14. marraskuuta 2017

Keskimääräisten kasvojen kauneudesta, ikääntymisen vaikutus ulkonäköön, kaunis nenä ja kolmiulotteiset naiset

Alla olisi keskimmäisellä rivillä serbialaisten tutkimus, jossa on kysytty seitsemän naisen kasvon osalta opiskelijoilta ja MS-tautia sairastavilta, että kenellä näistä naisista on epilepsiaa. Nämä kasvot on luokiteltu kauneuden mukaan, että voi havaita rumimmalla naisella 002 oletun olevan paljon epilepsiaa.

Kuitenkin neljänneksi kauneimmaksi luokitellun naisen 214 ulkonäkö on nähty huomattavan paljon sairaana. Tämä näyttäisi osaltaan selittyvän naisen rumemmalla iholla varsinkin silmien alusten osalta aiheuttaen väsynyttä ja kovia kokenutta ulkonäköä tai miten tuon jokainen näkee. Tutkimuksessa on käytetty Chicago Face Database:sta otettuja kuvia, mutta vaikuttaa siltä kuin naisista ei olisi otettu täysin hyviä kuvia, koska esim. päät eivät ole täysin samoissa asennoissa ja hiukset pitäisi olla samalla tavalla.

Näistä kuvista ei voi täysin naisten kauneutta päätellä, että yksittäinen kuva voi antaa rumemman vaikutelman. Valokuvaajat ovat varmaan pyytäneet naisia olemaan ilman meikkiä vaikka osa naisista on tainnut jättää meikkiä, jonka tuloksena ovat sitten kauniimman näköisiä. Kyllä monet naiset voivat olla ilman meikkiä kauniita, mutta jos on aknea ja tummia silmänalusia, niin sillä on kielteisiä vaikutuksia. Tässä ei ole myöskään valokuvaajilla ollut tavoitteena ottaa naisista erityisen kauniita kuvia, jota lisäisi hymyily.

Eipä meikkaamisesta ja monesta muusta paljoa hyötyä ole, jos kasvot ovat yleisemmin vähemmän kauniina nähtyjä. Rumimmalla naisella voi havaita olevan paksummat leveät kasvot ja kaksoisleukaa. Monien tutkimusten perusteella ihmiset eivät yleisemmn tykkää paksumman näköisistä kasvoista ja leveämmän tai suuremman näköisistä leuoista. Naisella voi havaita olevan suunpielet alaspäin, joka aiheuttaa surullista tai iäkästä ulkonäköä. Pitäisi tutkimuksista tarkista kuinka lihavuus vaikuttaa kasvoihin, mutta sitä voi päätellä rasvan osaltaan venyttävän kasvoja rumasti ja iäkkäästi alaspäin.

Ylimmän rivin neljä suurta kuvaa ovat keskimääräisiä yhdistelmäkuvia, jotka olen tehnyt Sqirlz Morph ohjelmassa. Ensiksi on kolmen vähiten kauniin naisen kasvoista tehty keskimääräinen kasvo. Seuraavaksi kaikkien seitsemän naisen keskimääräinen kasvo. Sitten on neljän kauneimmaksi nähdyn naisen kasvoista tehty keskimääräinen kasvo. Viimeisenä on sama kasvo, mutta ainoastaan ihoa on tehty tasaisemmaksi, jota osaltaan kasvo 4 tai 214 rumensi, mutta yleensä kuvien yhdistäminen tasoittaa ihoa, joka on yksi syy kuvien kauneuteen.

Tässä pitäisi tehdä tutkimus, että minkä näistä kasvoista ihmiset näkevät eniten kauniina myös alkuperäiset mukaan lukien. Voisi kuitenkin olettaa hyvin monien tykkäävän kauniimmista naisista tehdystä kasvosta, jossa on myös ihoa tehty kauniimmaksi. Tämä oletus perustuu siihen, että kauniimpina pidetyistä naisista tehdyllä keskimääräisellä kasvolla on enemmän ulkonäköä, jonka kauneudesta moni voi olla samaa mieltä, jos taas näiden yksittäisten kasvojen osalta on erilaisia näkemyksiä esim. silmät liian lähellä toisiaan tai liian kaukana.

Vaikka varmaan moni näkee myös kaikista tai kolmesta vähiten kauniista tehdyt kasvot kauniina, niin kuitenkin kauniimmista naisista tehdyllä keskimääräisellä kasvolla olettaisi olevan ulkonäköä, josta monet tykkäävät, koska ihmiset tykkäävät enemmän kasvon teossa käytetyistä yksilöistä. Jos tekee keskimääräisen kasvon tavallisista tai rumemmista naisista, niin keskimääräisellä kasvolla voi olla esim. suurempi nenä ja leuka verrattuna kauniista naisista tehdyllä keskimääräisellä kasvolla, joten kauneudessa ei ole ainoastaan kyse keskimääräisistä kasvoista vaan myös feminiinisistä.

Keskimääräiseltä kasvolta ei tässä kuitenkaan tarvitse näyttää, että on tietenkin kaikenlaista yksilöllistä kauneutta, joista kaikki ei tykkää, mutta eipä useimmin kauniit naiset näytä suuresti poikkeavan tällaisesta symmetrisestä ja tasapainoisesta kasvosta. Onhan sitä esim. leuan, huulten nenän ja silmien koossa ja muodossa kaikenlaista vaihtelua. Sitten myös silmien ja hiusten värillä on vaikutusta ulkonäköön, että tässä naiset olivat tummempia, joka ei kaikkia varmaan miellytä, mutta tässä tarkastellaan kasvoja.

Alimmat kuvat liittyvät tutkimukseen, jossa on tutkittu sukupuolilla havaittavaa nenää ja millainen nenä olisi kaunis. Tuossa kuvassa voi havaita tehdyn keskimääräisen sivuprofiilin, jonka tekemisestä todetaan, että aina tulisi yhdistää kaksi kuvaa. Sqirlz Morph ohjelmassa yhdistin osaltaan seitsemän kasvoa ja ei sillä näytä olevan suurta väliä vaikka jos tekee keskimääräisen kuvan väärin, niin sitä ei voi täysin keskimääräiseksi sanoa.

Tässä on yhdistetty tavallisten naisten sivuprofiileja, joka ei kerro jossain määrin kauniilla naisilla havaittavasta ja myös jollakin yhdistelmäkuvan teossa käytetyllä naisella voi olla jo valmiiksi hyvin monien tykkäämää sivuprofiilia tai se on hyvin samankaltainen kuin keskimääräinen. Tämä sivuprofiili on hyvin tyypillinen eurooppalaisille, mutta jos tykkää enemmän aasialaisista naisista, niin sillon haluaa kasvon keskiosan olevan paljon matalampi. Onhan myös eurooppalaisillakin vaihtelua kasvon keskiosan eteenpäin työntymiseen liittyen, että osalla voi olla hyvin matalat tai muutenkin tyttömäiset kasvot.



Katselin Google Scholar:sta kuinka lihavuus vaikuttaa kasvoihin, niin ainakin yhden tutkimuksen mukaan tapahtuu alaspäin venymistä lisäten iäkästä ja rumaa ulkonäköä. Toisaalta yhdessä tutkimuksessa havaittiin paksumpien kasvojen näyttävän nuoremmilta. Tämäkin on ymmärrettävää, että sopiva lihavuus pyöristää kasvoja ja sitä kautta näyttää nuoremmalta, jos taas lättänämmät tai luisemmat kasvot ovat iäkkäämpiä.

Alla voi havaita ensimmäisessä kuvassa naisella nuorekasta ulkonäköä, että ei ole havaittavissa selvästi ryppyjä ja iho näyttää tasaiselta vaikka valaistus ja meikkaaminen on tainnut myös lisätä kaunista ulkonäköä. Oikealla on taas neljän naisen kasvoista tehty keskimääräinen kuva, jonka osalta olen tehnyt enemmän muutoksia, että siirsin kulmakarvoja vähän ylemmäs, pienensin leukaa, suurensin ylähuulta oikeastaan tarkoituksena tehdä filtrum:sta lyhyempi, mutta monet taitaa myös tykätä siitä, että ylähuuli ja alahuuli ovat pitkälti samankokoisia.

Lisäksi tein nenänpäästä pienemmän ja lisäsin kuvaan valoisuutta, jota tiettävästi naiset tekevät paljon Instagram:ssa. Kuten olen aiemmin kertonut, niin tästä valoisuuden lisäämisestä voi syntyä kohu, jos sen tekee mustalle naiselle vaikka myös monet mustat naiset tykkää valaista kasvojaan. Oliko nämä muutokset sitten tarpeellisia, niin siitä on varmasti monenlaisia näkemyksiä, että tässä on taas tarkoitus vaan näyttää kuinka muutokset vaikuttavat ulkonäköön.

Keskimmäisellä rivillä mustavalkoisissa kuvissa voi myös havaita naisella nuorekasta ja kaunistakin ulkonäköä, josta monet tykkäävät. Toisessa kuvassa voi nähdä tussilla piirretyn kaikenlaisia viivoja, joilla näytetään osaltaan lihasten aiheuttamia ryppyjä ja juonteita. Tästä syystä sitä ei kannattaisi liialti ilmehtiä ja usein myös mainitaan tupakoinnin aiheuttavan huuliin ryppyjä, mutta muutenkin osaltaan vanhentavan ihoa.

Hakukoneella voi vaikka katsoa tyypillisesti naisten huolia rypyistä. Huuliryppyjen osalta voi havaita kommenteissa olevan väitteitä kuinka syynä olisi tupakointi, mutta osa naisista sanoo, että eivät ole tupakoineet ja tietävät tupakoitsijoita, joilla ei ole huuliryppyjä. Kaipa heillä on paksumpi iho tai sitten polttavat tupakkaa välttämällä liiallista huulten liikuttelua.

Ihmiset tietenkin ikääntyvät geneettisistä ja elintavoista johtuen eri tavalla, että osalla on kyllä harmillisen iäkkäät kasvot ja osalla taas hyvin nuorekkaat vaikka olisivat samanikäisiä. Naisilla yksi merkittävä ihon ulkonäköön vaikuttava tekijä on estrogeeni, että jos jollakin naisella sen määrä vähenee voimakkaasti, niin siitä aiheutuu iäkkäämpää ulkonäköä.

Oikealla voi havaita paljon pieniä kuvia japanilaisesta tutkimuksesta. Tuossa ensimmäisessä kuvassa näyttäisi japanilaisella naisella olevan ihossa läiskiä, josta tulee mieleen kuinka tämä on yksi syy aasialaisten naisten halulle käyttää ihonvärin vaalennustuotteita vaikka länsimaissa joku hölmö luulee kyse olevan ainoastaan vaalean ihonvärin ihannoinnista johon länsimaalaiset ovat syyllisiä.

Kuitenkin on sillä tavalla, että varsinkin itäaasialaiset ovat ihannoinneet vaaleaa ihonväriä jo ennen länsimaalaisten vaikutusta. Tänä päivänä sitä voisi ajatella länsimaalaisten takia aasialaisten haluavan olla ruskettuneita, jos he voivat vaikka nähdä valkonaamoja kärventämässä ihoaan Aasian uimarannoilla voimakkaassa UV-säteilyssä, mutta näin ei ole yleisesti. 

Muistaakseni sitä on kerrottu kuinka vielä 80-luvulla Japanissa länsimaiden vaikutuksesta johtuen rusketettiin ihonväriä tai tykättiin tummemmasta ulkonäöstä, mutta tämä on mennyt yleisesti muodista ja palattu perinteiseen kauneusihanteeseen, joka on myös aasialaisen naisen kauneuden kannalta hyvä asia vaikka eurooppalainen nainen innoissaan rumentaisi ihoaan ruskettamalla.

Muiden kuvien osalta voi nähdä marionettijuonteen, joka menee alaspäin huulen reunalta kummallakin puolella huulta ja suomeksi nähtävästi sanotaan suupielten juonteeksi. Sitten voi nähdä nasolabiaalijuonteen, joka menee sieraimien vierestä huulen lähelle ja tätä sanotaan suomeksi nenänpielen juonteeksi. Viimeisissä kuvissa näytetään myös kuinka ikääntyessä alaleuan takana posken iho venyy alaspäin.

Muistaakseni yhdessä tutkimuksessa havaittiin varsinkin nenänpielen juonteilla olevan suuri vaikutus iäkkääseen ulkonäköön, jonka havaitsin itsekin joskus muokatessani naisen ihoa kauniimmaksi. Alimmaisessa kuvassa voi nähdä kuinka piirtämällä tehdään iäkkäämmät kasvot, että nuorella voi tietenkin havaita olevan tasaisempi ja valoisampi iho.



Muokkaan yleensä nenänpäätä pienemmäksi ja sieraimia kapeammaksi, joka ei aina olisi tarpeellista, mutta se on vaan yksi keino lisätä naisellisempaa ulkonäköä. Tietenkään nenää ei saisi tehdä liian pieneksi tai kapeaksi ja varmaan moni tykkää vähän suuremman näköisestä nenästä kuin noissa muokkauksissa, mutta nenän kokoa kannattaa tarkastella myös katsomalla lähempää kasvoja.

Alle keräilin kaikenlaisia kuvia liittyen neniin, joista yllä olevat tulivat vastaan RealSelf sivustolta. Kahden mustan naisen voi havaita harmittelevan nenän ulkonäköä ja kahdessa muussa kuvassa on kolmannen ei mustan naisen itselleen haluamia neniä, jotka taitaa moni muukin nainen haluta. Nämä mustat naiset valitsin tarkoituksella, koska heillä oli huomattavan kookas leveä nenä, jos taas näissä muissa kuvissa näkyy kapeampia neniä, joista tietenkin länsimaalaiset miehet enimmäkseen tykkää vaikka moni eurooppalainen nainen taitaa myös tykätä leveämmistä.

Ensimmäinen musta nainen vaikuttaa kuvassa omituiselta, mutta se taitaa osaltaan johtua liian läheltä kuvaamisesta, että kameran linssi aiheuttaa osaltaan epäsymmetriaa. Toisen mustan naisen osalta voi havaita hänellä olevan aika rumat hiukset. Tätä suvaitsevaiset tykkäävät kritisoida, että sanotaan hiuksia rumiksi, mutta ei sille paljoa voi, jos ne näyttävät rumilta esim. länsimaalaisesta näkökulmasta. Muilla kuvissa näkyvillä ei mustilla naisilla voi havaita kauniimpia hiuksia, joka kertoo paremmin terveydestä ja pitkien hiusten osalta myös nuorekkuudesta, koska iäkkäät naiset eivät yleisesti pysty pitkiä hiuksia kasvattamaan.

Muut alempana olevat kuvat on poimittu kirurgien kirjoituksista, joissa kertovat nenäleikkauksista, että tässä voi tyypilliseen tapaan havaita olevan tavoitteena tehdä naisille pitkälti samankaltaiset nenät vaikka aina tulee huomioida nenän sopivuus kasvoon, että esim. matalakasvoiselle aasialaiselle naiselle ei saa tehdä yhtä korkeaa nenää kuin tyypillisesti eurooppalaiselle naiselle. Eikä niitä neniä aina pitäisi aasialaisten naisten osalta muutella, koska matala nenä on yksi tyypillinen osa aasialaista ulkonäköä vaikka onhan myös korkeampi nenäisiä aasialaisia.

Tarkastellaan vähän naisten ulkonäköä, että keskimmäisen rivin ensimmäisen kuvan osalta voi huomata tekstin mukaan jälkeen kuvan otetun 9-vuotta myöhemmin, että ikäerolla on jo jonkinlaista vaikutusta. Kuitenkin nenässä voi havaita eroja nenänpään ollen kapeampi ja nenän sillan korkeampi. Oliko nämä muutokset tarpeellisia, niin siitä voi olla montaa mieltä, mutta tietenkin kapeammalla ja enemmän silmien välillä sijaitsevalla nenällä saadaan lisättyä kasvon osien tasapainoa ja silmien näyttävyyttä.

Sivusta katsottuna nenän siltaa nostettiin ylemmäksi, että olihan siinä havaittavissa silmien kohdalla mataluutta. Pienellä muutoksella saatiin lisättyä tasapainoa ja länsimaalaisesta näkökulmasta aikuismaisempaa ulkonäköä, jos matalampi nenä on myös lapsenomaisempi. Aiemmin näkyi keskimääräinen sivuprofiili, joka taitaa osaltaan selittää, miksi suurin piirtein tällaisesta jälkeen kuvassa havaittavasta nenästä tykätään.

Tuon keskimääräisen sivuprofiilin osalta pohdin sellaista, että ihmiset eivät yleisesti tykkää siitä, jos naisella nenä on tuohon keskimäärään verrattuna kookkaampi ollen pidempi tai kuperampi. Kyllä nenä saa naisella olla pienempi, mutta silloin täytyy pään muutenkin olla sirompi tai matalampi, jonka takia aasialaiselle naiselle tai sirokasvoiselle eurooppalaiselle naiselle sopii kasvoihin matalampi tai pienempi nenä. Naisella saa olla nenän silta suorempi tai vähän koverampi, jos haluaa olla feminiinisemmän tai tyttömäisen näköinen.

RealSelf sivustolta tuli joku aika sitten vastaan nainen, joka halusi suoran nenän sillan vaikka naisille usein halutaan tai naiset itse haluavat, että tehdään enemmän feminiinisempi nenä. Keskimmäisen rivin toisella naisella voi havaita olleen kuperampi nenä, että jälkeen kuvan osalta on tehty tyypillisiä muutoksia nenään. Länsimaalaiset taitaa nähdä kielteisemmin ennen kuvan nenän vaikka ei näytä liian suurelta, mutta jos jossakin ihmisryhmässä tällainen nenä on enemmän tyypillinen, niin olettaisi ihmisten nenästä tykkäävän.

Eipä tämä näytä täysin pitävän paikkaansa, jos ajatellaan vaikka iranilaisia, niin heillä ilmenee suurta halua omata pienemmän näköinen nenä. Tästä osaltaan syytetään länsimaita, mutta onhan ainakin länsimaalaisesta näkökulmasta sillä tavalla, että osalla iranilaisista naisista nenä kehittyy liian suureksi, jonka takia nenäleikkauksella saadaan iranilaisen naisen kauneus paremmin esille vaikka ei siitä nenästä erikoisen pientä tarvitse tehdä.

Alimman rivin ensimmäisen naisen osalta voi havaita jälkeen kuvassa nenänpään olevan kapeampi ja vähän pidempi. Ei nenästä liian kapeaa tai pitkää saa tehdä, mutta sopivasti tehtynä nenänpää ei näytä pullealta tai matalalta. Viimeisen naisen osalta pienennettiin sieraimien leveyttä ja korjattiin epäsymmetriaa, joka oli aiheena. Nähtävästi myös nenänpäätä pienennettiin, joka näyttäisi nyt myös osoittavan vähän ylöspäin ja nenän siltaa tehtiin vähän koveraksi tai matalaksi. Tällaisilla muutoksilla saa lisättyä kauneutta vaikka se myös riippuu kauneuskirurgin taidoista.

Ei näistä muutoksista aina monet ole tarpeellisia, että esim. monien mustien olettaisi tykkäävän leveämmistä nenistä, jos ei kuitenkaan aina näillä mustilla naisilla näkyneistä. Kuitenkin eurooppalaisesta näkökulmasta, jota myös kauneuskirurgit yleisesti noudattavat ei varsinkaan eurooppalaisella naisella mielellään saisi olla liian leveän näköisiä sieraimia. Tämä aiheutuu osaltaan siitä, että eurooppalaiset ovat yleisesti kapeanenäisiä, naisella muutenkin tykätään pienemmän näköisestä nenästä ja matalan leveä nenä aiheuttaa osaltaan apinamaista ulkonäköä, josta varsinkaan miehet eivät näytä yleisesti tykkäävän.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - Aesthetics - Ehlers-Danlos - Celebrity - Monica

Aiemmin kerroin tutkimuksesta, jossa käytettiin kolmiulotteisia vartaloita, joihin sai tehdä muutoksia. Tutkimuksessa käytettiin Daz Studio ohjelmaa, jossa naisen vartalo oli Victoria 4.2 ja miehen vartalo Michael 4.0. Ohjelma on ilmainen, mutta siihen on tarjolla paljonkin maksullista sisältöä, että voi ostaa jonkun kolmiulotteisen naisen.

Kyllä monet naiset näyttää kuvissa kauniilta, josta tulee mieleen seksinuket, että varmaan myös näitä kolmiulotteisia tietokoneella luotuja naisia monet miehet ihannoivat ja naiset varmaan harmissaan katsovat, koska haluaisivat olla samankaltaisia ulkonäöltään. Vaikka nämä kolmiulotteiset mallit eivät vielä täysin aidoilta näyttäisi, niin koko ajan laatu paranee, eikä varmaan lopulta enää pysty erottamaan oikeasta naisesta.

Näitä kolmiulotteisia malleja tai itse luotuja käyttämällä tehdään jo nähtävästi jonkinlaista aikuisviihdettä. Mielenkiintoista oli havaita Googlen kuvahakua käyttämällä kuinka joku oli tykännyt tehdä sekarotuista aikuisviihdettä, jossa mustat miehet panevat sirokasvoista vaaleahiuksista sinisilmäistä kaunista naista. Tämä taitaa olla monille äärimmäistä fetissiä, että kalju musta mies edustaa äärimmäistä maskuliinisuutta ja vastakohtana tähän on hyvin feminiinistä ulkonäköä omaava eurooppalainen vaalea nainen. Eipä ainakaan naisen jälkeläinen enää näyttäisi äidiltään, mutta tietokoneella voi jokainen luoda ihanne naisensa.

Poimin tähän alle muutamia kuvia kokoelmasta, jossa tekijöiden mielestä esitellään seitsemän etnisen naisen kauneutta. Tyypilliseen tapaan naisille tehdään aika samanlaista ulkonäköä, että esim. nenästä ei tehdä erityisen leveää, mutta suurin piirtein tällaisesta ulkonäöstä monet näyttävät tykkäävän. Laitoin alle aasialaisen naisen, joka oli kuvien joukossa ensimmäisenä ja viimeisenä oli kuva, jossa näytetään kuinka muilta naisilta otettuja kasvon osia voi käyttää uuden naisen luomisessa.


Lähde - Attractiveness of the female body - When men appear smaller...

Google Scholar:in perusteella Daz Studio ohjelmaa on käytetty varsinkin muutamissa vartalon ulkonäköä tarkastelevissa tutkimuksissa, mutta vielä voisi joku tehdä tutkimuksen kasvojen osalta, että pyydettäisiin ihmisiä luomaan mielestään kauniit kasvot vaikka esim. alla olevista linkeistä löytyvä Facemaker taitaa olla parempi.

Alla olevat kuvat poimin äkkiseltään vaikka kaikenlaista vielä löytyisi. Ylimmällä rivillä voi vasemmalla ja oikealla nähdä naisten katsovan peiliin, jota oikeat naiset taitavat paljonkin elämässä tehdä, koska kasvojen halutaan olevan kauniita. Kuitenkaan sitä aina ole tyytyväinen ulkonäköönsä, joten keskimmäisen kuvan osalta on kyse lisäosasta, jolla voi säädellä kasvon ulkonäköä.

Alimmissa kuvissa näkyy enemmän vartaloita, joita varmaan myös voi muuttaa kurvikkaammiksi, jos tällainen jokseenkin barbiemainen vartalo ei miellytä, mutta länsimaissa aika paljon tällaisesta tykätään. Keskimmäisen kuvan osalta pääsee näkemään naisen anatomiaa, että rinnoissa voi havaita maitorauhaset ja yhdessä kuvassa myös rintojen kohdalla rasvakudosta.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - Making - Body - Facegen - Makehuman - Facemaker

Keräsin lisää kuvia Daz3d sivustolta vaikka sitä voisi etsiä jonkun hienoja kolmiulotteisia kuvia naisista tai muustakin esitteleviä sivustoja. Keräilin enimmäkseen kokovartalosta kuvia vaikka olisi myös mielenkiintoisia lähikuvia kasvoista, joista näkisi paremmin kuinka ihostakin pyritään tekemään aidolta vaikuttava, jossa voi myös näkyä luomia ja pisamia.

Olen enimmäkseen pyrkinyt myös keräämään pitkälti aidolta vaikuttavia kuvia, että on tuolla sivustolla myös paljon selvästi vähemmän aidolta vaikuttavia kuvia, joka on myös tarkoituksellista tai tekijän taitoon liittyvää. Voisi epäillä kaikkein aidompia naisia tekevien käyttävän apuna kolmiulotteista kuvaamista ja jotain oikeaa naista.

Alla voi ensimmäisessä kollaasissa nähdä mukavasti naisten vartaloita monesta suunnasta, joissa on havaittavissa selvästi naisellista ulkonäköä esim. vyötärön ollen kapea ja lantion leveä. Ihmiset tykkäävät aika paljon naisella tasapainoisesta vartalosta, että lantion leveys olisi pitkälti sama kuin hartioiden leveys, mutta jos tykkää vieläkin kurvikkaammasta vartalosta, niin silloin lantio tai takapuoli voi olla leveämpi.


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - Photoshop - Head Texture Creation Tutorial


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6


Lähde - 2 - 3 - 4

Tuli päädyttyä Renderosity sivustolle, jossa on myös myynnissä kolmiulotteisia mallinnuksia. Näiden joukosta löytyi kreikkalaisen Danae:n nimen perusteella naisen teoksia, jotka vaikuttavat hienoilta ja pitkälti aidoilta naisilta. Mallinnukset on tehty Poser ohjelmassa, mutta tarvitaan myös Daz 3D:n Victoria 4.2 ja nämä myös toimivat Daz Studiossa.

Tässä voi havaita alastomuutta, jota ei Daz 3D:n sivuilla näkynyt, mutta taas tuli pohdittua, että kehtaako näitä kuvia laittaa näytille. Pohdinta on aika hölmöä, koska olenhan näyttänyt alastonkuvia oikeista naisista ja tällä kertaa ei ole oikeita naisia vaikka äkkiseltään siltä näyttäisi. Kaipa kuitenkin näiden teossa on käytetty oikeita naisia jotenkin malleina.

Olen tässä yrittänyt löytää tietoa kolmiulotteiseen mallinnukseen tarkoitetuista ohjelmista. Yhdessä keskustelussa henkilö kysyi, onko Daz Studio hyvä ohjelma, niin yksi vastasi sen olevan huono ja toinen sanoi sen olevan hyvä aloittelijoille, että on tietenkin kaikenlaisia näkemyksiä. Lisäksi syntyi keskustelua siitä kuinka Daz:iin liittyisi jotenkin kielteisesti aikuisviihde, että onhan tämä havaittavissa, mutta se on tietenkin hyvä keino tienata rahaa myymällä tällaisia naisia.



Lähde - 2 - 3 - 4 - 3D Rendering - Introducing Eva 7 - Charming motion

Renderosity sivustolta löytyy paljon Rhiannon:in hienolta vaikuttavia teoksia vaikka ne eivät aina näyttäisi yhtä aidoilta naisilta kuin yllä olleet. Katsomalla muutenkin tekijöiden vanhempia teoksia voi huomata niiden olevan usein vähemmän aidon näköisiä, joka voi olla tarkoituksellista, mutta tehokkaammat tietokoneet taitavat olla syynä uudempien teosten aidommilta näyttäviin naisiin tai muutenkin parempaan laatuun vaikka nainen olisi jonkinlaisen anime hahmon näköinen.

Olen kerännyt monesta muustakin naisesta kuvia, mutta alkajaiseksi olisi Evany, josta oli monia mielenkiintoisia kuvia. Ensimmäisessä kuvassa voi havaita kuinka nuoren naisen kerrotaan olevan hyväkuntoinen, seksikäs ja kurvikas oikeista paikoista. Onhan hienoissa alastonkuvissa havaittavissa hyvää ulkonäköä, josta olettaisi kauneustutkimusten perusteella huomattavan osan miehistä tykkäävän.

Kahdessa muussa kuvassa voi havaita meikkaamiseen liittyvää. Naisella kerrotaan olevan aidolta näyttävä iho, mutta sen takia annetaan mahdollisuus myös meikata iho tasaisemmaksi. Yhdestä keskustelusta tuli vastaan kommentteja kuinka Danaen teokset nähtiin hyvinä, mutta ei tykätty ihon epätasaisuudesta, jota sitten kuvankäsittelyllä korjailtiin. Onhan se selvää, että kaikki eivät tykkää pisamista ja muutenkin haluavat ihon olevan enemmän tasainen myös ilman luomia.






Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - 7 - 8 - 9 - Rendering time - Slightly Short Nose

Olen alle keräillyt monen muun tekijän teoksia, jotka ovat enemmän ja vähemmän aidon näköisiä. Neljännessä kollaasissa voi nähdä Dracarys nimisen naisen, mutta tekijä on tainnut ottaa paljonkin vaikutteita Game of Thrones tv-sarjasta ja Emilia Clarke:n näyttelemästä Daenerys Targaryen:sta. Jos oikein muistan taisi sarjassa olla jokseenkin tuollainen alastonkohtaus.

Laitoin alle kaksi Aria Redux:in tekemää videota, joista voi hyvin nähdä kuinka pitkälti aidolta vaikuttavaa aikuisviihdettä voi tehdä. Nähtävästi tämä ei vielä ollut muutamia vuosia sitten mahdollista, koska yksittäisten tietokoneiden tehot eivät riittäneet renderöintiin tai se oli liian hidasta. Nyt myös käytetään näytönohjainta, johon liittyen monissa näistä kuvista on voinut nähdä Nvidia Iray:n, jota käyttämällä monet ovat saaneet nopeammin aikaan kuvia tai videoita.

Alla olevasta Lara Croft linkistä voi nähdä kuinka naisen ulkonäkö on vuosien saatossa muuttunut, että varmaan miehet olivat jo alussa naisen ulkonäöstä innoissaan, mutta eipä tänä päivänä näytä hyvältä vaan tietenkin Laran tulee olla enemmän oikean naisen näköinen, jos hän sellaista esittää. Tietenkin näille kolmiulotteisille naisille voidaan tehdä enemmän ulkonäköä, jota ei yleisemmin naisilla ole, että kasvot ja vartalo ovat äärimmäisen kauniit, jota sitten feministit kritisoivat.


Lähde - 2 - 3 - 4 - Lara Croft's Evolution - Tomb Raider Infographic - Dracarys


Lähde - 2 - 3 - 4 - 3D Constraints - Polygon count, File Size & Render Time


Lähde - 2 - 3 - 4 - 5 - 6 - Boho - Sexy Silhouette - Asian Beauties Collection


Lähde - First Rendering - Belle 6 - AriaRedux NSFW - Daz3D Test Animation

Noista yllä oikealla olevista kahdesta Aria Redux:in tekemästä videosta ensimmäinen on tehty Nvidian Iray renderöintiä käyttämällä, jonka osalta jo aiemmin totesin sen nopeuttavan huomattavasti kuvan valmistumista, jos käyttää näytönohjainta ja kuva vaikuttaa usein aidommalta. Toinen video on vanhempi, joka on tehty keskusprosessoria ja 3delight renderöintiä käyttämällä. Kommenttien perusteella tämän vanhemman ja vähemmän aidolta vaikuttavan videon renderöintiin on kulunut useita päiviä.

Poimin alle Deviant Art sivustolta Arian kuvia, joista alimpien voi havaita olevan vanhempia ja vähemmän aidon näköisiä, kun taas ylimmällä rivillä voi nähdä aidompaa ulkonäköä. Daz 3D sivustolla oli paljon myynnissä kolmiulotteisia naisia, jotka eivät kuvissa näyttäneet erityisen aidoilta, mutta luultavasti renderöimällä uudestaan osaltaan Iray:tä käyttämällä naiset näyttäisivät paremmilta. Olihan ylempänä Belle 6, joka videossa näyttää vähän erilaiselta kuin Daz 3D kauppasivulla.


Lähde - Iray Starter Scene: Post Your Benchmarks! - Monochrome - Belle 6

Alla olisi Turbosquid sivustolta poimittuna Lara, josta ei ollut vaatteet päällä kuvia, mutta alastomana näkee paremmin vartalon ulkonäköä. Nainen on tehty 3ds Max:lla ja siitä pyydetään rahaa 299 dollaria. Kyllä Larallakin näyttää olevan ulkonäköä, josta olettaisin monien tykkäävän ja sitä voisi muutenkin verrata kuvankäsittelyohjelmassa tähän tai myös noihin muihin naisiin mielestään kaunista oikeaa naista.


Lähde - Positive facial affect looks healthy - Japanese - Girl - Tease - Brita

Lara ei vaikuttanut kuitenkaan täysin aidolta vaikka lähikuvissa oli enemmän aidomman näköinen. Alla olisi toisen tekijän aidomman näköinen Mel, josta pyydetään rahaa 499 dollaria. Osa kuvista oli renderöity Mental Ray:llä, mutta kuvat eivät vaikuttaneet yhtä hyviltä kuin V-Ray kuvat. Alimpien kuvien osalta voi nähdä ja myös kerrotaan, että naisen ulkonäköä voi muuttaa ja viimeisessä kuvassa voi erikoisesti nähdä tekstuurit, joilla kolmiulotteinen malli päällystetään.


Lähde - Doris 2.0 - Female Rigged - Unreal Engine 4.0 - Beatrice - $999

Alle olen kahteen kollaasiin laittanut skannattuja naisia ja onhan joukossa myös pieni tyttö. Kuviin liittyvissä kirjoituksissa mainitaan kuinka näitä voi käyttää esim. arkkitehtuurin esittelyssä. Varsinkin näiden ylempänä olevien aasialaisten naisten pitäisi olla alastomana, jotta heille voisi laittaa jotain muuta vaatetta päälle.

Pitäisi oikeastaan tarkemmin perehtyä naishahmojen luontiin, mutta skannauksen olettaisi olevan yksi keino luoda naishahmoja. Vaikka malli ei olisi täysin esim. rintojen koon tai muodon ja lantion kapeuden osalta kaunis, niin kolmiulotteiselle naiselle voi nämä muutokset tehdä tai millaisista muutoksista itse sattuu tykkäämään.

Laitoin tuon toisen kollaasin osaltaan sen takia, että halusin taas esitellä eurooppalaisten ja aasialaisten tyypillisiä ulkonäöllistä eroja, joka tahtoo varsinkin näkyä aasialaisilla kasvon keskiosan mataluutena ja onhan myös aasialaisilla yleisemmin ilmenevillä silmien muodolla suurta vaikutusta erilaiseen ulkonäköön.

Toisessa kollaasissa voi havaita pienellä tytöllä mataluutta kasvon keskiosassa, joten tässä mielessä voi sanoa yllä olevilla aasialaisilla naisilla olevan lapsenomaista ulkonäköä vaikka sen olisi aiheuttanut osaltaan luonnonvalinta sopeutumisessa äärimmäisen kylmään ilmastoon.

Onhan tuolla eurooppalaisella naisellakin havaittavissa tyttömäisempää ulkonäköä, mutta osalla myös eurooppalaisista naisista kasvot ovat jokseenkin samanlaisia kuin pienillä tytöillä ja tästä ulkonäöstä aika monet näyttävät tykkäävän, joka myös selittää monien aasialaisten söpöä ulkonäköä.

Aikuisilla naisilla ilmenee monenlaista ulkonäköä, että on esim. söpömpiä ja kauniita aikuisemman näköisiä naisia. Osa miehistä näyttää tykkäävän hyvin tyttömäisen näköisistä naisista ja tätä laillista ulkonäköä ilmenee varsinkin monilla aikuisilla aasialaisilla naisilla vaikka onhan myös aikuisemman näköisiä, jos huomioi myös vartalon esim. leveämmällä lantiolla ja suuremmilla rinnoilla.

Jos viisi tai kymmenen vuotias tyttö näyttää söpöltä tai kauniilta ja tätä samaa ulkonäköä ilmenee aikuisella naisella, niin kyse on jokseenkin samankaltaisista kasvonpiirteistä. Jos kuitenkin ajatellaan eurooppalaista naista, niin naisella yleensä tykätään korkeamman ja kapeamman näköisestä nenästä, kun taas pienillä tytöillä nenä vaikuttaa usein vähän lättänältä tai pullealta. Aasialaisilla naisilla matalista kasvoista johtuen nenä saa olla matalampi.

Aikuisella on myös suurempi pää vaikka silmät olisivat edestä katsottuna samankokoisia kuin pienellä tytöllä, mutta tämä suurempi pää tai varsinkin leuka aiheuttaa osaltaan aikuismaista ulkonäköä. Nähdäkseni useimmin aasialaisilla havaittava söpö ulkonäkö aiheutuu osaltaan siitä, että alaleuka ei veny alaspäin ja kasvot ovat pyöreän näköisempiä. Lisäksi kasvon keskiosan mataluus lisää söpöyttä, mutta tällöin kasvon tulisi olla tasapainoinen.

Vaikka kauneustutkimusten perusteella ihmisillä tai miehillä ilmenee paljon mieltymystä kasvojen osalta hyvin feminiiniseen ulkonäköön, jossa on osaltaan kyse alaikäisillä havaittavasta ulkonäöstä, niin kuitenkin merkittävä ero verrattuna alaikäisiin liittyy aikuisten naisten vartalon ulkonäköön.

Tutkimusten perusteella naisilla tykätään yleisesti esim. terhakkaista, symmetrisistä, nännit vähän ylöspäin osoittavista ja keskikokoisista rinnoista. Lisäksi lantiossa olisi hyvä olla leveyttä verrattuna kapeampaa vyötäröön ja takapuolessa pyöreyttä. Nämä muutokset kertovat estrogeenin vaikutuksesta vaikka osalla taitaa geneettisistä syistä vartalo olla tyttömäisempi.

Tässä on jo näkynyt paljon kolmiulotteisia naisia, niin heillä on nähdäkseni paljon ulkonäköä, josta hyvin monet miehet tykkäävät vaikka joku tykkäisi esim. kurvikkaammista tai paksummista. Kyllä parinvalinnan osalta monet miehet ovat valmiita hyväksymään naisessa monenlaista ulkonäköä esim. osa voi hyväksyä epäsymmetriset tubulaariset rinnat vaikka oikeasti tykkäisi pitkälti samanlaisista rinnoista kuin miehet yleisesti, mutta parinvalinnassa on kyse kokonaisuudesta, että nainen on monella muulla tavalla kaunis ja esim. mukava.


Lähde - 2 - Explicit content - Blonde - European - Rachel - Characters - Titan Z


Lähde - Janna - Catherine Zeta Jones - Monica Bellucci - Poppy - Hotties

CGTrader sivustolta poimin alle vähemmän aidolta vaikuttavia luultavasti japanilaisen tekemiä naisia. Ihonvärin voi havaita olevan hyvin vaalea ja tasainen, josta itäaasialaiset aika paljon tykkää. Näiden naisten kasvoja ei näe kunnolla, mutta olisiko istuvalla naisella söpömpää ja seisovalla naisella enemmän aikuisempaa kauneutta tai miten tämän jokainen näkee.

Onhan näkemäni perusteella japanilaisilla naisilla monenlaista ulkonäköä, että osa on söpöjä varsinkin hymyilyn takia ja sitten on enemmän aikuismaisempaa tai samankaltaista ulkonäköä kuin kauniilla eurooppalaisilla naisilla. Kyllä eurooppalaiset naiset voivat näyttää söpöiltä, mutta eivät nähtävästi samassa määrin.

Laitoin alle muutamia linkkejä Deviant Art sivustolle, joista pääsee näkemään osaltaan kolmiulotteisia naisia ja myös oikeita naisia. Mielenkiintoista on havaita sivustolla olevan paljon myös jokseenkin pornomaisia kuvia, että millä tavalla se on taidetta, jos nainen esittelee kuvassa häpyään. Kaipa se on kiihottavaa taidetta, jota miehet tietenkin tykkäävät katsella, että kiitos kuvista naiset.

Artistic Nude linkistä voi nähdä kuvan, jonka olen tainnut joskus näyttää, että siinä näkee kauniisti naisen vartaloa myös peilistä. CK linkistä löytyvää en ole näyttänyt vaan toisen kuvan naisista, mutta siinä voi nähdä vasemmalla naisella kaunista lantion, vyötärön ja takapuolen muotoa. Toisella naisella kauniit rinnat ja kasvot.

Laitoin alle myös muutaman linkin RealSelf sivustolle, joista ensimmäisessä voi havaita 33-vuotiaan singaporelaisen naisen, jolla näyttää olevan lapsenomaiset kasvot. Hän on käynyt uudelleen poskiluun pienennysleikkauksessa, että aasialaisilla naisilla on erikoinen halu olla sirokasvoisia.

Poskiluiden sanotaan tekevän naisesta aikuisemman ja kauniimman näköisen, mutta eipä poskiluut liian suuria tai kulmikkaita saa olla, koska ihmiset nähtävästi tykkäävät enemmän poskipäiden pyöreydestä, joka näkyy hymyiltäessä, mutta osalla naisista poskipäät ovat selvästi pyöristyneet ilman hymyilyä.

Toisessa Face Broken linkissä voi nähdä ennen kuvassa kauniilta tai söpöltä näyttäneelle tanskalaiselle naiselle käyneen huonosti. Naiselle laitettiin Turkissa kasvoon rasvaa, jonka takia näyttää lihavalta ja vanhemmalta. Tämä on aiheuttanut masennusta, työpaikan menetyksen ja huonon itsetunnon. Toivottavasti naisen turvonnut ulkonäkö paranee, johon voi vaikka auttaa laihduttaminen.


Lähde - 33 year - Face broken - Goddess - Artistic Nude - CK - Rhyan - Heidi

Laittelen aika paljon linkkejä, joissa olevaa sisältöä en aina jaksa tarkemmin esitellä. Kuitenkin päätin poimia kuvat yllä oikealla olevista neljästä linkistä. Lisäksi alimmalla rivillä on valokuvaaja Mike Dowson:in kuvia, joita tuli muutamia vastaan Deviant Art sivustolta, mutta poimin ne Virtual Republic sivustolta.

Alimman rivin naiset laitoin, koska heillä osaltaan näytti olevan huomattavan suuret aidot rinnat verrattuna ylimmän rivin naisiin vaikka harmillisesti rintojen aitoudesta ei voi olla tänä päivänä varma. Lisäksi kuvankäsittelyllä voi tehdä kaikenlaisia muutoksia, että tuli esim. vastaan kaunis kuva aasialaisesta naisesta hienolla vartalolla, mutta kävi ilmi jonkun vaihtaneen pään. Eipä päätä aina tarvitse vaihtaa, että onhan myös osalla aasialaisista naisista hyvin naisellista vartaloa.

Ylimmän rivin kahdesta kuvasta jo aiemmin kerroin, mutta keskellä voi havaita naisen ottavan punaista leninkiä päältä ja vartalon osalta nainen näyttäisi olevan onnekas, koska näkemäni perusteella monilla naisilla vartalot eivät ole yhtä kauniita tai miten tämän jokainen näkee. Punaisen leningin osalta täytyy todeta, että tutkimuksissa on havaittu punaisen värin lisäävän miesten mielenkiintoa naiseen myös huulten osalta.

Oikealla voi nähdä hyvin vaaleaihoisen punahiuksisen Heidin, josta olen tainnut ennenkin nähdä kuvia ja hän on vaikuttanut kauniilta ellen sekoita toiseen naiseen. Naisella havaittava vaalea ihonväri ei taida tänä päivänä kaikkia länsimaalaisia miellyttää, mutta kommenttien perusteella naisesta on paljon tykätty. Eipä kauneudessa ainoastaan ihonväristä ole kyse vaan myös vartalon ja kasvon ulkonäöstä.


Lähde - 2 - 3 - Window - Aesthetic rejuvenation - Nightshirt demo - Tutorial