24. maaliskuuta 2017

Lisää alastonkuvia naisista. Lisäksi rintojen, vartalon ja vulvan kauneudesta - K18 osa 2

Olen tähän mennessä kommentoinut jotenkin kuvia, mutta päätin kerätä kaikki kuvat alle, koska ei tässä välttämättä aina keksi kommentoitavaa. Näitä kuvia kerätessä ja kuvankäsittelyohjelmassa yhdistäessä tuli kylläkin mieleen kaikenlaista, josta voisi kertoa, mutta harmillisesti olen jo monet asiat unohtanut ellei ne sitten tulee mieleen.

Olisi pitänyt tehdä muistiinpanoja, mutta näiden kuvissa olevien naisten osalta voi havaita, että tuon näissä valituissa valokuvissa paljonkin esille selvästi feminiinistä ulkonäköä, jonka takia rinnoissa voi havaita kokoa ja nuorekasta ulkonäköä. Naisilla on myös yleisesti selvästi vyötärössä kapeutta ja lantiossa leveyttä. Myös kasvotkin vaikuttavat varmasti hyvin monen mielestä kauniilta.

Mallien joukossa on näkynyt naisia, joilla on ollut esim. kauniit kasvot, mutta esim. vartalo on ollut enemmän tyttömäinen, josta tietenkin osa miehistä tykkäisi paljonkin. Osalla naisista ainakin omasta mielestäni tai huonon valokuvan takia kasvot eivät vaikuta kauniilta ja sitten on myös naisia, joiden vartalo ei vaikuta kauniilta, että harva nainen voi näyttää näin feminiiniseltä kuin monet näistä valituista naisista.

Näiden kuvissa olevien naisten osalta voi havaita rintojen vaikuttavan yleisesti luonnollisilta vaikka siitä ei voi olla täysin varma, mutta olen tarkoituksella jättänyt pois naiset, joiden rinnat näyttävät omituisen pyöreiltä ja korkeilta esim. laihan naisen vartalossa. Osa miehistä varmaan tykkää tällaisesta ulkonäöstä, mutta mielestäni naisten kannattaisi ottaa esikuvaksi luonnollisempi ja tasapainoisempi ulkonäkö.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - Facilitated early cortical processing of nude...


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - The Naked Truth


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11

Myönteisesti tuli vastaan edellisiin kuviin liittyviä muutamia tutkimuksia varsinkin kauniiden rintojen ulkonäöstä, joista osa on nähtävästi julkaistu viime vuonna, mutta en ole niitä ennen nähnyt. Sitä tulee yleensä etsittyä Google Scholar:sta uusia tutkimuksia hakusanoilla beauty ja attractiveness, mutta eivät nämä hakusanat ole täysin hyviä vaan pitäisi myös lisätä esim. sana breast tai jokin muu asia ihmisen ulkonäöstä.

Lisäksi näissä tutkimuksissa on myönteistä, että niissä on kysytty myös muiden maiden ihmisiltä mielipidettä. Tyypillinen ongelma monissa tutkimuksissa on siinä, että kysytään vaikka samassa yliopistossa opiskelevilta samaan etniseen ryhmään tai ulkonäölliseen rotuun kuuluvilta nuorilta mielipidettä, josta sitten joku pölhö tiedetoimittaja tekee yleistyksiä tai suuria päätelmiä.

Näissä alla olevissa kuvissa tai kaavioissa voi havaita, että on kysytty näkemyksiä brasilialaisilta, kamerunilaisilta, tšekkiläisiltä ja namibialaisilta. Yleisesti ihmiset näyttävät tykkäävän suuremmista rinnoista ja niistä varsinkin keskikokoisista. Rintojen kiinteyden osalta tykätään yleisemmin selvästi hyvin nuorekkaan näköisistä rinnoista, joissa nänni ei osoita alaspäin ja rinnat eivät ole muutenkaan alaspäin valuneita.

Tämä on selvästi ilman tutkimuksiakin havaittavissa, että enemmän ylemmissä kuvissa olleiden naisten rinnoista tykätään ja olen oikeastaan valikoinut näitä naisia sillä perusteella, että he täyttävät mahdollisimman hyvin kauneustutkimusten havaintoja, joka on minulle helppoa, koska olen tutkimuksia lukenut valtavan paljon ja tietenkin teen koko ajan omia tutkimuksia.


Lähde - Natural Breast Augmentation - Reaction of Men to Breast-Implants

Alla oleva tutkimus näyttäisi olevan jatkoa yllä olevaan, mutta tässä on vaan kysytty tšekkiläisiltä ja brasilialaisilta mielipidettä, jonka perusteella ei ole ihme, että brasilialaiset tykkäävät kurvikkaammista vartaloista, koska sen voi nähdä brasilialaisia katsomalla ja tietääkseni Aasiassa tykätään paljonkin laihemmasta vartalosta naisella, joka taitaa osaltaan selittyä ihmisille tyypillisellä ulkonäöllä, mutta onhan myös paikallisilla kauneusihanteilla vaikutusta, jota tuovat esille julkkikset ja media.

Alla olevissa kaavioissa voi havaita tšekkiläisten tykkäävän keskimäärin selvästi enemmän keskikokoisista takapuolista, mutta brasilialaiset tykkäävät myös vähän suuremmista. Kummassakin maassa kaikkein vähiten tykätään pienemmistä ja suurimmista takapuolista, mutta voisi ajatella varsinkin mustien tykkäävän enemmän suurista takapuolista ja tietääkseni aasialaiset tykkää pienistä.

Tšekkiläiset tykkäävät enemmän keskikokoisista ja myös suuremmista rinnoista, mutta brasilialaiset tykkäävät selvästi enemmän huomattavan suurista rinnoista, joka sitten näkyy kauneusleikkaus tilastoissa, koska ei ne rinnat ja takapuolet ole kaikilla brasilialaisilla naisilla luonnostaan suuret vaikka näin moni varmaan luulee.

Rintojen kiinteän ulkonäön osalta voidaan selvästi havaita kuinka kummassakin maassa suuri enemmistö näkee nuorekkaat rinnat kauniina, jossa nänni ei osoita alaspäin ja rinnat eivät muutenkaan ole alaspäin valuneen näköisiä. Tämä selittää hyvin naisten suurta huolta rintojen ulkonäön osalta, jonka takia rintoihin tehtävät kauneusleikkaukset ovat huomattavan suosittuja.

Viimeisessä kaaviossa voidaan havaita tyypillinen lantion ja vyötärön suhde 0,7, jonka on jo hyvin pitkään havaittu olevan keskimäärin kaunein naisilla, mutta toiseksi eniten myös muidenkin tutkimusten perusteella tykätään 0,6, että naisella on tällöin vyötärö selvästi kapeampi verrattuna lantioon, jota voi myös yleisesti havaita 500px sivulta otetuissa valokuvissa naisilla, joten valintani ovat olleet tutkimusten mukaisia vaikka en näistä uusista tutkimuksista tiennyt.

Toisesta linkistä voi vielä katsoa uuden tutkimuksen puolalaisilta, jossa on myös kysytty papualaisilta mielipidettä rintojen kiinteydestä. Kummankin maan ihmiset ovat nähneet samanlaiset rinnat enimmäkseen kauniina samalla tavalla kuin näissä muissakin tutkimuksissa. Aika paljon todisteita siitä, millaisesta ulkonäöstä ihmiset yleisesti tykkäävät vaikka tässä voi aina väittää länsimaiden jotenkin vaikuttavan.


Lähde - Breast shape (ptosis) as a marker of a woman's breast attractiveness

Tässä oli jo alussa juttua rinnoista ja silloin tuli mieleen Naomi Wolf:in väite kuinka jossain ihmisryhmässä tykättäisiin alaspäin valuneista rinnoista, mutta en viitsinyt asiaa mainita tai tarkistaa. Kuitenkin tuli toisen henkilön kirjoituksesta vastaan tuo väite ja lisäksi väitetään Maorien tykkäävän paksusta vulvasta.

Kauneudessa on osaltaan kyse myös omaan etniseen ryhmään tyypillisestä ulkonäöstä, jonka takia jossain heimossa voidaan nähdä vaikka riippuvat rinnat kauniina. Tästä huolimatta naisen kauneudessa näyttää olevan yleisesti kyse nuorekkaasta, mutta myös feminiinisestä ulkonäöstä, josta oli ylempänä jo juttua.

Tämä liittyy osaltaan tai pitkälti siihen, että tällainen nainen on suurella todennäköisyydellä hyvin hedelmällinen terveiden jälkeläisten synnyttäjä. Yleisesti tai keskimäärin naisilla ikääntyminen rumentaa ulkonäköä, heikentää hedelmällisyyttä lisäten vammaisen lapsen todennäköisyyttä ja lopulta n. 50-vuotiaana naisen hedelmällisyys päättyy, jonka syyksi ajatellaan osaltaan olevan se, että naisen tulee tällöin olla isoäiti ja auttaa hoitamaan lapsenlapsia.

Laitoin alle myös lainauksen liittyen ranskalaisen Arthur de Gobineau:n näkemykseen kuinka hän ei ole tykännyt joidenkin kongolaisten mustien ulkonäöstä ja kaikkein vähiten ymmärtääkseni Australian alkuasukkaiden ulkonäöstä. Tämä on aina yksittäisen henkilön näkemys, johon hänellä on oikeus, mutta tänä päivänä tällaisiin näkemyksiin suhtaudutaan kielteisemmin, joten voi joutua käräjille vaikka harva mies taitaa nähdä alkuasukas naisia kauniina.

Eipä tällaisista näkemyksistä kannata välittää, koska alkuasukas miehet päättävät millaiset naiset ovat kauniita ja olettaisin heistä monen tykkäävän alkuasukas naisista vaikka aina joukkoon mahtuu sekarotuista parisuhdetta himoavia henkilöitä ja Australiassa varmaan jossain määrin ihmisiä aivopestään himoamaan valkoista tai eurooppalaista naista, koska häntä väitetään kauniiksi tai edustaa ylempään luokkaan kuuluvaa naista.

Tulee tästä mieleen kuinka joku päivä sitten näin Googlen kuvahaussa valkoisen naisen mustan miehen kanssa, niin tällä mustalla miehellä oli tosi leveä ja lättänä nenä, mutta nähtävästi jokseenkin kaunis valkoinen nainen ei näe siinä mitään vikaa. Kuitenkin voidaan yleisesti havaita kuinka kauniina pidetyillä naisilla ei ole selvästi leveän näköistä nenää, että toivottavasti sitä ei tule mulatti tyttärelle.
Then he goes on somewhat chillingly: ‘We next come to tribes whose appearance is still less flattering to the self-love of mankind than of the Congo Negro. Oceania has the special privilege of providing the most ugly, degraded, and repulsive specimen of the race, which seems to have been created with the express purpose of forming a link between man and the brute pure and simple. In many of the wretched inhabitants of this New World, the size of the head, the extreme thickness of the limbs, the famished look of the body, are absolutely hideous’ (Gobineau 1967, 124). 
[...]
One may consider here briefly the politics of the representation of beauty. In her work, The Beauty Myth, Naomi Wolf regrets the setbacks suffered by feminism in the recent reassertion of what she calls ‘the beauty myth’. She explains the term as follows: “Beauty” is not universal or changeless, though the West pretends that all ideals of female beauty stem from one Platonic ideal woman; the Maori admire a fat vulva, and the Padung, droopy breasts. 
Nor is “beauty” a function of evolution; its ideals change at a pace far more rapid than that of the evolution of species… She concludes by saying that ‘The beauty myth is not about beauty at all. It is about men’s institutions and institutional power’ (Wolf 1991, 10, 13)
Lähde - Some may attempt to point out examples shown in Table 1 to argue...
Women with low WHRs (≲0.7) have more regular menstrual [6] and ovulation [7] cycles, are more fecund as signalled by higher levels of the fertility hormones 17-β-oestradiol and progesterone [3], have better changes of conceiving via both artificial insemination [4] and in vitro embryo fertilization transfer [8], and show improved fetal brain development in pregnancy [9]. 
Higher WHRs are associated with higher testosterone and cortisol and lower estrogen levels [10] [11]. WHR is also strongly associated with general health; with high ratios associated with increased susceptibility to heart, gallbladder and kidney diseases, stroke, various forms of cancer [12]-[14], diabetes [15] and early mortality [16]. 
Female BMI (weight in kg/height in m2 ) of approximately 18 - 21 has been shown to be favoured by males [5] and is also associated with improved fecundity [17], health and mortality [18]. Due to these health and fertility benefits associated with a low WHR and moderate BMI in women, it is not surprising (from an evolutionary perspective) that men tend to exhibit a preference for this female body type (often referred to as an “hourglass” shape) [19].
Lähde - Body Attractiveness - Gynoid fat distribution - Electrophysiological...

Olen tässä yrittänyt löytää lisää tutkimuksia tai muita kirjoituksia, joita en ole nähnyt. Alle löytyi mielenkiintoinen lainaus liittyen naisten tennikseen. Olen tainnut tätä asiaa ennenkin kommentoida, että nähtävästi Serenan lihaksikas tai maskuliininen ulkonäkö taitaa antaa hänelle osaltaan paremmat mahdollisuudet pärjätä tenniksessä.

Ei tälle asialle paljoa voi, jos urheiluun ilmaantuu henkilö, joka omaa selvästi tyypillisestä naispelaajasta poikkeavaa ulkonäköä vaikka lihaksikkuuden osalta voisi kuitenkin tästä syystä olla järkevää laittaa Serena pelaamaan miehiä vastaan. Nähtävästi valkoisilta naispelaajilta on kysytty, että haluaisivatko he olla lihaksikkaampia, niin ovat sanoneet eivät vaan feminiinisiä ulkonäöltään.

Itse en tennistä seuraa, mutta onhan vuosien saatossa tenniksessä ollut kauniita naisia ja tämä on tiettävästi tuonut paljon rahaa näille naisille, koska ovat päässeet mainoksiin ja malleiksi vaikka itse tenniksessä menestys tai rahantulo olisi huonompaa. Eipä urheilussa naisten pidä olla kaunottaria, mutta sitäkin nähtävästi naisilta toivotaan.
As Serena Williams was preparing for Wimbledon in 2015, the New York Times published an article examining her body type and wondering why her “rivals could try to emulate her physique, but most of them” chose not to do so (Rothenberg). The gist of the article was that most of the other tennis players interviewed (all white) decided they got too much pleasure in being “feminine” to contest with Williams in the muscle department. 
The coach of player Agnieszka Radwanska says Radwanska refuses to bulk up because “she’s a woman, and she wants to be a woman” (Rothenberg). To be sure, there are plenty of women who are nervous about being too muscular, either because they don’t like the way it looks or because they think it might make them less desirable; however, to target Williams for her body struck several Times readers as racist and sexist. 
One of the letters to the editor explains the backlash: “In blogs, tweets, article comments and even television commentary, Williams is continually described as a man and compared to African wildlife. Her supporters consequently defend her with all of their might” (Tredway).
Lähde - Louis Theroux meets fans of female body builders - Tennis Players

Löytyi suomalaiselta Annilta mielenkiintoinen muutaman vuoden vanha tutkielma nimeltään sukupuolen esittäminen bikinifitnessissä. Tuohon ylös laitoin jo aiemmin linkin Louis Theroux:in dokumenttiin varsinkin naispuolisista kehonrakentajista ja heistä tykkäävistä miehistä.

Aiemmin tuli kommentoitua lihavan naisen ulkonäköä, josta tunnetusti osa miehistä tykkää ja samaan tapaan toisessa ääripäässä ovat lihaksikkaat naiset, joille myös löytyy ihailijoita. Tällainen valtavirrasta poikkeava käyttäytyminen on kyllä mielenkiintoista.

Kauneustutkimuksissa on aina lopulta kyse siitä, millaisesta ulkonäöstä ihmiset keskimäärin tai yleisesti tykkäävät, jonka takia selvästi lihaville ja lihaksikkaille naisille löytyy vähemmän miehiä, jotka heidän ulkonäöstä tykkäävät.

Sitä on monilla tutkijoilla tapana väittää kuinka ihmiset opetetaan median ja muiden toimesta näkemään tietynlainen ulkonäkö naisella kauniina, jonka takia varsinkaan länsimaissa lihavaa ja lihaksikasta ulkonäköä ei yleisemmin pidetä kauniina vaan aika laihaa barbiemaista vartaloa, jos taas Brasiliassa osataan enemmän arvostaa kurvikkuutta.

Tässä mielessä sitä voisi vaikka jossain etnisessä ryhmässä opettaa ihmiset näkemään lihaksikas vartalo myös naisella kauniina, joka taas sitten aiheuttaisi naisille turhia ulkonäköhuolia, koska lihaksikas vartalo on osaltaan korkeamman testosteronitason takia miehille tyypillisempää ja helpompaa saada aikaan, jota osa helpottaa myös käyttämällä hormoneita.

Kaikenlaisista maskuliinisista ja tyttömäisistä muoti-ilmiöistä huolimatta voidaan suurella todennäköisyydellä sanoa miehille olevan yleisesti aina feminiininen ulkonäkö naisessa kaunista, jota voi nähdä monilla naisilla 500px kuvissa. Kuitenkin lihaville, lihaksikkaille ja tyttömäisille naisille löytyy myös tykkääjiä. Lisäksi taitaa eliitti miesten keskuudessa olla kauneusihanteena barbiemaiset naiset vaikka aina välillä tykkäisi ihastella kurvikkaita naisia.

Oikealla oleva ylempi kuva on poimittu Louis Theroux:in kehonrakentajat dokumentista, jossa mies esittelee mielestään kaunista naista. Alimmassa kuvassa on venäläisen valokuvaajan Gene Oryx:in valokuva, jossa mielestäni voi nähdä erittäin kauniin kurvikkaan naisen toivottamassa uutta vuotta.

500px sivustolla näyttää olevan muutamia valokuvaajia, joilla on mielestäni paljon hienoja valokuvia, joissa myös näkyy erittäin kauniita naisia, joten valokuvaajalla on samankaltainen mieltymys kuin minulla, mutta onhan myös nähtävästi Gene hyvin suosittu valokuvaaja 500px sivustolla, joten kyse ei ole vaan minun näkemyksestä.

Koska naiskehonrakennus oli kuitenkin verrattain uusi lajina, sen arvostelukriteerit eivät edelleenkään olleet selvät. Esimerkiksi IFBB -liiton perustaja Ben Weider oli sitä mieltä, että naiskehonrakentajat pitää arvioida eri kriteerein kuin mieskollegansa, koska ”naiset ovat naisia ja miehet ovat miehiä, heidän välillään on ero. Luojalle kiitos tästä erosta”. Käytännössä naiskilpailijoita sakotettiin liian lihaksikkaasta ruumiista kilpailuissa. (Bunsell 2013, 29–30 (ks. Dobbins 1994, Lowe 1998).)
[...] 
Bikinifitnessissä naisellinen tarkoittaa tiimalasinmuotoista ruumista, johon kuuluvat pyöreä takapuoli ja rinnat. Kun kilpailijoiden ruumiista poltetaan paljon rasvaa dieetin aikana ja dieetin viimeisinä päivinä kaikki ruumiin nesteet pyritään poistamaan, on jäljelle jäänyt kilpailuruumis varsin pieni ja kuiva. Lähes kaikille naisille äärimmäinen rasvaprosentin lasku ja ruumiin kuivattaminen tarkoittavat sitä, että rinnat pienenevät. Joillekin se voi tarkoittaa rintojen katoamista lähes täysin.
[...] 
Silikonirinnat tai ainakin niiltä näyttävät rinnat näyttäytyvät tavoiteltavina ja ihailtavina lajin sisällä. Mikäli rintoja ei suurenneta kirurgisesti kilpailuja varten, illuusio isommista, pyöreämmistä ja pallomaisista rinnoista luodaan täytteiden ja rintoja korostavien bikinien avulla. Haastateltavat sanoivat, että Suomessa voi amatööritasolla kyllä pärjätä ilman implanttirintoja, mutta paljon puhuvaa on se, että ammattilaissarjassa tai kansainvälisissä kilpailuissa miltei kellään ei ole leikkaamattomia rintoja. Kuten yksi haastateltavista sanoi, implanttirinnoista on tullut lähestulkoon lajivaatimus, tai ainakin oikeanlaisen feminiinisyyden merkki.
[...]
Oikeanlaisia hiuksia haastateltavat kuvasivat adjektiiveilla pitkät, barbimaiset, Beverly Hill´s kiharat, isot ja pehmeät kiharat, terveet, kauniit, naiselliset, tyttömäiset ja lentävät. Yhdelläkään suomalaisella kilpailijalla ei ole ollut lyhyitä hiuksia ja lyhythiuksisuus on suhteellisen harvinaista myös kansainvälisissä kisoissa. Osalla kilpailijoista on kuitenkin arkielämässä lyhyet hiukset, mutta he ottavat hiustenpidennykset kilpailua varten. Haastateltavat perustelivat pitkien hiusten suosiota nimenomaan lajin naisellisuuden vaatimuksen kautta.
Lähde - Lähde - Lähde - Betty Weider - Jenna Talackova - Marianne

Google Scholar:sta löytyy monia tutkimuksia ja kirjoituksia naispuolisista kehonrakentajista, joista monia pääsee lukemaan Sci-Hub:ia käyttämällä. Äkkiseltään luettuna muodostui sellainen käsitys kuinka vielä 70-luvulla naisilta toivottiin kilpailuissa naisellisempaa ulkonäköä, mutta 80-luvun loppua kohti mentäessä naiset alkoivat muuttumaan äärimmäisen maskuliinisiksi ulkonäöltään terveydelle haitallisia anabolisia steroideja käyttämällä.

90-luvun alkupuolelta lähtien on kuitenkin vuosi vuodelta vaadittu naisilta enemmän feminiinisempää ulkonäköä osaltaan sen takia, että saataisiin ihmiset taas kiinnostumaan kauniimman näköisistä kehonrakentajista. Feministit ja muut tahot ovat tuoneet esille kuinka kehonrakentaja naiset ovat rikkoneet perinteisiä kauneusihanteita naisten ulkonäöstä. Tehneet itsestään hyvin maskuliinisia ja voimakkaita ulkonäöltään vaikka tämä ulkonäkö kuuluu miehille.

Tutkimusten perusteella ihmisillä on yleisesti kielteinen suhtautuminen hyvin lihaksikkaisiin naisiin, joka myös aiheuttaa joidenkin naisten osalta mieheksi tai lesboksi luulemista. Yllä olevassa lainauksessa voi havaita naisilla olevan yleisenä ongelmana pienet rinnat vaikka tutkimusten mukaan ihmiset tykkäävät suuremmista rinnoista naisilla, joten kehonrakentaja vähentää feminiinistä kauneutta, jota kylläkin joudutaan korjaamaan implanteilla.

Koska ihmiset yleisesti tykkäävät naisella feminiinisestä ulkonäöstä vaikka osa feministeistä haluaisi näyttää äärimmäisen lihaksikkaalta mieheltä, niin tällaiset fitness kilpailut ovat paljon suosituimpia, koska voi havaita, että naiset eivät ole erityisen maskuliinisia ulkonäöltään, mutta heidänkin osalta näyttää olevan ongelmana rintojen pieneneminen ja se ei taida olla naisen hedelmällisyyden kannalta hyvä asia, jos kehossa ei ole riittävästi rasvaa.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - Naturally - Ritva

Olen taas ylle ja alle kerännyt lisää valokuvia 500px sivustolta. Tässä alkaa olla suuri määrä alastonkuvia naisista, että luulisi olevansa aikuisviihdesivustolla. Ylempään kuvaan tuli mukavia kuvia naisista lehmän kanssa ja löysin myös alle lisää lehmiä, joille nainen hauskasti näyttää rintoja, että lehmät taitaa nauraa naisen pienille rinnoille.

Tuli samalla mieleen valokuva nuoresta naisesta ikkunan luona, jossa voi myös nähdä lehmän, mutta en ollut tätä kuvaa aiemmin valinnut näytille vaikka erikoiselta näytti. Lisäksi voi havaita pieniä ihmisiä ja eläimiä kauniissa maisemissa naisen vartalolla muutamassa kuvassa, että nämä vaikuttivat oikein kivoilta. Kuvassa voi myös nähdä olevan vellus karvaa lehmille syötäväksi, joka taitaa monet naiset yllättää varsinkin kirkkaassa valossa, jos nainen ajatteli olevansa karvaton.

Alla olevassa kuvassa voi taas nähdä aasialaisen naisen vaikka en oikein haluaisi esitellä liian lapsenomaiselta näyttävää ulkonäköä. Edestä katsottuna näyttää kuin naisella olisi tosi pienet rinnat, mutta sivusta voi havaita niissä olevan kokoa. Tällainen vartalo taitaa olla jossain määrin tyypillistä aasialaisille naisille vaikka osalla voikin nähdä eurooppalaisesta näkökulmasta äärimmäisen naisellista ulkonäköä myös suurilla hienoilla rinnoilla.

Näitä monia aasialaisia naisia katsoessa voi varmaan moni havaita kasvojen olevan kauniit, että ihmiset taitavat paljonkin tykätä jokseenkin matalista kasvoista vaikka eurooppalaisella naisella ei tarvitse olla yhtä matalat. Tulee mieleen kuinka joku länsimaalainen muotisuunnittelija tai mallitoimiston johtaja taisi todeta monen aasialaisen naisen omaavan malliksi sopivaa ulkonäköä, mutta suuri ongelma liittyy pituuteen, että varmaan venyttämällä tämän naisen vartaloa tai jalkoja saisi hänestä tehtyä enemmän barbien.

Näitä tähän mennessä näkyneitä naisia katsoessa voi pohtia millaisesta ulkonäöstä tykkää. Onko jollain naisella erittäin kauniit rinnat ja toisella naisella kauniit kasvot vai löytyikö täydellinen kaunotar. Jos ei löytynyt, niin sitten voi vaikka kuvankäsittelyohjelmassa verrata näitä naisia johonkin mielestäsi kauniiseen naiseen. Kauneus on aina lopulta katsojan silmissä, että ei tässä voida olla samaa mieltä jonkun naisen kauneudesta ja lopulta parinvalinnassa on monet muut tekijät tärkeitä kuin esim. rintojen ulkonäkö.

Toisaalta rintojen ulkonäöllä voi olla suuri vaikutus, jos ne ovat selvästi hyvin rumia tai toisin sanoen poikkeavat selvästi naisille tyypillisestä tai jotenkin normaalista ulkonäöstä ollen esim. huomattavan epäsymmetrisiä. Tämä taas aiheuttaa varmaan osalle ajatuksia esim. geeneissä olevasta viasta, jonka ei halua jälkeläisen perivän.

Kaikki ihmiset eivät tällä tavalla ajattele parinvalinnassa, mutta siitä sitten kärsii jälkeläinen, jos perii ulkonäköä, jonka ihmiset näkevät yleisesti rumana. Osaltaan kauneusleikkausten takia ei kuitenkaan voida enää olla täysin varma ihmisten ulkonäöstä vaan jälkeläisen ulkonäkö voi yllättää. Tähän syyllistyvät varsinkin naiset, mutta kasvavassa määrin myös miehet käyvät kauneusleikkauksissa, joten jälkeläisellä voi olla omituisen suuri nenä verrattuna vanhempiin.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - How to spot a woman - Ugly - Iris

Alla olevassa kuvassa voi vasemmalla havaita japanilaisten tutkimuksesta poimintoja, jossa tutkittiin sukupuolten ulkonäöllistä eroa ja tyypilliseen tapaan naisilla tahtoo olla varsinkin leuka keskimäärin pienempi. Tässä on tarkasteltu tavallisten japanilaisten ulkonäköä, että tietenkin kauniina nähdyillä ihmisillä on jokseenkin erilaista ulkonäköä esim. pienempi leuka, suuremmat silmät ja pienempi nenä.

Oikealla voi havaita mielenkiintoisia kuvia Girls with muscle sivustolta, jossa esitellään Ms. Olympia kilpailussa voittaneita naisia. Tässä voi havaita alkuaan naisten olleen vähemmän lihaksikkaita, että lukemani perusteella jopa Playboy:ssa esiteltiin kehonrakentaja naisia, jotka olivat enemmän samannäköisiä kuin nuo fitness kilpailuihin osallistuvat naiset.

Alla olevassa lainauksessa väitetään kuinka australialainen huomattavan lihaksikas kehonrakentaja Beverley Francis:in aiheutti osaltaan suuren muutoksen naisten ulkonäköön kilpailuissa, jonka takia naiset muuttuivat kilpailuissa enemmän lihaksikkaiksi samalla menettäen suosiota yleisemmin ihmisten keskuudessa, koska enää ei tykätty naisten ulkonäöstä.

Alla vasemmalla voi havaita korealaisten missien ulkonäköä tarkastelevasta tutkimuksesta poimitun kuvan, että omaavat tavallisiin korealaisiin naisiin verrattuna esim. pienemmän leuan tai soikiomaisemmat kasvot, joka tietenkin on kauneusihanteena Aasiassa vaikka mielestäni monet pyöreämpikasvoiset aasialaiset naiset ovat myös kauniita.

Viimeisessä kuvassa voi havaita Beverley Francis:in tekevän crab tai most muscular poseerauksen, josta ei näytä kaikki tykkäävän varsinkaan naisen osalta. Tämä on kyllä mielenkiintoista kuinka kielteisesti ihmiset ovat suhtautuneet naisten hyvin lihaksikkaaseen ulkonäköön, mutta ei siinä välttämättä olisi mitään vikaa, jos ei käytettäisi esim. anabolisia steroideja, jolloin naiset eivät pystyisi tekemään itsestään äärimmäisen lihaksikkaita vaan voisimme ihailla luonnollista lihaksikkuutta tai fitness vartaloa naisilla vaikka siitä ei moni kuitenkaan tykkäisi.

Q: When one compares the photographs of bodybuilders from the early 80s to those of the present day, I’m surprised by the difference in their proportions. What do you think?
A: Incredible. The girls who were at Olympia in 1980, which after all is the most prestigious competition, could barely meet the standards of today’s national body-fitness contestants. 
Q: How do you explain this?
A: The explanation is that in 1980 you could say that the standard was respectable. When people started wanting to develop female bodybuilding, some very nice looking women came along and then things started right away to escalate. A woman called Francis came along, a weightlifter. She did bench press contests. She was very strong and held the world record, which was 150 kilos. So you see . . . she showed up. They made a film called Pumping Iron II to show female muscle, she was in it and . . . she was a man, a man. 
Q: Do you think that triggered . . .?
A: . . . that was the trigger yes, she did a lot of damage. Lots of girls said, “Why don’t I become like that?” . . . And on top of that, she was . . . she did a pose that only the men do called “the most muscular.” It’s virility taken to extremes, you know. On top of that it’s really ugly, for the men and the women, and she did it all the time. I think it was a stronghold for a certain type of feminist bodybuilder, who got back into the fight saying, “Yeah, that’s what we want to be,” and they waged their war and then, well it took off and suddenly we had these monsters on stage. 
Q: So, that body fascinated people?
A: Yes . . . it was extreme in a sporting and muscular way . . . and so then the judges got into it too because they had to adapt. And after that, in ’85, ’86, ’87 we ended up with, well, real monstrosities at Olympia. I’m afraid there’s no other word for it. And then it just escalated. (Subject 4)
Lähde - 2 - 3 - 4 - Lähde - Strong and Hard Women - Muscularity

Katselin Gene Oryx hakusanoilla millaisilla sivustoilla valokuvaaja esittelee kuviaan ja tulee varsinkin vastaan muutama venäläinen sivusto, joita pitäisi enemmän tutkia. Ainakin 35photo sivustolla näyttää suosittujen valokuvaajien joukossa olevan paljon samoja, joita olen täälläkin esitellyt, joten olen aika hyvin tunnistanut hyvät valokuvaajat vaikka kyse on myös kauniiden mallien käyttämisestä.

Alle olen kuitenkin poiminut Photosight sivustolta viisi kuvaa ja yhden poimin täytteeksi 500px sivustolta, kun huomasin pieniä lehmiä ja muuta naisen vartalolle laittaneella valokuvaajalla olevan uusi hienolta vaikuttava kuva, joka on oikealla alimpana.

Vielä oikealle ylle laitoin kauneusleikkauksia tarkastelevasta pitkästä kirjoituksesta pari kuvaa, joista ensimmäisessä piirroksessa voi huomata olevan toisinpäin kauniimmat kasvot ja tässä väitetään kuinka humalassa ruma nainen näyttäisi kaunottarelta.

Seuraavassa kuvassa voi havaita kauan sitten Extreme Makeover tv-ohjelmaan osallistuneen afroamerikkalaisen naisen, jonka tutkija väittää muuttuneen enemmän valkoisen näköiseksi. Ei tässä mustien valkoisilta tarvitse näyttää ollakseen kauniita, mutta jälkeen kuvassa on tietenkin sellaista ulkonäköä, josta valkoiset ja eurooppalaiset voivat enemmän tykätä, jota myös voi nähdä afroamerikkalaisilla julkkiksilla.

Tässä on kyse eurooppalaisemman ulkonäön omaavien osalta samankaltaisemman ulkonäön omaavien tykkäämisestä, mutta kyse on myös feminiinisemmästä ulkonäöstä, jonka takia naisella ei tykätä liian leveästä tai näyttävästä nenästä. Lisäksi naisella voi havaita olevan hyvin suuret huulet, jotka myös aiheuttavat kasvoihin epätasapainon ja vaikutelman suun alueen liiallisesta eteenpäin työntymisestä, josta ei tykätä.

Tuo viimeinen kuva tuli vastaan RealSelf sivustolta, jossa iäkäs nainen halusi omata alaspäin valuneiden rintojen sijasta nuorekkaammat rinnat. Tässä nähtävästi muutama vuosi sitten tehdyssä kuvassa näytetään kauneuskirurgien Mallucci:n ja Branford:in tutkimustuloksia kuinka ihmiset tykkäävät yleisemmin luonnollisemman näköisistä rinnoista vaikka osalla naisista onkin halu omata tai kauneuskirurgeilla halu tehdä selvästi pyöreät epäaidoilta vaikuttavat rinnat.

Historically and in present times, women of African descent in the media, have generally met Eurocentric ideals of body type, skin color, and hair texture. Recently, the media has begun to portray more women of African descent as models of beauty or as sex symbols (e.g., Lena Horne, Vanessa Williams, Halle Berry). 
These women closely approximate Eurocentric beauty standards (Hill, 2002). Exceptions may be made for women of African descent who are considered to have “exotic,” “jungle-like,” or “exaggerated” features. These features include large lips, dark skin, and naturally coarse hair while maintaining a thin body.
[...] 
These depictions of black women in rap videos only perpetuate sexism, colorism, and expectations of Eurocentric beauty standards (Conrad, Dixon, & Zhang, 2009). Russell et al. (1993) described how such videos affect colorism: “The image of the octoroon beauty has also been resurrected in these videos. 
Rarely, if ever, are dark-skinned Black women with Negroid features and natural hair depicted in rap videos. Instead, longhaired Black women with Caucasian features strike provocative poses behind macho Black male rap artists” (p. 159).
Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - Lähde - 2 - 3 - Kasvot - Resource Security Impacts

35photo sivustoa tutkiessa tuli vastaan myös kuvia naisista tai äideistä vauvan kanssa, jotka vaikuttivat oikein hienoilta kuvilta. Joku päivä sitten tuli vähän luettua rinnoista, niin kerrottiin esim. niiden mahdollisesti apinoihin verrattuna erilaisen ulkonäön johtuvan vauvan tai ihmisen erilaisesta pään muodosta ja muutenkin suuremmilla rinnoilla on helpompi imettää vauvaa.

Se taitaa tänä päivänä helposti unohtua rintojen olevan varsinkin vauvoja varten, joka on sitten tehnyt rinnoista vauvan kannalta parempia maidon ollen sopivan lämmintä ja kaikkea muuta vaikka osa naisista ei taida haluta enää imettää vauvaa peläten rintojen rumentumista vaikka äidinmaitoa pidetään tärkeänä.

Kuitenkin toinen selitys naisten rintojen ulkonäköön aiheutuu miehistä, jotka ovat suuremmista rinnoista tykänneet, joka taas voi liittyä siihen, että on nähty suurempien rintojen olevan vauvan kannalta hyviä.

Miksi sitten kaikilla naisilla ei ole suuria rintoja? Tähän on monia syitä, että onhan tänäkin päivänä pienistä rinnoista tykkääviä miehiä ja eihän parinvalinnassa voi liialti nirsoilla, jos nainen on muuten tosi mukava ja kaunis. Syitä on varmasti kaikenlaisia ja niistä voi vähän lukea alla olevan linkin kautta löytyvästä Breast kirjasta.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - Breasts: A Natural and Unnatural History

Alla olevissa valokuvissa voi havaita naisten olevan ikkunan luona, mutta keskimmäisistä kuvista toinen ei ole 35photo sivustolta. Vanhoihin Playboy-lehtiin tai muutenkin playmate naisiin perehtyneet tunnistavat toisessa kuvassa olevan Debra Jo Fondren.

Hän on syyskuun 1977 playmate ja vuoden 1978 playmate, joka siis valitaan edellisen vuoden 12:sta playmate naisen joukosta. Nainen tunnetaan pitkistä hiuksista ja hän taitaa edelleenkin olla pisimmät hiukset omannut playmate. Naisella on Boobpedian mukaan aidot rinnat ja kuvassa voi myös nähdä hänellä olevan korkokengät, jotka helposti lisäävät naisen seksikkyyttä tai pituutta säärien osalta.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - Boobpedia - Leg-to-body ratio

Näiden kuvissa näkyvien naisten osalta on hyvä huomioida, että kuva ei anna välttämättä kaikkein kauneinta vaikutelmaa naisesta, jos ei esim. hymyile ja muutenkin naiset ovat vertailun kannalta kielteisesti erilaisissa asennoissa. Tuossa keskimmäisessä kuvassa voi nähdä naisen katsovan peilin kautta, että moni mies jäisi kiinni takapuolen katsomisesta.

Nainen vaikuttaa aika barbiemaiselta tai laihalta, mutta naiset voivat olla monenlaisia ulkonäöltään vaikka mielellään normaalin painoindeksin rajoissa, että lopulta on tärkeää naisen terveys. Alla voi myös havaita naisilla söpömpää ja sanotaanko aikuismaisempaa ulkonäköä kasvojen osalta, että tältäkin osin naiset voivat olla monenlaisia.

Jos ei tiedä, niin näitä kuvia voi katsoa suurempina avaamalla ne välilehteen. Itselläni on olemassa vieläkin suuremmat kuvat, mutta parempi on katsoa lähde linkkien kautta kuvia. Se on hyvin mahdollista, että osa näistä linkeistä on vääriä, joten silloin voi yrittää etsiä kuvan Google:n tai Tineye:n kuvahaulla.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - TinEye


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - The Barbie Mystique - The Beauty Of Female

En ole halunnut tarkemmin näytellä naisten häpyä, mutta tuli päädyttyä The Great Wall of Vagina sivustolle. Tässä ei ole kuitenkaan häpy aidosti näytillä vaan alla voi nähdä 400 naisen sukupuolielimistä tehtyjä kipsivaloksia. Keskimmäisissä kuvissa on valokuvaaja David Dubnitskiy:n valokuvia, että olisiko hän itse hauskasti maalaamassa kukkaa, joka näyttää vähän samankaltaiselta kuin naisen häpy.

Tuli joku aika sitten kerrottua kuinka naisilla olisi nykyään kasvava huoli myös sukupuolielimensä ulkonäöstä, jos se on yleensä huolestuttanut miehiä vaikka keskimäärin pituuden osalta miehillä on yleisesti sopivat penikset vaginaan, mutta siitä huolimatta moni nainen taitaa tykätä vähän suuremmista ja tietenkin paksummista, joten naiset myös aiheuttavat huolia miehille.

Mitä olen tähän mennessä lueskellut, niin kerrotaan kuinka naiset saavat osaltaan vaikutteita aikuisviihteestä katsomalla esim. Playboy-lehdessä olevia naisia ja se taitaa olla aika yleistä aikuisviihteessä, että naisilla sukupuolielimet eivät ole erityisen näyttävän näköisiä, jos ajatellaan sisempien häpyhuulten kokoa, jotka ovat monilla pienet. Muutenkin taitaa naisilla olla yleisesti sukupuolielimen ulkonäkö aika symmetrinen, täyteläinen, tasainen väriltään ja nuorekas, mutta tätä pitäisi tarkemmin tutkia.

Aikuisviihde ei ole ainoa syy naisten huoliin vaan naiset kertovat suurien sisempien häpyhuulten aiheuttavan esim. kipua. Osa naisista tuntee itsensä jopa mieheksi, koska alapää on näyttävä ja sen takia ei myöskään voi käyttää tiukkoja housuja. Kyllä näistä huolista varmasti osa on uskottavia, mutta eipä suuret häpyhuulet naisesta miestä tee.

Aikuisviihteen osalta voi ajatella, että sellaisia sukupuolielimiä näytetään paljonkin, joista ihmiset tykkäävät. Jos miehet tykkäävät enemmän nuorekkaista, niin eipä sille paljoa voi vaikka alla olevan kuvan perusteella miesten ja myös naisten tulee kuitenkin tietää ulkonäön olevan hyvin moninainen.

Naisen kauneudessa on paljonkin kyse nuorekkaasta ulkonäöstä, joten se varmaan osaltaan selittää näitä naisten huolia myös sukupuolielimen osalta. Jos varsinkin ikääntyessä häpy muuttuu esim. huomattavan epäsymmetriseksi, väriltään hyvin epätasaiseksi ja muutenkin räjähtäneen näköiseksi, niin ei sellaista häpyä näkemäni perusteella yleisemmin ole aikuisviihteessä naisilla.

Näiden alla olevien kuvien perusteella osalla naisista ulommat häpyhuulet näyttävät olevan ryppyisiä ja lättäniä vaikka nuorekkaana ulkonäkönä pidetään täyteläistä ja tasaista muotoa. Tätä voidaan korjata laittamalla suuriin häpyhuuliin rasvaa sisälle, jonka tuloksena myös monia naisia huolestuttavat pienet tai sisemmät häpyhuulet näyttävät pienemmiltä.
A recent report (Howarth et al. 2010), based on estimated labia minora protuberance from 2-D images in three sources: anatomy textbooks, feminist publications and online pornography, found the labia minora to be significantly less protuberant in anatomy textbooks and online pornography than feminist publications and a frequently cited study based on 50 women (Lloyd et al. 2005). 
The latter study reported dimensions of all female genital structures to be highly variable: labia majora lengths between 7 and 12 cm; labial minora widths between 0.7 and 5 cm; clitoral length between 0.5 and 3.5 cm; and vaginal length between 6.5 and 12.5 cm.
Lähde - Visual depictions - Barbie Doll Ideals - Australian women’s views


Lähde - 2 - 3 - Labiaplasty - Labia Majora - The Ideal Vulva? - Natural Vulva
I had my vaginal lips reduced several years ago and my only regret was that I had not done it sooner. I never liked the way they looked or felt as they were too damn big.
My Dr is really great and now I look like a Playboy model down there.
For the haters out there who feel that any girl should have to live with vaginal lips that either hurt or look any way other than she wants, thanks but no thanks.
[...] 
I did a lot of research into labiaplasty and the amount of hate (a lot from women, sadly) was incredible. I get it, many men love big labia and there are many women who have big labia and just rock it and love them. GOOD FOR THEM! I applaud those women! I wish I could've been one of those women! 
I love that some men love big labia, but the ones who try to "school" women about surgery just irritate me. This has nothing to do with YOU! We ladies did this for ourselves. Chronic pain, discomfort and hygiene issues led us to this point.
[...] 
What makes a girl think she looks better or sexier with lips sheared off? Who is brainwashing you? A Playboy model look? Sadly, Playboy models don't show explicit closeup pics of their labia to be admired or maybe girls would realize that full lips are not uncommon and how sexy and beautiful they look. 
Google and you will see for yourself how many guys actually prefer fuller longer thicker labia minora to small or nonexistent ones. Many guys feel bigger lips are more arousing and more fun to play with than smaller lips. There are many websites and endless blogs dedicated to girls with bigger lovely labia.
Lähde - Is my vagina ugly? - Is this normal? - Is this normal? - My Vagina...