26. huhtikuuta 2017

Seksinukkeja, pallonivelnukkeja ja kaikkea muutakin nukeista - K18 osa 7

Katselin vähän uusia tutkimuksia Barbiin liittyen ja muutamien tutkimusten perusteella Barbiella olisi vaikutusta pienen lapsen haluun olla laihempi, mutta toisaalta kerrottiin näiden havaintojen olevan tutkimuksissa erilaisia ja koskettavan enemmän nuorempia tyttöjä. Vanhemmat tytöt varmaan ottavat jo enemmän vaikutteita esim. naistenlehdistä tai mitä muuta näkevät.

Vasemmassa kuvassa voi nähdä yhdestä tutkimuksesta poimittuja kuvia, joista lihavilla nukeilla ei olisi kielteistä vaikutusta tyttöihin. Tätä on kerrottu myös aikuisten naisten osalta kuinka tavallisia tai lihavia naisia katsoessa naisilla ei olisi ulkonäköhuolia, mutta siitä huolimatta monet naiset eivät taida olla sellaisten naisten ulkonäöstä kiinnostuneita, koska se ei lopulta esim. kiinnosta yleisemmin miehiä.

Tutkimuksissa usein kerrotaan kuinka Yhdysvalloissa mustilla naisilla ei olisi yhtä paljon lihavuuden osalta huolia, koska sitä ei nähdä mustien keskuudessa kielteisesti.

Tämän voi ajatella olevan myönteistä, mutta ainakin yksi tutkija totesi tämän mahdollisesti olevan osaltaan syynä mustien naisten huomattavan suureen lihavuuteen ja terveyteen liittyviin ongelmiin verrattuna valkoisiin naisiin. Tästä syystä ei tuollainen lihava nukkekaan olisi hyvä esikuva tytöille vaan normaalipainoinen nukke.

Barbiesta tutkimuksia etsiessä tuli vastaan kirjoitus seksinukeista, joten katsoin löytyisikö viime vuosilta jotain mielenkiintoisia kuvia. Näitä kuvia löytyy Googlen kuvahaulla, mutta tykkään keräillä tutkijoiden valitsemia kuvia.

Oikealla ylimmässä kuvassa voi nähdä naisen, seksinuken ja tietokoneella tehdyn robotin vartalon, jolle on laitettu seksinuken pää. Tutkimuksen perusteella miehet ovat tykänneet kaikkein eniten aidoista naisista, seuraavaksi seksinukeista ja vähiten enemmän robotilta näyttävistä. Alla olevissa kuvissa voi kuitenkin nähdä muutamalla miehellä olevan nukke.

Jack scheduled the session at night and borrowed a friend’s van. He rolled Maya into my office on a hand truck (she weighs 100 lb!) covered with a blanket. When he removed her from the dolly and sat her on the couch next to him, I gazed at her, frankly astonished. 
She looked almost, but not exactly, like a beautiful young woman. There she sat with a passive frozen expression, a full-grown sister of Barbie, a glistening Galatea, Adam’s rib transformed, the archetype of womanly beauty with her thick, wild mane of auburn hair; huge, almond-shaped green eyes; and a plump-lipped, sensual mouth. 
Her hourglass body matched the cultural ideal of feminine beauty. Her hands and feet were fine and delicately crafted with hot pink nail polish on elegantly shaped nails. Intensely curious, I wanted to see her naked, but of course that was out of the question.

Lähde - 2 - 3 - Lainaus - 5 - 6 - High heels - From Barbie to the oligarch’s wife

Kaikenlaista mielenkiintoista tai erikoista näyttää löytyvän liittyen näihin jotenkin oikeita naisia esittäviin nukkeihin. Ranskalaisen DollStory:n sivuilta poimin alle muutamia kuvia, joista keskimmäisissä voi nähdä joukossa myös oikeita naisia, joiden tunnistaminen voi olla vähän vaikeaa.

Kuvassa voi havaita olevan nukeilla aasialaiselta vaikuttavaa ulkonäköä ja tämä johtuu siitä, että DollStory tuo Eurooppaan japanilaisen 4woods:in valmistamia nukkeja, joilla tietenkin on jokseenkin japanilaisen naisen kasvot.

Toisessa kuvassa on taiteilija Stacy Leigh:in valokuvia, joista osassa on oikeita naisia, nukkeja tai kumpaakin. Kuinka hyvin mahtaa ihmiset erottaa näistä kuvista nuken, että tässä tietenkin pyritään myös luomaan hyvin paljon oikealta naiselta näyttäviä nukkeja.

Eihän nämä nuket lopulta yleisemmin aitoa naista vastaa kauneuden osalta, koska nukeille voidaan tehdä paljonkin sellaista ulkonäköä, jota harvoilla naisilla ilmenee. Jollain aidolla naisella on hyvin kauniit rinnat ja toisella aidolla naisella hyvin kauniit kasvot, mutta nukelle voidaan tehdä nämä kummatkin.



Lähde - Lähde - Lähde

Alla olisi CoverDoll nettilehden sivuilta poimittuja kuvia. Vasemmalla voi ensiksi havaita aasialaisen näköisiä naisia tai nukkeja Yurica ja Lilica , jotka on tehnyt japanilainen 4woods ja nuket omistaa ranskalainen mies Frédéric.

Eurooppalaisilla miehillä on huomattavan paljon myös kiinnostusta aasialaisiin naisiin, jos taas eurooppalaisia naisia kiinnostaa enemmän mustat, joka taitaa olla syynä jokseenkin japanilaisiin naisiin perustuvien nukkejen kysyntään myös Euroopassa vaikka japanilaisille miehille näitä taidetaan enimmäkseen tehdä.

Olisiko noilla alemmissa kuvissa olevilla nukeilla vähemmän aidolta vaikuttavaa ulkonäköä, että silmätkin näyttävät valtavan suurilta. Lisäksi joukossa voi nähdä sanotaanko köyhän miehen nuken, joista näkemäni perusteella osa miehistä on myös innoissaan.


Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - Lähde - Vivid Raw Realistic Sex Doll

Olen tarkoituksella yrittänyt löytää nukkeja ja niistä otettuja kuvia, joissa ulkonäkö vaikuttaisi pitkälti aidolta. Tämä on sinänsä mielenkiintoinen asia kuinka aivo oikeastaan tunnistaa jonkun aidoksi, mutta yksi ongelma näissä nukeissa taitaa yleisesti liittyä ihon ulkonäköön, joka ei aina vaikuta aidolta.

Kuten aiemmin toin esille ei nuken aidolta vaikuttava ulkonäkö ole kaikille miehille tärkeää, jonka takia on myynnissä esim. Disney hahmon näköisiä naisia ja kaikkea selvästi epäaitoa. Syntyy sellainen vaikutelma kuin aasialaisista tai japanilaisista naisista olisi helpompaa tehdä aidolta tai kauniilta vaikuttavia nukkeja, joka taitaa liittyä aasialaisilla havaittaviin mataliin kasvoihin.

Sitä voisi hyvinkin ajatella japanilaisilla naisilla olevan jo valmiiksi nukkemaista ulkonäköä, joten heistä tehty nukke näyttää helposti aidolta ja kauniilta. Aasialaisissa nukeissa on myös havaittavissa nuorekasta ulkonäköä, joka osaltaan perustuu aasialaisilla naisilla havaittaviin kasvoihin, mutta myynnissä näyttää myös olevan selvästi lapsenomaiset kasvot omaavia nukkeja.

Miten sitten lapsenomaisen ulkonäön määrittelee, jos osalla aasialaisista aikuisista naisista kasvot ovat varsinkin eurooppalaisesta näkökulmasta lapsenomaiset, jota vielä lisää osalla havaittava pieni vartalo. Monet taitavat ostaa mielellään lyhyemmän nuken, koska painavat vähemmän ja ovat halvempia.

Se sitten taas lisää nuorekasta ulkonäköä, jos nukella ei ole aikuismaista kokoa. Toisaalta onhan noita hyvin pieniä esim. 1:6 suhteen Phicen nukkeja, jotka näyttävät aikuisilta, joten aikuismaisessa ulkonäössä ei ole ainoastaan kyse pituudesta.




Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - RealDoll - Asa Akira

Alla olisi vielä lisää kuvia nukeista tai oikeastaan keräsin taas lisää alastonkuvia venäläiseltä Photosight sivustolta. Uusia kuvia tulee joka päivä lisää ja selailemalla valokuvaajan muita kuvia löytyy paljon lisää hienoilta vaikuttavia kuvia kauniista aidoista naisista.

Osassa noista nukkeja myyvistä sivuista tuotiin esille kuinka kuvia ei olisi muokattu, mutta osa myyjistä taitaa paljonkin muokata ja yrittää ottaa kuvia, joissa nukke vaikuttaisi mahdollisimman aidolta tai hyvältä.

Kyllä tätä kuvankäsittelyä voi näissä oikeista naisista otetuissa kuvissa havaita. Jessycaan liittyen taidettiin videossa tuoda esille naisella olevan silikonit, josta monet näistä nukeista on osaltaan tehty, joten ei ole tänä päivänä moni luonnollinen nainen täysin aito.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - Jessyca Wilson


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - Phicen - Iplehouse

The Doll Forum sivustolta olisi tarkoitus alle keräillä jotain kuvia, joista ensimmäisessä voi havaita poimitun korkokenkiä nukeilla esittäviä kuvia. Pyrin tässä edelleenkin keräämään mahdollisimman aidolta vaikuttavia kuvia nukeista, mutta alla voi osan nukeista havaita olevan vähemmän aidon näköinen.

Alkuaan oli juttua Barbiesta ja siitä aiheutuvista ongelmista tytöille. Jos tämä huolestuttaa monia feministejä, sosiologeja ja keitä muita sitten ovatkaan, niin tuleeko kasvavassa määrin olemaan myös huolena nämä melkein oikeilta, mutta kauniilta naiselta näyttävät nuket.

Onhan tuossa ylempänä jo aitoja kauniita naisia aiheuttamassa huolia, mutta varmaan näistä nukeistakin sitä aiheutuu osalle naisista. Jos kerta tutkijat ovat sitä mieltä, että noin 30 cm Barbie aiheuttaa ongelmia ulkonäöllään.


Lähde - Charlotte Interviews Poppy - Silicone Doll vs TPE Doll

Alla olisi rintoja esittelevästä aiheesta poimittuja kuvia. Näiden kuvien joukossa voi nähdä selvästi vähemmän aidolta näyttäviä nukkeja, joita valitsin tarkoituksella muutamia. Jos joku ihmettelee, miksi keräilen tällaisia kuvia, niin nämä nuket ovat myös mielenkiintoisia kauneuden kannalta, että millaisesta ulkonäöstä tykätään.

Kyllä monilla näistä nukeista on havaittavissa samaa ulkonäköä, josta usein tykätään myös oikeilla naisilla. Voihan sitä havaita osalla miehistä olevan erikoista mieltymystä, että tykkäävät valtavista rinnoista tai huulista, mutta tätä omituista ulkonäköä voi havaita myös aidoilla naisilla rinnoissa ollen valtavat pyöreät implantit ja huulet täynnä täytettä aiheuttamassa monien mielestä rumaa ulkonäköä.



Alla olevassa kuvassa voi nähdä perinteisen ilmalla täytettävän nuken lentokoneen sisällä. Tällainen on oikeastaan köyhän miehen nukke, koska vasemmalla istuvan nuken vieressä oleva kankaasta tehty nukke maksaa vähimmillään 700 dollaria.

Kuitenkin sekin on edullisempi verrattuna RealDoll:in yli 6000 dollaria maksaviin nukkeihin. Keskellä istuva pieni suuri rintainen nukke tuo mieleen japanilaisen aikuisviihteen kuinka siellä voi nähdä samankaltaista ulkonäköä naisilla.


Lähde - Teddy Babes - Pumpattavat - Jim Carrey because you have big jugs

Alla olisi RealDoll nukkeja, joita piti aiemmin jo enemmän esitellä, mutta RealDoll:in sivustolla on laitettu kuviin kielto ilman lupaa käyttämisestä. Tästä syystä päätin kerätä The Doll Forum sivustolla näkyviä nukkeja tai kuvia, joissa tätä kieltoa ei olisi.

Kuitenkin tuli päädyttyä Googlen kuvahaun avulla RealDoll:in kiinalaiselle sivustolle ja huomasin siellä olevan kuvia, joissa tätä kieltoa ei tuoda esille, mutta osassa kuvissa sen voi kuitenkin nähdä. Kuvista voi myös nähdä osassa kuvista valokuvaajan olevan aiemmin mainittu Stacy Leigh.

Kuinka paljon mahtaa kiinalaisilla miehillä tai muilla olla kiinnostusta enimmäkseen eurooppalaisen naisen näköisiin nukkeihin. Näitä nukkeja voi varmaan käyttää mannekiineina vaatteille, mutta ovat siihen tarkoitukseen aika kalliita verrattuna vaatteiden näyttämiseen suunniteltuihin nukkeihin.

Alla olevien nukke kollaasien keskeltä löytyy kuva, johon liittyen kysyttiin, onko kuvassa RealDoll nukke, mutta siinä näyttäisi olevan oikea nainen vaikka oikeille naisille tehtävillä kuvankäsittelyillä osaltaan lisätään epäaitoa vaikutelmaa. Onhan näistä nukeista tai niistä otetuista kuvista osa sellaisia, että on vaikeampaa erottaa aidosta naisesta.

Taas aidoista naisista otettuja joitakin kuvia alkaa näiden nukkejen takia luulemaan, että kuvassa olisi nukke. Kuitenkin tästä nukeksi luullusta naisesta löytyy Googlen kuvahaulla suuria kuvia vaikka ei nimeä, mutta onhan maailmassa kaunottaria, jotka eivät halua olla julkkiksia tai ovat opiskelijoita, jotka tienaavat rahaa olemalla malleina.

Is this a Realdoll?
If so, this could seriously get me to pull the trigger. Again, if a Realdoll, does anyone know what body type/skin tone/face/makeup/wig style she is? Thanks in advance...
That is a real girl not a doll
Nice....not too long ago someone put up a picture of a silicone doll thinking it was a real person, I believe we now have the reverse of that scenario, it is a wonderful thing that this art has reached a level where it is hard to tell if it is real or not.

Lähde - Lähde - Lähde - Introduced a RD to a Real Woman??? - Denise

The Doll Forum:lta tuli myös vastaan hyvin pieniä nukkeja, jotka ovat enimmäkseen samaa kokoa kuin Barbie tai onhan myös muutakin kokoa tarjolla. Näistä nukeista laitoin merkille kuinka varsinkin kasvot vaikuttivat hyvin aidoilta.

Kuitenkin osalla näistä nukeista voi havaita varsinkin vartalon olevan enemmän nukkemainen, mutta vaatteilla tätä vaikutelmaa voi vähentää. Kaikilla näistä nukeista ei ole aidolta vaikuttavia kasvoja vaikka niitä enimmäkseen keräsin, mutta ihmiset näyttävät myös tykkäävän esim. Disney ja Anime hahmoille tyypillisistä kasvoista tai miten esim. monilla korealaisen Iple Housen nukeilla havaittavaa ulkonäköä kuvailisi.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - Most beautiful Dolls


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - Nouveau Toys

En ole mikään nukke asiantuntija, mutta yllä olevien nukkien joukossa voi havaita olevan pallonivelnukkeja, joiden vartalosta näkee helposti kyseessä olevan nukke. Sitten on Phicen:in ja Jiaou doll:in nukkeja, joissa niveliä ei näy paitsi vartalon osalta pään ja kädet voi vaihtaa, joten ne lisäävät nukkemaista ulkonäköä.

Alla voi havaita Susannan blogista poimittuja kuvia Phicen:in nukesta, että näitä ja myös muitakin nukkeja tykätään käyttää malleina kuvissa. Barbiin verrattuna tällaiset kalliimmat nuket ovat parempia, koska käsiä ja kaikkea muutakin voi paremmin liikutella.

Phicen näyttää myös pyrkivän tekemään aidommin ihmiseltä näyttäviä nukkeja, jota Barbie ei samassa määrin ole vaikka niiden ulkonäöstä ihmiset myös feministien kritiikistä huolimatta tykkäävät.

Tuossa ylempänä oli Kumik Studion tekemiä päitä, joista monet vaikuttavat hyvin aidoilta ja niitä voi laittaa näihin Phicen nukkeihin. Kasvonpiirteiden perusteella päät näyttävät perustuvan julkkiksiin luultavasti Etelä-Koreasta, Kiinasta ja Yhdysvalloista. Se on kyllä aika hauskan tai mukavan näköistä kun tuollainen pää laitetaan hymyilemään.

Tästä alla olevasta lainauksesta voi mielenkiintoisesti saada tietää Phicen:in nuken näyttävän Susannan mielestä hyvin aidolta verrattuna Barbiin. Nämä kuvat on otettu kännykkäkameralla, mutta tässä on nähtävästi muutakin tehty, että tausta on kuvassa musta, eikä vaan otettu kuvaa nukesta esim. olohuoneen pyödällä.

Susanna näkee nuken hyvin kauniina, mutta siitä huolimatta haluaisi nuken olevan vieläkin aidompi ulkonäöltään, kuten myös moni kommentoija. Silmien havaitaan olevan vähän kierossa, mutta ilmeneehän tätä oikeillakin ihmisillä vaikka siitä ei tietenkään tykätä tai näyttää omituiselta. Kertoo aika hyvin kuinka tarkkaan ihmisen aivo näkee epäsymmetrian varsinkin silmien osalta vaikka muuten kasvoissa saakin olla hyvin pientä epäsymmetriaa.

Kommenteissa käy myös ilmi, jonka laitoin jo aiemmin merkille muutamista kuvista, että näillä Phicen nukeilla on sukupuolielin, joka hyvin osoittaa tavoitteen tehdä aidolta naiselta vaikuttavia nukkeja vaikka se voi jotain järkyttää, mutta lopulta häpy kuuluu naispuolisen nuken jalkoväliin, jos kerta naista tässä on tarkoitus esittää.

Tietenkin hyvin monet miehet tästä tykkäävät, mutta kyllä voi havaita naistenkin tykkäävän tai näkevän kauniina nämä ja monet muut nuket. Tämä on jossain määrin erikoista, jos samaan aikaan osa tutkijoista on sitä mieltä, että nämä nuket aiheuttavat naisille ulkonäköhuolia tai halua olla laihoja, mutta kuten totesin, niin naiset myös paljon tykkäävät naispuolisten nukkien ulkonäöstä, että vähemmän näkee naisten ihastelevan miespuolisia nukkeja tai ottavan niistä kuvia.

Susanna: Tämä nukke on niin realistinen, että se panee aivan mykistymään. Barbeihin tottuneena jo pelkästään sen ottaminen käteen oli elämys! Sen sisällä on ruostumattomasta teräksestä tehty painava luuranko, joka liikkuu lähes täydellisesti todellisen ihmisen tavoin. Nuken vartalo on pehmeää silikonia, joka näyttää hämmentävän aidosti iholta.
Kaikki nämä kuvat olen napannut kännykkäkameralla. Ei siis vaadita kummoisia laitteita eikä taitoja siihen, että tästä tytöstä saa aikaan upeita kuvia.
Mutta vaikka olenkin jo malttamaton pääsemään kaavoittamaan sille päällepantavaa, minua ei oikeastaan haittaa sen nudismi. Se on niin kaunis ja tällä lailla verhoamattomana sen mieletön realistisuus ja yksityiskohtaisuus pääsevät parhaiten esiin.
[...]
Matkatar: No on kyllä kaunis ja niin sexy että mieheltänikin meinasi silmät päästä pudota! :D 
Susanna: Miehet taitavat näillä se pääkohderyhmä ollakin. Puetut nuket ovat aika pornografisia tai sitten sotaisia. Ja näillä on hyvin aidon näköinen jalkoväli. Jonka minä pidän kyllä poissa kameran linssin ulottuvilta.
mustakissa: Ensin katsoin, että nyt on Sulo alkanut kuvata susta varsin rohkeita kuvia.... Ompa todellakin aidon näköinen typy! 
Susanna: Jos minä näyttäisin tuolta, Sulo todellakin saisi ottaa kuvia minusta niin paljon kuin sielu sietää! :D
Lähde - Doll Addict - Doll Planet - Nukkeharrastuksen antamat mahdollisuudet...

Alla voi nähdä Hugon ottamia valokuvia nukeista, joiden osalta hän näyttäisi käyttävän paljonkin Iple Housen ja mahdollisesti muidenkin valmistajien pallonivelnukkeja. Paremmin näihin nukkeihin perehtyneet osaavat varmasti tunnistaa valmistajia, mutta tätä taitaa vaikeuttaa kaikenlaiset muutokset, joita ostajat tekevät nukeilleen.

Tässä voi havaita kuinka nämä nykyaikaiset tai enemmän aikuisille suunnatut nuket soveltuvat paremmin malleiksi, että niitä voi laittaa kaikenlaisiin ihmismäisiin asentoihin. Tämä näkyy sitten osaltaan hinnoissa yhden Iple House nuken maksaen päälle 200 euroa.

Phicen nuket maksaa yli sata euroa. Barbien hinnat näyttävät olevan enimmäkseem alle 30 euroa ja sitten näyttäisi olevan keräilijöille tehtyjä kalliimpia Barbeja, mutta saahan Barbiestakin otettua mukavia kauniita kuvia.


Lähde - Nuket lumoavat nuoria naisia - 25th Anniversary Barbie - Andy Warhol

Alle olen keräillyt eri valmistajilta pallonivelnukkeja ja enimmäkseen aikuisempia ulkonäöltään, että valmistajilla on myös hyvin paljon pieniä lapsia esittäviä nukkeja, joista varmaan naiset tykkää tosi paljon.

Näitä nukkeja ei kannata tyttärille näyttää, koska tulevat Barbeihin verrattuna kalliiksi ja eikä näitä ole varsinkaan pienille lapsille tarkoitettu, koska menevät helpommin rikki.

Näillä nukeilla havaittavat kasvonpiirteet eivät tuo kunnolla esille, että osalla myynnissä olevista nukeista on aika erikoiset kasvot. Olen enimmäkseen valikoinut nukkeja, jotka eivät samassa määrin näytä omituisilta tai esim. surullista.

Pitäisi tarkemmin perehtyä näillä nukeilla yleisesti havaittavaan ulkonäköön, mutta tällainen ulkonäkö on osaltaan neotenista eli pienille tytöille tyypillistä, mutta sitten voidaan tehdä silmistä vieläkin suuremmat, joka ei enää ole ihmismäistä ulkonäköä.

Monilla ihmisillä on halu korostaa huulien kokoa varsinkin länsimaissa, mutta näillä nukeilla silmät ovat suuremmin esillä ja se taitaa muutenkin olla Aasiassa kauneusihanteena, että silmät ovat huomattavan suuret verrattuna huuliin tai muutenkin kasvoissa.

Olen näiden kuvien osalta enimmäkseen poiminut yhden tai muutaman kuvan valmistajalta, mutta aina välillä tulee vastaan valmistajia, joilla nuket ovat kauniita ja niistä on hienoja kuvia, että on pakko poimia enemmän kuvia, koska ei osaa valita.

Katselin valmistajien sivuja hyvin nopeasti, että on jäänyt varmaan monia esim. myynnistä poistuneita nukkeja näkemättä, joita voisi myös esitellä. Näillä nukeilla voi myös havaita olevan hienoja yksityiskohtaisia vaatteita, että varmaan moni nainen haluaisi samanlaiseen pukeutua.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - Companies & Other Links


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - Den of Angels


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - Gene Marshall


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - ScoonimDolls

Osa valmistajista tekee myös tai ainoastaan enemmän ihmiseltä näyttäviä nukkeja vaikka ei noissa vähemmän ihmiseltä näyttävissä nukeissa vikaa ole, että ihmiset myös tykkäävät esim. hyvin suurista silmistä.

Noiden yllä olevien kuvien osalta olen valikoinut enimmäkseen koko vartalosta kuvia vaikka lähempää nukesta otetuista kuvista näkyisi paremmin kasvot, joita kannattaa katsella lähde linkkien kautta.

Alla olisi kuvia poimittuna korealaisen DollShe:n sivuilta, jossa erikoisesti ei näytä olevan tarjolla aasialaisen tai korealaisen näköisiä nukkeja. Tässä voi myös nähdä Amanda Beauty nuken alastomana, että rintojen kokoakin voi muuttaa.

Yhdessä kuvassa on Monica Bellucci ja hänestä on tehty nukke, josta ei näytä olevan kuvaa. Nämä eivät ole halpoja nukkeja, että loppuunmyyty Amanda maksaisi 790 dollaria ja Monica nukkea saa vielä 890 dollarilla.

Noiden muiden kuvien osalta voi nähdä paljon varsinkin Raccoon Doll:in nukkeja ja viimeisessä kollaasissa näkyy keskellä kaksi suuri rintaista nukkea toisella rintojen ollen paljaana. Aoituki tekee myös pienemmillä rinnoilla nukkeja, mutta valitsin tarkoituksella tällaiset erikoiset nuket.


Lähde - Lähde - DollShe Craft X DeMuse Doll Collaboration Doll


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - Dolls & Posing


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 1/6 Seamless Female


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - Mature Content - Barbie

Olen tässä yrittänyt etsiä lisää kuvia saumattomista nukeista, joista varsinkin Phicen tunnetaan. Tuli päädyttyä japanilaiselle Arte Tokio:n sivuille, mutta nuket eivät ole kooltaan pieniä vaan kyse onkin kiinalaisen Doll Sweet:in nukeista, jonka takia alla voi nähdä muutaman saman nuken, joista aiemmin näytin kuvia.

Osa nukeista on ainakin kuvien perusteella hyvin aidon naisen näköisiä, että näitä voisi käyttää malleina vaatteille. Onhan kaupoissa mannekiini nukkeja esittelemässä vaatteita, mutta nehän ei usein ole erityisen aidon näköisiä. Eihän nämä kiinalaisten tekemät nuket ole yhtä kalliita kuin amerikkalaiset nuket, joten joku suomalainen vaatekauppa voisi hankkia tällaisia nukkeja.

Muutamissa kuvissa voi nähdä nukkeja auton luona, että sitä voisi laittaa tällaisen nuken penkille ja antaa muille ihmiselle vaikutelma kuinka olisi parisuhteessa tosi kauniin naisen kanssa. Ongelma taitaa olla siinä, että nämä nuket eivät liiku, joten sen perusteella voi jopa luulla kuolleeksi.

Keräilin enimmäkseen aikuisen näköisiä nukkeja, joista myös näkyy kuvia alastomana. Tuossa yhdessä kuvassa voi nähdä nuorta naista tai tyttöä esittävän tekevän sormillaan V kirjaimen, josta varsinkin japanilaiset naiset on tunnettuja. Tästä tulee mieleen Aasiassa liialti ihannoitu V linjainen leuka tai kasvo, että olisiko näillä nukeilla paljonkin itäaasialaisten tykkäämä ulkonäköä.




Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - DS doll

Muutama päivä sitten tuli postiluukusta Citymarket:in kauneus kuvasto, jossa esitellään kaikenlaisia kosmetiikkatuotteita. Varmaan tämä lehti löytyy internetistä, mutta päätin taas käyttää kuvanlukijaa, koska näyttää toimivan hyvin vaikkei täysin alkuperäiseltä näyttäisi.

Käytin tällä kertaa TinEye:n kuva hakukonetta, jolla selvisi kauneus lehden kannassa olevan Emily DiDonato, jonka nimeä ei nähdäkseni mainittu lehdessä. Muodissa tykätään paljon myös käyttää androgyynisiä naisia tai antaa muutenkin maskuliinisempaa vaikutelmaa kuvissa, jos nainen ei oikeasti sellaiselta näytä.

Emilyn osalta voi kuitenkin sanoa naisen ulkonäön todennäköisesti miellyttävän monia, jonka takia naisella on paremmat mahdollisuudet päästä tekemään kaikenlaista mallin työtä. Eihän mietenlehdissä taideta yleisemmin näyttää maskuliinisia tai miehen näkökulmasta vähemmän kauniita naisia, joista muodissa osaltaan tykätään.

Alimmasta kuvasta voi nähdä Emilyn olleen miehille suunnatussa Sport Illustrated aikakauslehdessä, joka on mielenkiintoisesti vienyt paljon lukijoita pois Playboy-lehdeltä, mutta tätä varmaan aika moni kehtaa lukea, koska siinä ei olla rinnat ja häpy paljaana vaikka oikeasti kiinnostaisi nähdä herkut.

Google kuvahausta voi katsella naisesta enemmän kuvia, että samalla näkee naisen olleen kuvassa esim. Gigi Hadid:in kanssa, josta on myös ollut kuvia miestenlehdissä ja naisella näyttäisi olevan jokseenkin tyttömäistä ulkonäköä kasvoissa, mutta hänen siskonsa taisi olla rumempi, että on käynyt nenäleikkauksessa.

Näissä muissa kuvissa voi vasemmalla nähdä kahden Raccoon nuken kasvot, joilla näyttäisi olevan osaltaan pienempi leuka verrattuna Emilyyn. Alimmissa kuvissa on vielä kaksi DS tai Doll Sweet nukkea. Ylempänä olevien kuvien joukossa näkyi taustalla suuri linnamainen rakennus, joka on muutama vuosi sitten Dalian kaupunkiin valmistunut hotelli ja samaisessa kaupungissa tehdään näitä nukkeja.

Oikealla olisi Our Doll Community keskustelupalstalta tai sen kautta löytyneitä kuvia. Lähde linkin kautta voi katsella varsinkin Stephanie nukesta erikoisia kuvia ja kyseessä on sama nukke, joka oli ylempänä kuvassa aidon naisen kanssa rintaimplantit kädessä.

Seuraavassa kuvassa taitaa olla incred nimimerkkiä käyttävän henkilön nukkeja, että on aika suuri haaremi. Tämän kuvan alla on incred:in omilta sivuilta poimittu kuva Comic-Con 2014:sta messuilta, jossa voi nähdä naisten haluavan erikoisesti ampua nallen, mutta takana voi nähdä Armando Huerta:n osittain pornotyylistä taidetta.

Viimeisessä kuvassa on Mariel Clayton:in osaltaan väkivaltaisista Barbie teoksista yksi poiminta. Noilla tyttömäisillä Barbeilla havaittava ulkonäkö on jossain määrin samankaltaista kuin on pallonivelnukkejen lapsilla.

Jos halutaan tehdä kasvoista enemmän lapsenomaiset tai söpömmät, niin silloin lyhennetään leukaa tai pään pituutta. Aikuistuessa tahtoo ihmisillä leuka venyä alaspäin, jota ei saisi naisilla liialti tapahtua.

Täytyy taas todeta kauneuden olevan lopulta katsojan silmissä, jonka takia joku ei tykkää täysin esim. Emilyn kulmakarvojen muodosta, suun alueen ulkonäöstä, leuan koosta ja kasvojen eteenpäin työntymisestä. Tykkäät esim. jostain latino naisesta enemmän, koska hänellä on yhden millin tai pikselin verran erilaiset silmäluomet.

Emilyllä voi havaita olevan malleille tyypillisesti tasapainoiset kasvot, mutta kuvankäsittelyohjelmassa voi katsoa käyttämällä esim. Gimp:in IWarp työkalua, että tekisikö naisesta kauniimman ylempänä sijaitsevat kaarevat kulmakarvat. Lisäksi voi yksinkertaisesti skaalaustyökalua käyttämällä tehdä päästä lyhyemmän, jonka olettaisi lisäävän söpömpää tai feminiinisempää ulkonäköä, jos tämä ulkonäkö ei miellytä.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - A frank, mature discussion about...

Alla olisi sitten lisää pienempiä saumattomia nukkeja, jotka voivat jo näyttää hyvin ihmismäisiltä samaan tapaan kuin nuo seksinuket. Näitä kaikkia nukkeja ei voi liikutella pitkälti ihmismäisesti, koska Blitzway:n Marilyn on patsas.

Nähtävästi taiwanilainen kdw nimimerkkiä käyttävä osaa ottaa hienoja kuvia nukeista, jotka ovat alimmalla rivillä, että luulisi äkkiseltään olevan oikeita naisia. Kdw myös muuttelee nukkeja esim. yhdistämällä Kumik:in hienoja päitä Jiaou Doll:in tekemiin vartaloihin. Eipä nuo Jiaou Doll:in nuket yleisemmin vaikuta tällä hetkellä hyviltä verrattuna Phicen:in nukkeihin.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - Acare Toys

Keräilin lisää taiwanilaisen kdw:n blogeista kuvia, että kuvien perusteella hänellä on halu saada nukeista aidommin naiselta näyttäviä kuvia, jos alkuaan ei sellaiselta näyttänyt, jota helpottaa osaltaan Kumik:in päät ja uudemmat vartalot.

Kuitenkin näissä kuvissa voi havaita rumentavana tai aitoutta vähentävänä tekijänä olevan varsinkin käsien saumat. Kuvankäsittelyllä ja esim. vaatteilla voi peitellä ongelmallisia kohtia nukessa, jos haluaa paremmin antaa vaikutelman kuinka kuvassa olisi oikea nainen.

Alla voi ensimmäisessä kollaasissa nähdä nukkeja alastomana, että kdw blogissa pääsee myös tarkemmin näkemään häpyä, jos se on yleensä sensuroitu. Tämä on sinänsä erikoista, että miksi pitää nukkea sensuroida.

Onhan näistä kuvista osa sellaisia, että voisi laittaa miestenlehtiin, eikä välttämättä kaikki tunnistaisi kuvassa olevan nukke. Tämä voisi tuoda paljonkin säästöä, jos osassa kuvista käytettäisiin nukkea, mutta toisaalta onhan ihmisillä halu nähdä kuvia esim. julkkiksista, joten nukke ei voi heitä korvata.

Alastonkuvien keskimmäisellä rivillä voi nähdä selvästi eurooppalaisempaa ulkonäköä omaavan miehen, mutta esittääkö nuo muut nuket nuorta naista vaikka kasvojen perusteella vaikuttavat tyttömäisiltä. Kyllä osalla aikuisista naisista kasvot voivat olla hyvin tyttömäiset tai sirot ja tämä taitaa päteä moniin aasialaisiin naisiin.

Olen sellaista ajatellut vaikka en ole tarkemmin tutkinut, että komeilla miehillä kasvot ovat aika samanlaiset kuin kauniilla naisella. Tällä miestä esittävällä nukella voi myös havaita kasvon osien olevan samanpituisia ja tasapainoisia saamaan tapaan kuin oli ylempänä Emilyllä.

Naisia esittävien nukkejen osalta on lisätty varmaan monen mielestä liiankin paljon tyttömäisempää ulkonäköä tekemällä leuasta pienen. Naisilla varsinkin saa nenän alaosa olla lyhyempi verrattuna keskiosaan kasvoista, joka on nenän alaosasta kulmakarvoihin. Miehillä taas vähän suurempi alaosa on hyväksyttävää maskuliinista ulkonäköä.

Kulmakarvojen ja hiusrajan välinen osa olisi hyvä olla suurin piirtein samanpituinen kuin keskiosa tai voi se olla vähän lyhyempi, jos taas otsa on hyvin korkea alkaa helposti tulla otsava tai jotain sellaisia kommentteja ihmisiltä, mutta tätä voi korjata hiuksilla.

Tämä on hyvä osoitus siitä, että ihmisiä ei yleisesti miellytä kasvojen liiallinen epätasapaino myös sivusta katsottuna, jos esim. kasvon alaosa työntyy liialti eteenpäin verrattuna yläosaan, niin siitä tällöin aiheutuu osaltaan apinamaista ulkonäköä.



Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - 14 - 15 - 16

Alla olisi vielä kuvia Flickr sivustolta, josta löysin mielestäni aika vähän hyviä kuvia verrattuna kdw:n ottamiin kuviin. Tässä on tietenkin osaltaan kyse kuvaajan taidosta ottaa pitkälti aidolta naiselta vaikuttavia kuvia. Osassa näistä alla olevista kuvista voi havaita kuinka ranteen kohtaa peitetään.

Sitä olisi mielenkiintoista tehdä tutkimus, että kuinka paljon ihmiset luulevat kuvissa olevan aito nainen. Tutkimuksessa voisi myös kysyä, miksi kuvassa oleva nainen näyttää nukkemaiselta, mutta ainakin osassa kuvista ongelma liittyy esim. silikoniin, joka ei näytä riittävästi ihmisen iholta.

Näiden nukkejen joukossa näkyy paljon aasialaisen näköisiä naisia, joka selittyy osaltaan sillä, että näitä nukkeja valmistetaan Aasiassa ja päät ovat yleisemmin aasialaisten julkkisten kasvoihin perustuvia.

Aasialaisilla päillä näyttää yleisesti olevan kapean korkea nenä ja soikiomaiset kasvot, mutta tämä on sellaista ulkonäköä, jota paljonkin Aasiassa suositaan julkkiksilla, joka taas ei vastaa kaikille aasialaisille tyypillistä ulkonäköä, koska nenä on monilla matalan leveä ja kasvot pyöreämmät.

Näillä nukeilla voi kuitenkin sanoa olevan paljonkin ulkonäköä, josta yleisemmin länsimaissa ja Aasiassa tykätään. Tästä syystä varmasti moni oikea nainen haluaisi jossain määrin näyttää tällaiselta. Nukeilla on aika paljon barbiemaisempaa laihempaa vartaloa sopivalla kurvikkuudella, mutta tästä ulkonäöstä aika monet miehet taitaa tykätä varsinkin eliitti miesten osalta.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - 10 - 11 - 12 - 13 - Natalia - Vampirella