaisia, niin heillä tietenkin kasvot saavat olla matalammat, mutta aasialaisilla on erikoinen halu omata enemmän sanotaanko kolmiulotteista ulkonäköä.

Kuitenkin tutkimukset yleisesti osoittavat vaikka niissä ei aina tarkemmin tarkastella, että ihmiset eivät tykkää liialti eteenpäin työntyvästä suusta tai prognatismista, jota tahtoo esiintyä enemmän afrikkalaisilla kallonmuodosta ja huulista johtuen. Noissa pienissä kuvissa voi myös havaita kuinka varsinkin alaleuka on liialti taaksepäin vetäytynyt ja tästä ulkonäöstä eivät ihmiset myöskään tykkää.



Alla olisi RealSelf sivustolta poimintoja, jossa ihmiset kertovat ja kysyvät kauneusleikkauksista, jonka takia voi havainnoida ihmisten huolia ja haluja. Alla olevassa lainauksessa voi havaita naisen toteavan omaavan samanlaisen nenän kuin isällä. Tietenkin parinvalintaan voi liittyä kielteisenä puolena, että tytär perii liialti isän ulkonäköä, jos se oli huomattavan maskuliininen tai isä omasi huomattavan suuren nenän, joka näytti äidin mielestä hyvältä tai äiti ei nähnyt kielteisesti esim. suuria sieraimia ja leveää nenää.

Osa naisista esittelee kuvissa naisia ja heidän neniä, että millaisen haluaisi itse omata. Alla voi kuvassa havaita yhden naisen mielestä kauniita neniä, mutta voi sanoa naisten haluavan yleisesti pitkälti samankaltaisen nenän, kuten voi havaita kiinalaisten naisten haluavan SoYoung sivustolla. Nyt herää kysymys, että miksi naiset näyttävät yleisesti haluavan omata tällaisen nenän, niin yhdeksi syyksi voisi ajatella julkkikset ja eliitti.

Eipä kaikilla julkkiksilla ole tällaista nenää tai moni julkkis voi myöhemmin muuttaa kauneusleikkauksella nenänsä enemmän kuvassa näkyväksi. Syitä halulle muuttaa nenän ulkonäköä alla olevaksi on varmasti monia, mutta naisella tietenkin tykätään pienemmästä nenästä verrattuna miehille tyypilliseen, joka tahtoo olla testosteronin takia keskimäärin suurempi miehillä, kun taas naisilla estrogeeni ja hyvin pieni testosteronitaso jossain määrin hillitsee maskuliinisaatiota.

Aasiassa sitä yleensä sanotaan kuinka leveä matala nenä olisi esim. maalaismainen tai valkosipulin näköinen ja varsinkin korkeammalla nenällä halutaan kasvoihin kolmiulotteisuutta. Tästä huolimatta pitäisi kuitenkin aasialaisten osata enemmän arvostaa matalampaa nenää, että ei siinä näytä olevan aina mitään vikaa vaan sopii mataliin kasvoihin, mutta jos nenä on huomattavan matala tai leveä, niin silloin voi olla kauneusleikkaus tarpeellinen.
Hi! :) my story is similar to a lot of yours, growing up hating my nose and always feeling like it just doesn't fit my face! I feel like it's more of a mans nose (it is identical to my dads whatya know!) I've broken it a time or two as well. I've always wanted to get my nose fixed to be more feminine and fitting to the rest of my facial features but I could never afford it before or have the courage!
[...] 
I had been considering rhinosplasty since my early teenage years. Bullying subsided in my adult years, however I was never able to come to terms with the size of my nose. The decision to undergo rhinoplasty was carefully thought out because I did not want to change the overall appearance of my face. The outcome of the surgery exceeded my expectations, I am extremely pleased with the end result. My new feminine nose compliments my small facial structure without compromising my facial identity.

Lähde - Lähde - Lähde - Nose Reshaping (Rhinoplasty) Before & After

Alla olevassa lainauksessa voi havaita nuoren miehen harmittelevan ulkonäköään, jonka ajattelee aiheutuvan hampaiden oikomisesta tai leuan siirtämisestä taaksepäin. Tämän voi ajatella huonontaneen miehen ulkonäköä, koska kuvan perusteella hampaiden tai leuan tulisi olla edempänä, että nyt miehen nenä saa epätasapainosta johtuen enemmän huomiota kasvon keskiosan työntyessä liialti eteenpäin.

Kauneus on aina lopulta katsojan silmissä ja sukupuolten välillä jossain määrin ilmenee erilaisia näkemyksiä osaltaan sen takia, että esim. nainen tietenkin tykkää maskuliinisemmasta ulkonäöstä, mutta esim. miehillä nainen useimmin hyväksyy kaljunpään, kun taas naisella tykätään enemmän pidemmistä hiuksista.

Tästä syystä voi havaita ainakin yhden naisen tuovan esille, että miehen nenässä ei ole mitään vikaa. Voisi kuitenkin ajatella, että nainen ei varmaan itselleen haluaisi samanlaista nenää vaikka jossain määrin samankaltainen nenä tulisi tyttärelle, mutta sehän ei ole varsinaisesti äidin ongelma.
I live in Norway, Europe and I will turn 18 soon. I used to have a 9 mm overbite. I've had braces. In order to get them my dentist pulled out two teeth from my upper and two from my lower jaw. He pulled both my lower and upper jaw backwards to fix the overbite. Now I have a recessed jaw, a sloped forehead, asymmetrical jaw, big nose and my teeth don't look like they're in line with my mouth and nose. and really really low self-esteem. Did my dentist screw me over? What should I do? Genioplasty? Chin implant? Or a jaw surgery? (Im scared as hell for this after reading the reviews..) 
[...] 
This is coming from a female...Don't do anything to your nose. I think it looks great. Also, I would get a second opinion from at least one other orthodontist before you think about jaw surgery. Just my two cents.
Lähde - Lähde

Alla olevassa tutkimuksessa on tarkasteltu symmetrian vaikutusta kauneuteen ja moneen muuhun. Tutkimuksissa usein kerrotaan ihmisten tykkäävän symmetrisistä kasvoista, mutta tässä tutkimuksessa opiskelijat ovat osittain tykänneet enemmän epäsymmetriasta. Onhan sitä sanottu, että ihmiset hyväksyvät pienen epäsymmetrian, joten olettaisin tällaisia kuvia käytetyn tutkimuksessa ja jos kuvia on muokattu symmetrisiksi voi kuvista tulla helposti omituisen näköisiä, joten parempi olisi kai etsiä kuva hyvin symmetrisestä naisesta.

Kauneudessa ei ole ainoastaan kyse symmetriasta, että naisella voi olla hyvin symmetriset kasvot, mutta ne ovat maskuliiniset, joten miehet eivät naisesta tykkää verrattuna naiseen, jolla on vähän epäsymmetriset, mutta hyvin feminiiniset kasvot. Jotta tutkimuksessa voidaan paremmin havainnoida epäsymmetrian vaikutusta kauneuteen tulisi siinä käyttää esim. selvästi vinon nenän tai leuan omaavista kuvia, jolloin todennäköisesti havaitaan ihmisten näkevän tällaisen ulkonäön rumana.
Facial symmetry is a process that occurs when people first perceive a face. This process typically occurs unknowingly in the brain. A study conducted by Perrett and colleagues (1999), found that many participants perceived the more symmetrical face to be more attractive each time. After the study concluded, the researchers asked the participants to explain to them what reasons they had for deciding if a person was more attractive or less attractive. Out of the forty-nine participants, only one mentioned how symmetrical the face was, all others commented on facial aspects that were easy to notice like the eyes, mouth, and the overall expression. 
The study demonstrated how determining facial symmetry is automatic and barely noticeable, yet the most symmetrical faces were always rated higher on attractiveness. Scheib, Gangestad, and Thrnhill (1999) experimented with facial symmetry and a female’s perception of attractiveness among male pictures. They concluded that there is a correlation between males’ symmetrical faces and the female perceptions of males’ attractiveness in the photographs. 
A study conducted by Milutinovic, Selic, and Nedeljkovic (2014), compared symmetry of average women and models. They found that the models had facial symmetry that was in proximity to the perfect ratio and the average women were more distant from the perfect ratio. The proximity to the perfect facial ratio could be a reason people find models more attractive and desirable than most average women. 
Facial symmetry affects more than attractiveness perception; it also influences how likely a person is to be bullied and how trustworthy they appear. Horwood, Waylen, Herrick, Williams, and Wolke (2005) tested bullying in children who have visual defects. They found that peers would overtly bully other children with a visual impairment, (i.e, the use of glasses). This supports that having physically different faces often lead to more bullying. 
Feragen, Borge, and Rumsey (2008) tested how children with the facial deformity, cleft lip and/or palate are treated by their peers. They asked both the children and their parents’ questions about bullying towards the child. They concluded that children with a facial deformity are bullied, ostracized, and that they have more difficulty making friends. It seems that, without noticing, children use facial symmetry to assess what is normal and what is abnormal. 
Lähde - Causes, Treatment and Complications of Facial Asymmetry

Kauneusleikkauksen tarpeellisuuden osalta tulee vastaan kuvia naisista, jotka ovat halunneet pieniä muutoksia nenäänsä, kuten näyttäisi halunneen alla olevan kuvan Sepideh. Oliko tämä muutos tarpeellinen, niin siitä voi olla montaa mieltä, mutta kyllä tämä vähän tylsältä näyttää, jos ihmiset haluavat liialti omata samankaltaisen nenän, joita näissä muissa kuvissa näkyy.

Alla olevasta naisesta tulee mieleen MyFreeCams sivustolta yksi oikein kaunis nainen, joka halusi nenäänsä alhaalta samalla tavalla kapeammaksi. Pitäisi tarkemmin verrata, mutta kummatkin naiset taitavat olla pitkälti samannäköisiä. MyFreeCams sivuston nainen taisi kertoa olevansa puoliksi meksikolainen tai omaavansa puoliksi intiaani taustaa ja puoliksi eurooppalaista taustaa, jota päättelen samalla tavalla olevan alla olevalla naisella.

Näitä ennen ja jälkeen kuvia on usein vähän vaikea verrata, koska ennen kuvasta voidaan tarkoituksella antaa huonompi vaikutelma, että alla voi havaita jälkeen kuvassa naisella olevan tumman punaista huulipunaa, jolla voi hyvinkin olla kaunistava tai seksikkyyttä lisäävä vaikutus. Jos kuitenkin katsoo vain nenää, niin jo ennen kuvassa voi havaita nenän olleen aika pieni silmien välillä sijaitseva tai miten tämän jokainen näkee.

This young lady had rhinoplasty to refine her nose. It was crooked and drooped downwards, particularly with smiling. To straighten the nose and improve breathing, septoplasty and turbinate reduction were performed.
[...] 
The width and shape of the nostrils can also depend on one’s ethnicity. Asians and Hispanics often have horizontally oval nostrils with a wide floor or sill, and the walls of the nostrils may be thick. Some of these problems can be corrected but others cannot. 
Middle-Eastern noses are often longer and droopier with a prominent convexity to the profile. Smiling may cause the tip to drop even further. That activity, plus the downward force of gravity, can make the nose become longer with aging.
[...]

If you have Ape-like, enormous nostrils then yes, they can be reduced by 50 % and leave you with smaller, functional nostrils.
Lähde - Lähde - Lähde - Would a lip lift make me look less ape-like?


Lähde - Droopy Asian Eyelid Fixed! - Beauty TV Minute Dr Catherine


Lähde - Lähde - Lähde